Saksan kaksien maapäivävaalien tulosseuranta | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

Tänään pidetään Saksassa kahdet maapäivävaalit , toiset  Saksissa   ja toiset Thüringenissä.  

Saksan yhdistymisen jälkeen tänään pidettävät maapäivävaalit arvioidaan  yhdeksi  tärkeimmiksi  vaaleiksi seurauksiltaan Saksalle.

Kirjoitin jo aiemmin täällä  blogin, jossa toin esille vaaliasetelmia ja ennusteita .   Lähtökohdat liittokansleri Olaf Scholzin  hallitukselle ovat haastavat. Vaaliennusteiden mukaan  Olaf Scholzin hallituspuolueita uhkaa enemmän tai vähemmän  merkittävä vaalitappio.

Myös Saksan oppositiossa olevalla  mahtipuolueella   (CDU/CSU)   on tekemistä säilyttää  vuoden 2019 vaalien asemansa po. maapäivillä. Ennnusteet lupaavat oikean ja vasemman laitapuolueille merkittävää vaalimenestystä.

Klo 19 saadaan ensimmäiset ovensuukyselyjen tulokset.

Noista linkeistä ja niiden kautta  löytynee tuoreet uutiset Saksan vaaleista.

 ZDF   –  Tagesschau  –  Berliner Zeitung   →FAZ – Wahl in Sachsen   /  Wahl in Thüringen    –    Bild

P.s. Ennustan, että aamulla niin Suomessa kuin monissa EU-maissa vaalitulokset ovat otsikoissa

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *