Savorinen kysyy, oliko Manchesterin kahden päivän rankkasateiden ajankohta etukäteen ennustettavissa?
Nämä ovat omia näkemyksiäni.
🤔
Maapallo oli melkoisen suoraan Kuun ja Marsin välisellä alueella 1.1.2025 noin klo. 19.00 aikaan.
Tämä linjautuma oli siis jo melko hyvin suoristumassa myöhään edellisen illan aikana.
Ja juuri silloin alkoi satamaan vettä Manchesterissa ja sitä satoikin sitten seuraavan kahden vuorokauden aikana aika paljon. Kuukauden sateet kerralla.
Eli sateet alkoivat kun tuo linjautuma oli alkanut olemaan jo melko suora ja ne loppuivat kun linjautuma alkoi selkeämmin hajoamaan.
Jos tuo linjautuma liittyy näihin Manchesterin rankkasateisiin ja tulviin, niin lisää vettä on tiedossa pienissä määrin jo tänään jonnekin. Mutta todella isosti lauantaista maanantaihin ja ehkäpä pitempäänkin tällä kertaa!
Maapallo, Kuu ja Venus aktivoivat toisiansa tälläkin hetkellä ja voimakkaimmillaan tämä aktivoituminen noin klo. 20.00 tänään.
Venuksen vaikutus jäänee kuitenkin melko pieneksi verrattuna Saturnukseen joka linjautuu Maapallon ja Kuun kanssa niin suoralle linjautumalle että Saturnus jää Kuun taakse noin tunnin ajaksi lauantaina 4.1.2025 klo. 19.39 – 20.40
Noin klo. 20.10 Saturnus olisi suoraan Kuun Keskustan takana.
Näkemykseni mukaan tietty rekisteröimätön pimeä energia aktivoituisi linjautumien aikana ja sitä voimakkaammin mitä suorempi linjautuma on kyseessä!
Joulukuussa 2022 Mars oli muistaakseni 44 minuuttia Marsin takana täydenkuun aikana. Eli Aurinko, Maapallo, Kuu ja Mars linjautuivat silloin. Onneksi silloin ei ollut Kuunpimennystä. Siis jos olen oikeassa näiden linjautumien vaikutuksesta!
Joulukuussa 2022 tuon kyseisen linjautuman jälkeen Kalifornian sää oli aivan sekaisin viikkoja. Ehkäpä kuukauden ajan.
Joka tapauksessa vettä tuli ja paljon. Ei niin mukavaa aikaa siellä silloin, mutta makean veden varastot ilmeisesti kuitenkin täyttyivät melko mukavasti 🤔
Nyt 5.1.2025 Maapallo, Kuu ja Neptunus linjautuvat vielä keskenään melko suoralle linjalle. Selkeästi suoremmin mitä Venus tänään, mutta ei kuitenkaan vastaavalla tavalla kuin mitä Saturnus on linjautunut lokakuusta lähtien vajaan kahden viikon välein.
Eikä todellakaan niin suoraan mitä Saturnus linjautuu huomenna.
Mutta varmasti Neptunus tuo oman mausteensa tähän soppaan!
Yksi selkeä huolenaihe tulee olemaan Oregonin rannikon tulivuori!
Tutkijat: Oregonin rannikon edustalla oleva tulivuori herää pian
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-oregonin-rannikon-edustalla-oleva-tulivuori-heraa-pian/9076270
”Oregonin yliopiston geologi William Chadwickin mukaan tulivuoren pinta on kohonnut 95 prosenttisesti siihen tasoon, mitä se oli juuri ennen vuonna 2015 tapahtunutta purkausta.
– Axialin paisumisen tahti on ollut tasaista viimeisen kuuden kuukauden aikana. Purkaus ei näytä olevan tulossa välittömästi, mutta paisuminen ei voi jatkua ikuisesti, Chadwick toteaa.”
🤔
Seurataan tilannetta!
Ei ehkä kannata lähteä vuorille kiipeämään seuraavan viikon aikana ja jos sitä lunta sattuu jonnekin satamaan paljon, niin sitten ei tietysti useampaan viikkoon niille vuorille jonne sitä sattuu satamaan!
🤔