Sauli Niinistön sanoma suomalaisille – sotaa ja kansallisuhoa

0
Tarjouksia:

Viimeistä kauttaan presidenttinä istuva Sauli Niinistö on loppuvuosinaan palannut äärikokoomuslaisen politiikan veturiksi. Uudenvuodenpuhe 2023 ei poikennut oikeiston asettamista tavoitteista. Sota ja kansallisuho varastivat tilan rauhalta ja köyhältä kansanosalta.

Sauli Niinistö: ”Rajan tällä puolen on mahdotonta edes kuvitella, että jonkun kansakunnan mieleen tulisi aloittaa sotiminen. Venäjän puolella rajaa asia on toisin.”

Niinistön ja puheenkirjoittajansa historianmuisti on lyhyt ja vajavainen. Ei tästä ole kuin kolme vuosikymmentä, kun Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen puoli Eurooppaa oli sodassa tai sodan partaalla. Ja sodan aiheuttajana olivat EU:n mahtimaa Saksa ja sotilasliitto Nato. Seuraukset kuohuttavat edelleen Itä-Euroopassa ja Balkanilla.

Niinistö jatkaa: ” Joudumme oppimaan, etteivät kaikki suinkaan halua ottaa vastaan malliamme, sitä käyttäytymistä jota itse pidämme oikeana. Joudumme oppimaan, miten vastata toisenlaiseen malliin ja käyttäytymiseen. Pahimmillaan autoritaariseen ja aggressiiviseen.”

Turkin hallinnon johdossa luetaan nyt tarkkaan Sauli Niinistön puhetta. Tarkoittiko Niinistö oppimisella sitä, että on opittava joustavaksi suhtautumisessa ” autoritaariseen ja aggressiiviseen”. Nato-oven avaus kun vaatii taipuisuutta ”malliltamme”.

UTT – Rauno Lintunen 2.1.2023

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *