Siperia opettaa, joten tulevan presidenttimmekin voidaan olettaa kasvavan tehtäviensä myötä
Sauli Niinistö jää maamme historiaan presidenttinä, jonka virkakaudella statuksemme sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona tuli tiensä päähän. Koskaan emme voi varmistella itsenäisyyttämme ja puolustustamme liikaa, joten Naton täysjäsenyys tuli meille kreivinaikaan ja se on tulevaisuuttamme ajatellen välttämättömyys. Tulevalta presidentiltämme voidaan odottaa jatkuvuutta kunnioittaa itsenäisyytemme viime sodissa lunastaneiden sotaveteraanien sekä lottien ja kotijoukkojen uhrautuvaa työtä demokratiamme säilyttämiseksi sekä työtä edistää kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja diplomatiaa, aivan kuten edeltäjäksi jäävä Niinistö on toimikaudellaan tehnyt.
Tarvitsemme jatkossakin kansainvälisten liittolaistemme sekä uusien yhteistyöhön kykenevien valtioiden keskuuteen maallemme presidentiksi visionääristä yhdistävää tekijää. Jos ja kun on selkärankaa myöntää aiemmat poliittisella urallaan tekemänsä virhearvioinnit, on myös kykyä ja tahtoa kasvaa uusien tehtävien vaatimusten mukaan. Sellainenkin ehdokas on näissä presidentinvaaleissa mukana.
Positiivisin asia tavallisen kansalaisen näkökulmasta on se, että olemme nyt kohtuullisen näkyvästi päässeet irti suomettumisen ikeestä ja yhä useampi kansalaisistamme näkee Venäjän todelliset kasvot. Itärajan takaa haetun halvan polttoaineen katku ja vodkan huurteinen hurmos sekä maatuskan lämmin syli haihtunevat lopuiltakin Venäjän ystäviltä ja toivottavasti heilläkin palaisi mieliin molotovin coktailien merkitys oman kansallisen turvallisuutemme osatekijäksi. Itärajan aitaaminen ja jopa miinoittaminen mahdollisimman laajasti sekä lakkautettujen rajavartioasemien palauttaminen miehitetyksi osana rajavalvontaamme toisi lisää turvallisuutta oman yhteiskuntamme lisäksi myös koko EU-yhteisölle.
Venäjä ei ole ystävämme, ei se sitä ole koskaan ollutkaan ja tuskin tulee nykyisten sukupolvien aikana olemaankaan. Venäjän vasallivaltion asemaan energiariippuvuudellaan ajautuneet sekä sotilaallisin uhkailuin pakotetut ja niihin alistuneet valtiot lukeutunevat edelleen, tosin harhaisesti, Venäjän ystäviin. Tähän joukkoon emme enää kuulu ja toivottavasti emme siihen jamaan enää koskaan ajaudu. Venäjä on tavallisten omien kansalaistensakin osalta ollut aina pakotettu alistumaan diktatuurisille ja vainoharhaisille vallanpitäjille. Ihmishenki ei ole kopeekankaan arvoinen, joten väkivalta ja murhat pitävät arvostelijat ja toisinajattelijat ruodussa. Kehitystä demokraattisempaan suuntaan ei ole tiedonsaannin vallankumouksesta huolimatta edelleenkään havaittavissa.
Demokratian kulmakivi on määräenemmistön tahto. Suurvaltojen veto-oikeus YK:ssa ei tue tätä tahtotilaa. Kolmas maailmansota on jo käytännössä alkanut Venäjän toimesta, joten sinisilmäisyydelle sopimusrikkojien kanssa ei yhdelläkään itsenäisellä valtiolla ole varaa. Alkaneen vuoden osalta olisi toivottavaa, että Unkari ja Turkki lopettaisivat omat lypsynsä EU:lta ja USA:lta hyväksymällä Ruotsin Nato-jäsenyyden heti alkuvuodesta. Konkretiaa tähän suuntaa ei molempin maiden lupauksista huolimatta ole edelleenkään näkyvissä. EU:ssa Unkari ei noudata allekirjoittamiaan yhteisön sopimuksia, vaan pelaa Orbanin johdolla jatkuvasti Putinin pussiin. Siksi sen jäsenyys yhteisössä pitää laittaa kylmän rauhallisesti sääntöjä laventaen määräenemmistön päätöksellä katkolle. On luotettava siihen, että Venäjä ei kykene antamaan unkarilaisille samantasoista elintasoa, johon he ovat EU:n jäsenvaltiona jo ehtineet tottua. Tämä voisi johtaa Orbanin syrjäyttämiseen ja palauttamaan Unkarin jäsenkelpoisuuden EU-yhteisön edellyttämälle tasolle.
Löperöksi käyneet Venäjään kohdistuneet talouspakoitteet sekä riittämätön sotilaallinen strategia- ja sotateollinen apu Ukrainalle pitkittävät ukrainalaisten kärsimyksiä ja horjuttavat koko EU:n asemaa maailman mittakaavassa. EU:n jäsenvaltioiden tulisi pikaisesti ja yksituumaisesti toimeenpanna massiivinen ase-ja ammustarviketuotanto sekä omien jäsenvaltioidensa puolustusvoimien vahvistaminen keskenään ja yhdessä USA:n kanssa. Venäjän pyrkimyksenä on saada mahdollisimman monta Ukrainan ulkopuolista konfliktia aikaan, jotka sitovat Naton jäsenvaltioiden ja EU:n resursseja ja asetuotantoa pois Ukrainan tukemisesta. YK:n rooli konfliktien hillitsijänä ja rauhan turvaajana on menttänyt arvonsa ja siksi sen toimivaltaa näiltä osin olisi uudistettava perusteellisesti. Toivottavasti tuleva presidenttimme on myös tällä saralla yhdistävä tekijä ja aktiivinen toimija.
