Torakat | Uusi Suomi Puheenvuoro
Hyökkäys Ukrainaan toi mukanaan sotasensuurin. Eikä vain Venäjälle. Kreml pyrkii vaikuttamaan myös ulkomailla toimiviin – venäjäksi julkaiseviin medioihin.
Syy on lohduton. Venäjä valmistautuu kovempaan ja julmempaan taisteluun.
Venäjälle jää vain propaganda
Lauantainen ykköskanavan iltauutislähetys Venäjällä kertoo niin Stalingradin taistelujen muistoksi järjestetystä rekonsruktiosta valtavan sotamuistomerkin läheisyydessä kuin rock-oratoriosta 80 vuotta sitten tapahtuneen Nuorten kaartilaisten murhan muistoksi. Tarinan mukaan natsit paiskasivat maanalaisen fasisteja vastustaneiden järjestön 71 nuoren jäsenen ruumiit kaivokseen.
Suuren sotansa aloittanut maa karkotti riippumattoman median, ja kurittaa edelleen jatkavia niin kuin parhaiten pystyy.
Maanpaossa työskentelevät toimittajat tekevät työtään hämmentävän hyvin.
Eri alustoilla toimii joukko erinomaisia tiedotusvälineitä, joista yksi ehdottomia huippuja on Meduza, jonka pääjohtaja Galina Timtšenko uudisti aikoinaan Venäjän mediakenttää Lenta.ru -sivustolla.
Jos se olisi Venäjän johtajista kiinni, Meduzaa tehtäisiin vain pienen piirin lukemistoksi.
Uusia välineitä, pystyviä toimittajia
Vaikka Venäjä ei vielä ole Pohjois-Korea, on maasta koko ajan vaikeampaa saada seurattavaksi riippumattomien toimitusten juttuja.
Uusilla määräyksillä ja uhkauksilla koetetaan hiljentää tiedonvälitys, ja pelotella ihmiset jättämään jakamatta riippumattoman median tuottamia aineistoja.
Kuluvalla viikolla alkaneen uusimman vaiheen myötä verkkosivusto Meduza määriteltiin Venäjällä ”Ei toivotuksi” mediaksi. Sivustosta tuli tiedotusväline, johon kaikkien on otettava etäisyyttä
Käytännössä kaikki yhteistyö Meduzan kanssa on kiellettyä. Meduzan julkaisemia aiheita ei saa jakaa eteenpäin, eikä sen toimittajille saa antaa haastatteluja.
Meduzalle ei saa antaa rahallista tukea, ja sakkorangaistuksen jälkeen jatketusta rikoksesta voidaan tuomiota kuudeksi vuodeksi vankeuteen.
-Mutta me olemme kuin torakat, Timtšenko sanoo Živoy gvozd [ ”Elävä naula” ] YouTube-kanavalla, jota juontavat Venäjällä lakkautetun radioasema Eho Moskvyn toimittajat.
Eturintamassa jo vuosien ajan
Venäjän tilannetta verrataan usein Valko-Venäjään, joka on pienempi maa ja diktatuuri on ollut siellä selviö jo vuosien ajan. Joskus sanotaan naapurimaan olleen laboratorio Venäjällä toteutettavalle totaaliselle järjestelmälle.
-Valko-Venäjällä ajatellaan, että olemme samaa tv-sarjaa, mutta te olette vasta ensimmäisissä kausissa, kun meillä on menossa jo yhdeksäs esityskausi, Timtšenko naurattaa haastattelijoitaan Irina Bablojania ja Maksim Kurnikovia.
Meduzasta tuli ensimmäinen media, joka pakotettiin siirtämään toimituksen johto pois Venäjältä.
Latvian Riikaan siirtyi myös toimituksen hallinto. Aluksi Venäjälle jäi suuri osa toimittajista.
Timtšenko oli jo tuolloin kaukonäköinen, ja hän kertoo kirjoittaneensa isoille medioille, että Meduzan kohtelu on alkua: Kreml on kaikkien perässä. Timtšenkoa ei kuitenkaan uskottu, ja päätoimittajilta saaduissa vastauksissa arveltiin Meduzan olevan poikkeustapaus.
– He olivat kuitenkin väärässä, Timtšenko sanoo.
Toimitusten solidaarisuutta koetellaan
Meduza on tuttu ainakin minua somessa seuraaville ja laajemmin Helsingin Sanomien lukijoille. Sivuston erinomaisia juttuja käännetään melko usein. Ja hyvä niin, sillä sivusto on käynyt läpi melkoisen mankelin edellisten vuosien aikana.
Autoritaarinen Venäjä on noudattanut median, kansalaisjärjestöjen ja yksittäisten ihmisten osalta selvää kaavaa: ensin annetaan varoituksia, uhkaillaan ja painostetaan.
Lopulta oleellisia vaikuttajia ja yhteisöjä on ajettu niin ahtaalle, että kaikesta oman piirin ulkopuolella tapahtuvasta tulee mahdoton.
Mediat ovat kokeneet painostuksen omalla tavallaan. Ne on leimattu ”ulkovaltojen agenteiksi” ja lopulta ”ei toivotuiksi”.
Timtšenko muistuttaa, että hänellä on ollut tapana miettiä säännöllisin väliajoin Meduzan päätoimittajan, Ivan Kolpakovin kanssa erilaisia tulevaisuusskenaarioita.
Yhdessä näistä he pohtivat, että sodan aloittamisen jälkeen kollektiiviselle Putinille riittää, että propagandistit toimivat.
[Kuvateksti: Taustalla toimivat edelleen samat ihmiset ja julkisuudessa näkyvät. Kremlin puolesta tiedotusvälineitä ohjaava Aleksei Gromov (vas.) nosti aikoinaan Margarita Simonjanin (oik.) Venäjän ulkomaille suunnatun propagandan johtoon, mutta tästä on tullut yhä enemmän vaikuttaja maan sisällä niin kuin on tapahtunut myös Maria Zaharovan julkisuudessa luotsaamalle ulkoministeriön viestinnälle.]
Viimeisten vastoinkäymisten jälkeen Timtšenko sanoo antaneensa ennustusten laadinnan teknisen johtajansa hommaksi. Lopputuloksena on, että media voi päättää omasta kuolemastaan.
-Tyytyväistä, yleisöä hyvin palvelevaa toimitusta on turha toivoa. Niin kauan, kun olet valmis luopumaan pala palalta toiminnoista, saat pidettyä toimituksen töissä, Timtšenko sanoo vakavissaan.
Ulkomaisiin rahoittajiin tukeutuminen on ollut välttämätöntä.
Kun sivusto määriteltiin vuonna 2021 ulkovaltojen agentiksi, tältä katosi 90 prosenttia mainostajista. Joukkorahoitus pelasti Meduzan ja toimituksessa tajuttiin, että työn on jatkuttava ilman mainoksia. Samalla lopetettiin kaikki rahoitus Venäjältä, jotta ei rikottaisi EU:n lainsäädäntöä.
Kannattavuutta on koeteltu, mutta ulkomailla olevat lukijat ja tilaajat ovat mahdollistaneet töiden jatkumisen. Meduza on toiminut julkaisualustana monelle pienemmälle sivustolle, ja pystynyt ostamaan materiaalia Venäjällä olevilta kirjeenvaihtajilta.
Kuihtuva tarjonta
Venäjältä vapaasti toimiva valtakunnallinen media on häädetty eikä alueillakaan tilanne ole juurikaan parempi.
Kahta tunnetuimpaa – Venäjälle jäänyttä – toimitusta vetävät Ksenja Sobtšak ja Aleksei Pivovarov.
Timtšenko arvostaa kollegoitaan. Ammatillisessa mielessä Pivovarovin Redaktsia on erityisen kiinnostava, koska tämä on voinut viedä koko televisioon tukeutuneen ohjelmistonsa YouTubeen.
– Tämä on erittäin harvinaista, Timtšenko sanoo. Jatkaessaan samaan hengenvetoon Sobtšakista Timtšenko tuntuu sanovan, ettei hänellä ole Putinin niin sanotusta kummitytöstä mitään kiinnostavaa sanottavaa.
Sobtšakin toimituksella aiheita on laidasta laitaan. Tällä viikolla ulkomaille muuttamisesta ja kansan viholliseksi ajautumisesta.
Omalla tavallaan ”kansan vihollisista” kuten Venäjän jättäneistä julkkkiksista kertoi kuluneella viikolla myös Pivovarovin tiimi.
Timtšenko sanoo, että heidän kahdeksan vuotensa kokemus Riiasta johdetusta toimituksesta on osoitus siitä, ettei sillä ole merkitystä, missä toimitus sijaitsee vaan mitä halutaan sanoa.
-Kysymys on siitä, vältteletkö asioita – pelkäätkö? Yksinkertaistaen puhutaan siitä, työskenteletkö itseäsi vai yleisöäsi varten.
Autoritaarinen hallinto perustuu pelkoon ja valheisiin.
Maanpaossa työskentely monimutkaista
Epäkohtien paljastajat tekevät paljon työtä, joka ei näy pitkään aikaan missään. Toimittajat puurtavat kaikissa oloissa.
”Dovbysh arvelee, että edelleen mainostulot tuovat osan rahoituksesta, mutta suurelta osin ulkomailla toimivat venäläismediat ovat riippuvaisia eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten järjestöjen ja säätiöiden lahjoituksista. Venäjällä oppositiomedia ei ole koskaan ollut koko kansan suosiossa. Riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen mukaan ennen hyökkäyssotaa oppositiomedia tavoitti vain noin 7–8 prosenttia venäläisistä.”
Venäjä on muuttunut useamman vuoden ajan suljetummaksi yhteiskunnaksi ja tässä mielessä media on toiminut peilinä.
Tämän ymmärtää hyvin, kun tarkkailee toimituksia rajoittavien säädösten muuttumista.
Yksinkertainen johtopäätös on ollut jo vuosia se, että ”ulkovaltojen agentit” – toisin sanoen ”kansan viholliset” – halutaan eristää muista ja tuhota. Mitään muuta tarkoitusta järjestelmällä ei ole.
Kirjoitin aiheesta blogin syksyllä 2021 Barents Press Internationalin seminaarin innoittamana.
Suomalaiset media-alan järjestöt ja apurahoja myöntävät, kuten Helsingin Sanomain Säätiö tukevat Venäjän hyökkäyksen vuoksi vaikeuksiin joutuneita toimittajia.
Käytännön apua tarjoavat niin Toimittajat ilman rajoja Suomi kuin Barents Press Finland.
Maanpaossa tarvitaan monenlaista – pientä ja suurempaa tukea: verkostoitumiseen, asumiseen ja mielen piristämiseen.
