Työllisyysasteen nostolla valtionvelka pienemmäksi. | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

Suomen valtiolla oli velkaa 80-luvulla 9 miljardia euroa, 90-luvulla 68 miljardia euroa ja 2010- luvulla 106 miljardia euroa, tällä hetkellä velkaa on 144 miljardia euroa. Valtion velkaa on otettu Keskustan, Kokoomuksen ja SDP pääministerikaudella. Suomen julkinen velka on noin 20 prosenttia euromaiden keskiarvoa alhaisempi.

Velanottoon on 2019 – 2023 vaikuttanut muun muassa koronaepidemiasta ja ukrainansodasta johtuvat hintojen nousut sekä ylimääräiset yritys- ja kuntatuet.

Velkaa on käytetty tällä hallituskaudella myös Suomen turvallisuuden parantamiseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin, oppivelvollisuuden pidentämiseen, maksuttomaan toiseen asteeseen, työllisyyden hoitoon, harmaan talouden vähentämiseen ja eläkkeiden korottamiseen.

Jotta ihmisille tärkeät varhaiskasvatus-, koulutus-, kulttuuri-, liikunta-, sosiaali-, terveys- ja infrapalvelut voidaan säilyttää, tulee työllisyysastetta parantaa entisestään. Työllisyysaste 15 – 64 vuotiailla 2015 oli 68,1 prosenttia ja tällä hetkellä 74,2 prosenttia. Työllisyysasteen tavoite tulee olla 80 prosentissa, jolla lisätään verotuloja sekä vähennetään valtion- ja kuntien menoja.

Jotta työllisyysastetta saadaan nostettua ja valtion velkaa vähennettyä, on 260 000 työtöntä, 350 000 osa-aikatyössä olevaa ja 350 000 työikäistä ulkomaalaistaustaista saatava nykyistä paremmin mukaan työelämään sekä osatyökykyisten ja eläkeläisten työssäjaksamista parannettava.

Vuonna 2022 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä 34 prosenttia johtui tuki- ja liikuntaelinsairauksista ja 32 prosenttia mielenterveydellisistä syistä. Yksi hyvä muutos olisi kaikille aikuisille suunnattu vapaaehtoinen hyvinvointitarkastus kahden vuoden välein, jossa kartoitettaisiin yleiskunto ja elintavat, joiden parantamiseen saisi toimivat ohjeet.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu

SDP- piirihallituksen jäsen

Kansanedustajaehdokas

Mikkeli

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *