Venäjä sytytti suuren sodan melkein vuosi sitten 24.2. Oliko juuri tuo päivämäärä sattuman satoa?
On tiedossa, että presidentti Vladimir Putin on valmistellut sotaa Ukrainaa vastaan vuosikausia, jopa Neuvostoliiton hajoamisesta vuonna 1991 alkaen. Tuo ”geopoliittinen katastrofi” oli mitä suurimmassa määrin katastrofi venäläisestä näkökulmasta katsoen. Vapautus ikeestä kuvaa tunnelmia ja käytäntöäkin vuosikausia vapautuneissa maissa, vaikka taustalla Venäjällä kihisi kostonhimo. Monenlaista välitilinpäätöstä on matkalla kertynyt, myös ikään kuin sivutuotteena. Tapahtumat sijoittuvat aina jollekulle päivämäärälle. Niinpä historiaan merkittiin suursodan aloittaminen Ukrainaa vastaan helmikuun 24. päiväksi. Pian vietämme jälleen yhtä päivää, jonka tunnus on 24.2. Vuosi on kulunut. Sodan päättymisestä ei ole tietoa. Muita päivämääriä hyökkäykselle olisi ollut valittavina mielen määrin. Silti tapahtumien kirjo olisi ollut samanlainen kuin 24.2.2022 alkanut sota on saanut. Näin voi sanoa.
On muistettava, että Venäjän asettama sodanpäämäärä oli murskata muutamassa päivässä koko maa, eliminoida laillinen hallinto presidenttiä myöten. Konkreettinen FOCUS juuri 24.2. viime vuonna oli Ukrainassa. Kuitenkin mitä vaikeammin Venäjä sotii, sitä laajemmaksi on kohdealue muuttunut. Kyse onkin kokonaisvaltaisesta käsityksestä, miten maailmaa olisi hallittava. Näin on uskottava, että mikäli Kremlin päämäärä olisi toteutunut helmikuun loppuun mennessä, käynnissä voisi olla jo uusi hyökkäyssota Itämeren rannoilla.
Venäjän uhkaamista itsenäisistä maista Viro viettää itsenäisyyspäiväänsä juuri 24.2. Vuosi ei ole neuvostoikeeseen sidottu, vaan Viron itsenäisyys alkoi vuonna 1918. Suomen itsenäistyminen tapahtui samassa rytäkässä, jota on Venäjällä kutsuttu Suureksi sosialistiseksi vallankumoukseksi. Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917, hieman ennen Viroa. Samaan ensimmäisen maailmansodan aikaikkunaan sijoittuvat myös Latvian, Liettuan ja Puolan itsenäistymiset. Putinin hyökkäyspäivämäärän valinta ei voi olla sattumaa. Putin perustelee hyökkäystään Ukrainaan historialla.
Rajaan tämän jutun geopolitiikan Suomeen, Viroon, Latviaan ja Liettuaan, joita kaikkia Kreml kutsui Hitlerin hyväksynnällä ”Baltian maiksi”, mikä termi oli todellisuutta vielä 23.8.1939 Stalinin ja Hitlerin keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen salaisen etupiirisopimuksen ensimmäisessä kohdassa. Puolan sai kokonaan oman kohtansa, joka oli numero 2. (Lähde: ko. sopimuksen salaisen liitteen saksankielinen versio, ks. Jukka Seppinen, Kun presidentti Koivisto esti Karjalan palauttamisen”, s. 310. Minerva 2019).
Pidän uskottavana ajatusta, että päivämäärä 24.2. valikoitui hyökkäyksen päivämääräksi, koska sillä Putin sai liitettyä jatkoa hyökkäykselle Ukrainaan. Kun se kaatuisi, mitä muuten ei tule tapahtumaan, seuraava kohde olisi Baltia. Olisiko Suomi vielä Baltian maa tässä katsannossa, jää arvoitukseksi. Putinin raivo olisi hyvinkin voinut itseriittoisuudessaan siirtää Baltian maiden Nato-jäsenyydet sivuun ja hyökätä, niin houkuttelevaa sotapolitiikka on Putinille.
On tiedossa, että Neuvostoliiton Kommunistinen puolue sekä erityisesti sen tshekistinen vakoilu- ja terrorilaitos (KGB:n edeltäjät ja KGB) eivät koskaan tunnustaneet Baltian maiden itsenäistymistä keisarillisen Venäjän hajoamisen seurauksina. Tämä koski myös Suomea korupolitiikasta huolimatta. Kaikki sopimukset Suomenkin kanssa olivat vain harhauttavaa sanahelinää sopivan aggressiivisen ulkopolitiikan käytössä. Kun raaka suora aseellinen sota ei aina käynyt, poliittinen sota oli käytössä. Suomen 1970-luvun neuvostosuhteet olivat täyttä poliittista sotaa, koska NKP/KGB yritti kaataa Suomen puolueettomuutta painottaneen ulkopolitiikan ja maan länsimaisen sisäisen järjestyksen. Seuraus oli vakava suomettuminen. Pahin vaihe osui 1980-luvulle, koska puolustus heikkeni merkittävästi. NKP/KGB eteni 1980-luvulla uhkaavasti Suomen valtaamispolitiikassa, mutta Neuvostoliiton hajoaminen 1991 pelasti maamme ja mahdollisti siirtymisen edetä Länteen ja Euroopan unioniin.
On valitettavaa, että KGB pääsi vaikuttamaan voimakkaasti suomalaiseen poliittisen historian kirjoitukseenkin, jopa yhä tänään siitä näkyy vakavia heijastuksia. Siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia runsaasti. Opiskeluni alkuvaiheet olivat kuvaavia. Historiafriikkinä aloitin pian valmistuvana juristina (25.4.1969) poliittisen historian systemaattisen opiskelun ja valitsin turvallisuuspoliittisen aiheen pro gradua varten: ”Miksi reunavaltioiden ulkoministereiden säännönmukaiset konferenssit päättyivät vuonna 1925?”. Äärivasemmistolainen, taistolaiskommunistinenkin henki riehui historiasektorilla, toisin kuin oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Kärkinimenä opiskelijoita jakoi urillaan vuohiin ja lampaisiin assistentti Jorma Kalela (vas. sd). (Ks. HS 80-vuotishaastattelu 11.11.2020 Jorma Kalelasta).
Opettajilla oli silloinkin lakisääteinen velvollisuus arvostella tutkintoa varten annettuja opinnäytteitä. Minun graduni ei kuitenkaan sopinut laillisuutta hylkineeseen raskaaseen vasemmistoaatteeseen, ennen kuin pakolla. Syy oli siinä, että ”oikeauskoiset” vasemmisto-opettajat julistivat työni ”neuvostovastaiseksi”, koska tutkin itsenäisiä Baltian maita. KGB vaati: Baltian maat eivät olleet koskaan itsenäisiä maailmansotien välisenä aikana! Kun sain asiasta tiedekunnasta virallista tietoa, minua suorastaan nauratti. Naurattaa vieläkin. Lopulta löytyi kaksi täysipäistä opetukseen oikeutettua dosenttia. Mainitsen heistä ennen kaikkea arvostamani henkilön Keijo Korhosen. Tämä järkimiesten kaksihenkinen ryhmä arvosteli graduni hyväksytyksi arvosanalla ”cum laude approbatur” eli kiittäen hyväksytty. KGB oli ratkaista ja katkaista tutkijanurani heti alkuunsa Jorma Kalelan taputusten säestämänä. Oli siellä muitakin KGB:n nuoleskelijoita. Totuuden hyljeksiminen tuotti KGB:n avulla uranousua kaikkialla julkisella sektorilla Suomessa. (KGB ja Baltian maiden itsenäisyys, lue Vladas Terleckas, The Tragic Pages of Lithuanian History 1940–1953, Vilnius 2017.
Viro viettää itsenäisyyspäivää 24.2. Onnittelen naapuria – ja muita Venäjän ikeestä vapautuneita valtioita Itämeren rannoilla. Ja Ukrainaa raskaassa puolustustaistelussa.
