Suunsoitosta ja Suomalaisuuden Liitosta
Puheeni eduskunnassa 17.12.2024:
Arvoisa puhemies
”Suunsoitto se meidän suomalaisten vahvin puoli on ainijain ollut.”,
näin totesi kirjailija ja suomalaisuusmies Johannes Linnankoski.
Kyllä maailmaan suunsoittoa mahtuu – tähän saliin ehkä erityisesti, mutta korjaan silti eduskunnan aikakirjoihin yhden liian räikeän riitasoinnun.
Toisin kuin tässä salissa ja Helsingin Sanomissa on väitetty, valtiontukea ensi vuonna saava Suomalaisuuden Liitto ei ole allekirjoittaneen ”isän yhdistys”, vaan tätä kunnioitettua taloa ja maamme itsenäisyyttä vanhempi, pian 120 vuotias, kieli- ja kulttuurijärjestö. Sen puheenjohtajina ovat toimineet esimerkiksi edellä mainittu Johannes Linnankoski, presidentti Urho Kekkonen, historioitsija Martti Häikiö ja kriitikko Seppo Heikinheimo.
En tässä niinkään puolusta itseäni tai edes isääni kummallisilta kuvauksilta – jos lajivalinta on mutapaini, niin ei auta kuin painia mudassa. Mutta Suomalaisuuden Liitto tai sen lukuisat jäsenet eivät ansaitse osakseen tietämätöntä ja historiallisesti väärää todistusta.
Suomalaisuuden Liiton sääntömääräisenä tarkoituksena on ”herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa, edistää suomalaista, erityisesti suomenkielistä kulttuuria sekä puolustaa suomenkielisten sivistyksellisiä ja yhteiskunnallisia tarpeita.” Yhtenä nimenomaisena tehtävänä on ”lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa”.
Nämä ovat ensiarvoisia asioita maailman mittakaavassa pikkuruisella kielialueella, näinä arvaamattomina aikoina. Liitto oli lujasti historian oikealla puolella 1900-luvun kielitaistelussa, jossa saavutimme suomenkielisille kuuluneet kielelliset oikeutemme.
Kun nyt opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaa käsittelemme, niin lainaan vielä Linnankoskea, kirjoituksesta Suomalaisuuden Liiton tarkoituksesta ja työmaista:
”Monella ei ole aavistustakaan kuinka pitkällistä ja ankaraa taistelua on pitänyt käydä, ennenkuin on saatu edes yksikään suomalainen koulu, yksi ainoa suomalainen tietokirja tai suomenkielinen sanomalehti aikaan. Ja sillä on suorastaan ratkaiseva merkitys, käsittääkö koulunuoriso, että tämä on sitä suomalaista sivistystä, jonka tähden on pitänyt vuosikymmeniä taistella ja usein viimeiset roponsa uhrata, vai onko se jotain yleismaailmallista ja ilmaista? Sellainen tieto luo jo kouluaikana pohjan koko vastaiselle elämälle, sellainen tieto velvottaa työhön ja rakkauteen sitä kansaa, kieltä ja sivistystä kohtaan, josta on näin kalliisti ostetun osan saanut.”
Lähde
