Suomi on pieni saari Euroopan laidalla – erityistapaus
Tilastokeskus kertoi eilen keskiviikkona: Kuluttajahintojen vuosimuutos (inflaatio) oli heinäkuussa hidastunut kesäkuun 1,3 prosentista heinäkuussa yhteen (1,0) prosenttiin.
*
Juha-Pekka Raeste/HS 15.8.2014 kirjoittaa: Suomi on jo deflaation partaalla, syy on osin EU:n | HS.fi
”Kun Tilastokeskuksen heinäkuun inflaatiolukeman [1,0 %] purkaa osiin, selviää, että asuntolainojen keskikorko tuo prosentin inflaatiosta peräti 0,575 prosenttiyksikköä.
Kulutusluottojen korkovaikutus toiseksi eniten eli 0,205 prosenttiyksikköä.
Korkokulujen osuus on siis yhden prosentin [1,0] inflaatiosta 0,78 prosenttiyksikköä. Se tarkoittaa, että koroista puhdistettu inflaatio oli heinäkuussa Suomessa enää 0,22 prosenttia.”
*
Maakohtaiset erot ovat euroalueella suuria. Belgiassa inflaatio oli peräti 5,5 prosenttia, Saksassa ja myös euroalueella keskimäärin inflaatio oli 2,6 prosenttia.
Niin sanottu oikea inflaatio, jota esimerkiksi EU laskee yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissään, ei ota asuntolainojen korkoja inflaatiolaskelmissaan huomioon. Syynä on se, että tiheässä euroopassa omistusasuminen nähdään investointia eikä kulutuksena. Monet eurooppalaiset asuvat ikänsä vuokralla, – toisin kuin Suomessa.
Raeste jatkaa: Yhteisellä euroalueella Euroopan Keskuspankki (EKP) joutuu kuitenkin säätämään korkotason euroalueen yleisen kehityksen parhaaksi, ja silloin Suomen kaltaiset reuna-alueet välillä kärvistelemään euroalueen rahapolitiikan seurauksena.
*
Välillä tuntuu, että ”välillä” on pysyvä olotila. Sitä perusmuotoista normitilaa ei ollenkaan, tai jos onkin, vain hyvin nipeasti hilahtavan tuokion. Ja kuitenkin: tiheä-Eurooppa on erilainen maanosa kuin harva-Suomi. Lähi-Eurooppa on erilainen maanosa kuin kauka-Suomi.
Suhteemme Euroopan unionin ytimiin ei ole symmetrinen, vaan pysyvästi epäsymmetrinen. Sikäli kuin tiheä-eurooppalainen sykli tai hehku stemmaa meidän kannaltamme edullisesti, se on kuitenkin omaan ”biorytmiimme” nähden joko etujasaa tai taka-ajassa. Nyt se on kovin väärässä ajassa, itseasiassa on vaikea edes määrittää, onko se edellä vai jäljessä. Se on yksiselitteisesti vain väärä, epäsopiva ja meille peräti epäedullinen. Epäedullisuus ei olisi niin eksistentiaalinen meidän kannaltamme, jos se ei olisi niin pysyvä ja meidän arkoihin paikkoihimme osuva. Nyt se osuu ja satuttaa.
Se, mitä me katsomme unionin hyödyiksi kannaltamme, on enemmän imaginääristä ja enemmän ”tunnelmaa”, ja se mikä unionista todella on meille epäedullista on raalista ja raakarealismia. Se on kuin hivutustauti, joka kuivaa ja järsii meitä rotanlailla, emmekä huomaa heti sen järkyttäviä vaikutuksia, koska uskomme. Mutta aika, tuo armoton faktori elämässä, tulee kirkastamaan näköämme.
Mikään tällainen ohuella siivulla vaikuttava, mutta pysyvä tekijä ei olisi niin kohtalokas, ellei se hyötysiivu, josta se höylää osansa, olisi niin hävyttömän ohut. Tämän höyläyksen jälkeen se on entistä ohuempi. Jossain tulee pysyvän höyläyksen eteen raja, kansantalouden jälkisekerros ei enää elä eikä toimita tehtäväänsä. On lyhyt aika siihen hetkeen, kun tämä tosiasia käy toteen.
*
Tämä ei etene junantörmäyksen tapaan, vaan toisin, pehmeämmin: juna vain pysähtyy kun kitka ylittää liikevoiman.
Kitkan tekijät ovat monet. Yksi on alenevien hintojen ongelma. Siinä nimellisesti edullienen muutos toimii toisin. Se lopettaa kasvun, kun kasvutekijät lakkaavat, ja kun kasvu lakkaa, lakkaa myöskin se luonnollinen dynamiikka, joka ylläpitää elämää. Miksi? Siksi, koska dynamiikka on elämä.
J-P Raeste/HS kysyy 15.8.: Mutta onko Suomi vaarassa suistua alenevin hintojen kierteeseen eli deflaatioon?
Hyvä kysymys. Verraton. Jo se, että kysymys on esitetty ja on sitäpaitsi relevantti, on vakavampi asia, kuin se, mitä me juuri nyt satumme kukin taholalmme vastaamaan tuohon kysymykseen. Kysymys on olennaisempi kuin vastaus.
Elämä itse vastaa meille kyllä.
Suomen kohtalo ei ole korot, vaan se, että me olemme luoneet velkatalouden, joka on kuin hämähäkin seitti, joka kapaloi ampiaisen. Meidän velassamme ei ole ongelmana se, että se on otettu, vaan se, että se on syöty. Mitään varsinaisia tuottavia investointeja ei ole tehty.
Jatkossa maksamme muistoista ja kuvitelmista rankkaa hintaa.
Maksamme tyhjästä loputonta hintaa, jonka nimi on korko.
*
