Toistaako valta itseään? | Uusi Suomi Puheenvuoro
Kansallinen kokoomus oli oppositiossa likipitäen koko Kekkosen kauden. ”Isänmaata voi palvella oppositiossakin”, totesi Urkki aikoinaan ja jatkoi kokoomuksen syrjässä pitämistä. Nyt useat puolueet ovat julkisuudessa sanoneet, että perussuomalaisuus ei heille hallitusyhteistyöhän kelpaa.
Kokoomuksen oppositiotaival alkoi 1966 ja päättyi vasta Mauno Koiviston presidenttikaudella 1987. Se ensimmäinen kokoomuskokemus hallituksesta vaikuttamisesta oli kuitenkin Koiviston peukalon alla olemista. Harri Holkeri sai pääministerin paikan ohitse puolueen istuvan puheenjohtajan Ilkka Suomisen. Harri kun kavalsi oman puolueensa puheenjohtajan, mutta kokoomuksen hallituskiima oli niin suuri, että se kaiken kärsi kuin rakkaus. Paitsi että Holkerin hallitus on yksi huonoimmista Suomessa.
Siinä missä Kekkonen piti kokoomuksen poissa hallituksesta, siinä Koivisto ryömitti kokoomusta demareiden lattialuuttuna. Ja syy oli se, että Harri Holkeri petti oman porukkansa ja joutui näin Koiviston pikkurillin ympärille. Näin jälkikäteen voi vain ihmetellä sitä, miksi Ilkka Suominen alistui ministeriksi tuohon älyttömään hallitukseen.
Nyt valta haluaa toistaa tuota samaa näytelmää perussuomalaisten kanssa. Nyt yhtä puoluetta halutaan pitää loputtomasti oppositiossa, kun puolueet yksi toisensa jälkeen kieltäytyvät yhteistyöstä.
No joku sanoo, että perussuomalaisethan olivat jo hallituksessa, Juha Sipilän hallituksessa. Pitää paikkansa. Mutta pitää muistaa, että puolueen nimi oli sama, mutta arvostus ei ole enää sama. Eli se perussuomalainen puolue oli Timo Soinin perussuomalaiset ja tämä puolue hajosi sinisiksi ja Halla-ahon johtamaksi perussuomaisuudeksi. Sinisen puolueen syntyminen oli seurausta siitä, että perussuomalaisuus oli tullut inhoksi ja kammoksi Halla-ahon puheenjohtajaksi siirtymisen jälkeen.
Vaalit yleensä on se voima joka vaalikauden aikaiset kammot poistaa demokratioissa. Vaalit ovat kuin vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille, paitsi että ei ole. Vaikka Suomessa kansa antaa ehdokkaille valtakirjan jonka avulla he nousevat edustajiksi, niin toiset puolueet näköjään voivat pelata jonkin tai jotkin puolueet epäsuosioon. Tämä on täysin demokratian vastaista, mutta sitä ei niin haluta ymmärtää, koska peli jatkuu ja jatkuu. Kyse on samasta asiasta kuin koulukiusaaminen. Urho Kaleva Kekkonen koulukiusasi kokoomusta vuosikaudet vaalikaudesta toiseen, kunnes kokoomuksen kannatus nousi niin korkeaksi, että se oli pakko päästää munaamaan itsensä. Ja Harri Holkeri todella sen teki, eli munasi kokoomuksen.
Kekkonen oli vahva presidentti ja pystyi henkilökohtaisen kammonsa siirtämään demokratian valtarattaisiin. Kun Koivisto halusi pienentää preidentin valtaa, hän perusteli sitä pääministerin aikoina kokemansa nöyryytyksen lopuksi. Mutta nyt pääministeri voi olla kiusaaja ja presidentti ei voi mitään. Tulisiko tähän tehdä nyt muutos presidentin valta-asemaa vahvistamalla? Joka tapauksessa Sauli Niinistö ei voi toimia enää samoin kuin Kekkonen, joka on hyvä, sillä Kekkonen toimi väärin. Ongelma ei kuitenkaan uudistuksella hävinnyt mihinkään, sillä nyt valtaa pitävät puolueet. Se kassakaappisopimus 1987 oli kansan mielestä hyvin tuomittava, sellaista ei vain saanut tehdä. No nyt puolueet ylpeilevät kertomalla julkisesti vastustavansa perussuomalaisten pääsyä hallitukseen. Nyt tuollainen yhden puolueen painaminen ei enää olekaan rikos vaan kunnia. Ei tarvita kassakaappia salaamaan sitä inhoa jota ennen vaaleja vapaassa Suomessa julistetaan.
Minä en ole persu, mutta en hyväksy noiden puolueiden ilmoitusta hallitusyhteistyökyvyttömyydestä perussuomalaisten kanssa. En myöskään ole Halla-aho fani, mutta annan hänelle mahdollisuuden toimia demokratian antaman valtakirjan nojaan tukeutuen. Enhän voi asettaa yhdellekään puolueelle piikkilankaestettä hallitukseen pelkkään inhoon perustuen. Olisi aika ovelaa , että minun inhoni vastaan kansan tahto, niin että henkilökohtainen inhoni voittaisi kansan tahdon. Puolueet jotka asettelevat näitä kynnyksiä, voisivat kyllä ainakin perustella toimintaansa paremmin. Pelkkä Hakkarainen, Huhtasaari tai Halla-aho eivät riitä perusteiksi.