Voisiko eettis-realismi toimia uskonnon ja kirkon arkisen elämän etiikan arviointi- ja ratkaisumenetelmänä
Voisiko eettis-realismi toimia uskonnon ja kirkon arkisen elämän etiikan arviointi- ja ratkaisumenetelmänä
Uskonto ja kirkot ovat kautta aikojen pääosin toimineet ansiokkaasti ja kunnioitettavasti hädässä olevien ihmisten turvana ja auttajana.
Ja etiikka on ollut voimakkaasti läsnä kirkkojen toiminnassa.
Mutta tavoittaako kirkko etiikallaan ihmisiä enää – onko kirkon etiikka vieraantunut ihmisten arjesta – ja ihmisten arki niin kirkon kuin muustakin etiikasta.
Haparoiko maailma yleensäkin ilman arjen riittävää eettistä operatiivista tukea ja välinettä. Onko käsitys hyvästä ja siihen pyrkimys hämärtynyt maailmassa.
Voisiko kehittämäni eettis-realismi toimia uskonnon ja kirkkojen operatiivisena välineenä – niin arvioida elämän etiikkaa kuin löytää siihen operatiivisia ratkaisuja.
Eettis-realismi perustuu kolmeen keskeiseen näkökulmaan
1. Mitä enemmän asiassa on molempia – sekä etiikkaa että realismia – sitä parempi se on ratkaisuna
2. Etiikan peruslause on – jokaiselle elolliselle hyvä elämänkaari itseä, muita ja luontoa, luonnon monimuotoisuutta sekä sivilisaation monimuotoisuutta vahingoittamatta.
3. Elollisen mutta myös elottoman maailmankaikkeuden oleellinen ydinkäsite on dynaanisuus erilaisissa arvoketjuissa kaikessa, kaikkialla ja kaiken aikaa. Siksi asioiden dynaamisen prosessiluonteen ymmärtäminen etiikan ja realismin ohella on eettis-realismin väistämätön ja välttämätön elementti.
Voimmehan sanoa – arvo on asian hyvyyden ja tavoiteltavuuden ilmaus – etiikka on hyvän tahdon ilmaus, ilmaus siitä että etiikka on dynaamista tahtoa ja pyrkimystä hyvään arvoon ja hyvään elämänkaareen ja hyviin monimuotoisuuksiin niin luonnossa kuin sivilisaatiossakin.
