Rauhallista joulua! | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Espresso-683x1024.jpg
Tarjouksia:

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika kiittää vuonna 2023 yhteistyöstä ja siitä, että olet lukenut blogiani. Me Irti Huumeista ry:ssä jatkamme väsymätöntä työtämme myös ensi vuonna. Olenkin kiitollinen siitä, että olemme pystyneet rakentamaan toimivan organisaation ja että rahoituksemme jopa kasvaa hieman. Uskon, että yhdessä pystymme vastaamaan entistä vahvemmin huumehaasteisiin. 

Vuonna 2024 esimerkiksi vapaaehtoistoimintamme laajenee, kiitos STEAn tuen ja tunnustuksen toimintamme yhteiskunnallisesta merkityksestä. Huudikoutsi–toimintamme kasvaa valtakunnalliseksi, ja Etelä-Karjalassa aloittaa kaksi uutta työntekijää.  

Odotankin innolla jo ensi vuotta. Irti Huumeista ry:n 40-vuotis juhlavuotta ja erityistä juhlaviiikonloppua 12.10.2024. Se kannattanee jo laittaa kalenteriin. 

 Sitä ennen kuitenkin rauhallista joulun aikaa ja onnea vuodelle 2024! 

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *