Sähkölasku neljäsosaan Puolan mallilla – lakialoite Junnilalta

0
maxresdefault.jpg
Tarjouksia:



Torstain 8.12. kyselytunnilla Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila ehdotti sähkön hinnan alentamista Puolan mallin mukaisesti sen jälkeen, kun työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä väitti suomalaisten nauttivan keskimääräisesti Euroopan halvinta sähköä. Ministerin puheisiin tyytymätön Junnila jätti eduskunnassa perjantaina toimenpidealoitteen mallin toteuttamiseksi.

Soveltuva hintataso voi verrokkimaiden ja todellisten tuotantokustannusten perusteella olla jopa 40 prosenttia markkinahintaa alhaisempi. Myös Virossa kotitalouksilla on mahdollisuus saada valtion sopimalla hinnalla edullisempaa sähköä. Universaalteenusen hinta on 19,72 senttiä kilowattituntia kohden, Junnila perustelee aloitteessaan.

Puolan mallissa sähkön hinnan yläraja jäädytetään ensimmäisen 2000 kWh osalta ja 2600 kWh kulutustasoa sovelletaan, mikäli perheessä on kolme tai useampi lapsi tai vammaisia henkilöitä. Jälkimmäistä sovelletaan myös alkutuotantoa harjoittaviin perheisiin.

Ylimenevältä osalta hinta Puolassa on kuluttajille noin 142 euroa megawattituntia kohden, ja 164 euroa megawattitunnilta kunnille, mikroyrityksille, pienille ja keskisuurille yrityksille sekä julkisille rakennuksille, kuten kouluille, yliopistoille, kirkoille ja sairaaloille. Suomessa tulee toteuttaa vastaavanlainen malli suhteuttaen se todellisiin energiantuotannon kustannuksiin ja ottaen huomioon yhteispohjoismaisten markkinoiden asettamat vaatimukset, Junnila kertoo.

Aloite on kansanedustajien allekirjoitettavissa perjantaihin 16.12. saakka.

Vähimmäisvaatimuksena hintasäätely tulee toteuttaa talvikuukausien ajaksi, joka asettaa Suomen kaltaiselle maalle omia erityisvaatimuksia. Aloitteessa esitetään energiaintensiiviselle teollisuudelle omaa subventoitua mallia, joka kannustaa, leikkaamaan energiankulutusta ja siirtämään tuotantoa kuormittavimman kulutusajan ulkopuolelle. Myös kuluttajat saavat 10 prosentin alennuksen ylimenevältä osalta, mikäli voivat osoittaa säästäneensä energiankulutuksestaan 10 prosenttia.

Ote Vilhelm Junnilan aloitteesta sähkön hinnan alentamiseksi Puolan mallin mukaisesti.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *