Taloushötölle tyrmäys eduskunnassa: vasemmiston lisämenoilla ja lisäveroilla ei Suomi nouse

0
maxresdefault.jpg



Eduskunnan täysistunnossa kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) piti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron valtion vuoden 2027 talousarviokäsittelyssä.

7-minuuttisessa puheenvuorossaan Vigelius kävi läpi edeltävän Marinin hallituksen menojen lisäykset ja korkopuheet sekä istuvan Orpon hallituksen haasteet säästöjen tekemisessä. Erotuksena edeltäjäänsä, istuva hallitus on tehnyt mittavia säästöjä valtion toissijaisiin menoihin ja samanaikaisesti luonut kasvua vähentämällä suomalaisten työntekijöiden ja yritysten verorasitusta.

Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Siksi opposition eli SDP:n, keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton puheet säästöistä peruuttamisesta, veronalennusten peruuttamisesta sekä verojen lisäämisestä, ovat vastuuttomia. Kasvua ei pidä tyrehdyttää menoja ja veroja lisäämällä, vaan painamalla jarrua menoille ja kaasua kasvulle.

Eduskunnan täysistunnossa 22. syyskuuta 2026. Talousarvion käsittely 2027.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *