Ruotsi painaa jarrua EU:n sanelemalle hiilinielupolitiikalle

0
Tarjouksia:

Foreign Policy kertoo artikkelissaan että Ruotsin uusi hallitus toppuuttelee EU:n intoa sanella miten Ruotsin tulee jatkossa hoitaa metsäpolitiikkaansa. Päinvastoin kuin Suomessa sen hallituksen päämäärä on taata kestävä ja luontoarvoja kunnioittavan sekä myös puunjalostus teollisuuden näkökulmia huomioiva metsien hoidon politiikkaa. Ruotsi pyrkii hiilineutraaliuteen mutta päämääränä on saavuttaa se vasta vuonna 2045 kun taas Suomen nykyinen hallitus pyrkii alasajamaan metsäteollisuutemme vuoteen 2030 mennessä näin karrikoidusti ilmaistuna.
Tästä kaikesta saamme kiittää ruunaksi kuohittua Keskustaa, jotka ilmeisesti laskevat, että 5 prosentin kannatuksen puolueella on saumaa saada edes joitain puulueen jäsenkortin omaavia puistotyöntekijöitä virkoihin armon vuonna 2030 – EU:n hallinnoimiin suomalaisiin kansallispuistoihin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *