USA ja ISRAEL TAPPOIVAT IRANIN JOHTAJAN – Kriisi voi karata käsistä
Yhdysvallat ja Israel surmasivat Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein. Tapahtuma on käynnistänyt nopeasti laajenevan kriisin, jonka seuraukset voivat ulottua paljon Lähi-itää pidemmälle.
Mä käyn videolla läpi,, miten operaatio toteutettiin ja miten Iran ja sen liittolaiset ovat reagoineet. Hormuzinsalmi on tilanteessa keskeinen tekijä, koska sen kautta kulkee suuri osa maailman öljystä ja maakaasusta. Jos meriliikenne alueella häiriintyy, vaikutukset näkyvät nopeasti energian hinnassa ja myös Suomessa arjen kustannuksissa.
Toinen keskeinen kysymys liittyy Iranin sisäiseen valtarakenteeseen. Ylimmän johtajan asema on ollut ratkaiseva maan turvallisuus- ja ulkopolitiikassa. Kun tämä paikka on nyt tyhjä, vallasta käydään kamppailua uskonnollisen eliitin ja vallankumouskaartin välillä. Samalla Iranin rakentama liittolaisverkosto toimii useissa maissa, mutta ilman aiempaa keskitettyä ohjausta.
Videolla käyn läpi myös, miten suurvallat suhtautuvat tilanteeseen ja miksi länsi ei ole asiassa täysin yhtenäinen. Euroopassa mielipiteet jakautuvat rajusti ja Venäjä sekä Kiina pyrkivät vahvistamaan omaa asemaansa muuttuvassa tilanteessa.
Khamenein kuolema ei poistanut jännitteitä. Se teki niistä hajanaisempia ja vaikeammin hallittavia. Mitä tästä seuraa ja mihin suuntaan kriisi voi kehittyä?
TImestampit:
0:00 Johdanto
0:36 USAn ja Israelin isku
4:33 Eskalaatiopiste 1: Hormuzinsalmi
6:29 Eskalaatiopiste 2: Iranin valtatyhjiö
13:11 Eskalaatiopiste 3: Vastarinta‑akseli vailla isäntää
15:34 Eskalaatiopiste 4: Kiristyvä suurvaltapolitiikka
*Tue kanavaa jäsenyydellä:*
https://www.youtube.com/channel/UCW4heqyZ9aMiXRwptJIMXGQ/join
Tämä video ei sisällä väkivaltaista kuvitusta tai kuvailua. Se sopii hyvin käytettäväksi esimerkiksi oppitunneilla!
Edellinen video Iranin tilanteesta: https://youtu.be/1r_0uSooa-s?si=vZVr-n59ZpwIZoVs
Kiitos että katsoit videon! Se merkitsee minulle todella paljon!
TUU JUTTELEEN
Liity Petterin Whatsapp -kanavalle! Ilmoitus uusista videoista ja Behind the scenes -matskua: https://whatsapp.com/channel/0029Va8e3QS4inossxV6Go1A
Instagram: https://www.instagram.com/petterimikkonen
Twitter: https://www.twitter.com/PMMikkonen
Facebook: https://www.facebook.com/petterimikkonenvlog
️ Discord: https://discord.gg/TzwpKag
Nettisivut: https://www.petterimikkonen.fi
Sähköposti: petteri@petterimikkonen.fi
Kauppa: https://shop.spreadshirt.fi/pmcrue/
VIDEON LÄHTEET:
Musiikki: Epidemic Sound
️ Kuvitus: Storyblocks, Shutterstock, Flaticon
Kirjalliset lähteet:
https://docs.google.com/document/d/17xMOXtW4N4_5hHADtttEGWOpF5_L__1i0USu8gQUw4k/edit?usp=sharing
Joka viikko uusi video!
Kaupalliset yhteistyöpyynnöt: petteri@petterimikkonen.fi
#iran #yhdysvallat #israel
Lähde