Rasismista ratkaisuun! | Uusi Suomi Puheenvuoro
I Sanoista ja ajattelusta
Sanat ovat ajattelun työvälineitä. Veltto sana avaa velton ajattelun. Täsmällisesti kohteeseensa kuvautuva sana avaa näkymän ilmiön syntyyn. Sana on työvälineenä hyvä, jos se suuntaa ajattelun ilmiön – kuten rasismin – alkulähteeseen.
Ero ja raja ovat sanoina rasismin nimellä kutsutun ilmiön kantavia voimia. Ero ja raja ovat toisaalta myös psykologisen, sosiaalipsykologisen sekä sosiologisen kehityksen kantavia voimia.
Kun taistelemme yhteiskunnallista rasismia vastaan niin taistelemme myös niitä voimia vastaan jotka ovat luoneet ihmisestä ihmisen.
II Miten sitten onnistuisimme taistelussa rasismia vastaan paremmin kuin nykyään onnistumme?
Valta, suosio ja erilaiset sidosryhmätaistelut tuhoavat psykologis-sosiologisen tiedon puhtauden ja terävyyden. Sanoja vääristellään mitä ilmeisimmin tahallaan. Ja pyritään viemään poliittinen ratkaisu sinne, missä se ei ole mahdollinen. – Rasismin ongelmaa ei ratkaista poliittisin keinoin. Olemme eroja ja rajoja vetäviä luonteeltamme – se on henkisen kehityksemme ehto.
Lapsen kehitys on erojen ja rajojen oppimista. Sosiaalisissa muodostelmissa ihmiset erottelevat, luokittelevat toisiaan. Rajanvetoja tapahtuu jatkuvasti: sinä olet minun kaveri, sinä yhdentekevä, meidän ajatuksemme eivät kohtaa jne. Erot ja rajat luovat ihmisten ryhmät, niiden sisäiset voimasuhteet sekä suhteet muihin ryhmiin.
Paradoksaalisesti: Hyväksymällä itsemme eroja tekevinä ja rajoja vetävinä saavutamme paremman kyvyn kontrolloida sellaisia linjanvetoja, jotka nimetään nykyään rasismiksi. Nykyään yliopistojenkin rasismi -tutkimus lähtee pääsääntöisesti erojen, rajanvetojen tuottaman pitkän kehitysprosessin lopputuloksista liikkeelle: tutkija istuu latvuksessa ja sieltä kitkee rasistisiksi nimeämiään puunlehtiä. – Ja lehtiähän puussa riittää kitkettäväksi.
Jos tartumme rasistisen prosessin kanta-ilmiöihin, olisi paneudutta tieteellisessä tutkimuksessa eroihin ja rajoihin! Ja niitä rajanvetoja on uskallettava katsoa molemmin puolin. Ei arvottaen vaan kysyen tieteellisesti: miksi tuollaisia rajanvetoja, miksi ei jotain toisenlaisia rajoja ja erojaa muodostu? Kolmas näkökulma on sitten yhteiskunnnan valtakoneiston poliittinen näkökulma (lainsäädäntö yms).
Miten lapsi tai nuori pääsee ryhmän jäseneksi? Ilmeisesesti tulokas joutuu käymään ”koetinkivensä” lävitse. Otan esimerkin koetinkivestä. Ja päätän sen tulkintaan juttuni.
Koetinkivi: Vuosikymmmeniä sitten katsoin kerrostalon parvekkeelta kun poikasten lauma kokoontui pelaamaan pesistä pihalle. Jako joukkueiksi alkoi. Topi oli pihan poika. Kuului huuto: ”ja tota paskasta nenänkaivajaa me ei ainakaan oteta”. Topin kelpoisuutta epäiltiin, häneen päin tehtiin eroa ja vedettiin rajaa. Sydäntäni kylmäsi Topin puolesta, pitäääkö mennä jeesaamaan? – No, kyllähän Topi mukaan pääsi. Puolen tunnin päästä kuulin Topinkin huutavan kovaan ääneen ”jätkä, sä paloit” sydämensä kyllyydestä. Topista oli tullut porukan jäsen, omin voimin! Ja se vasta oli iso asia!
Pitkään mietin olisiko Topia pitänyt auttaa? Tulin tulokseen että jos olisin mennyt auttamaan, olisin viestinyt muulle porukalle a) aikuisen ylivaltaa sekä b) että Topi on niin surkea että häntä täytyy jeesata. – Pahinta ja pitkäaikaisinta seurauksiltaan olisi ollut kuitenkin se, että olisin kenties luonut Topiin sisäisen stigman, poltinmerkin: ”minua täytyy jeesata sillä olen muita huonompi”.
Käsitykseni on, että yhteiskunnan tasolla poliittinen valta tuottaa nykyään rasismia! Se yrittää vastustaa tiettyjä luonnollisia ”koetinkiviä” niin ponnekkaasti, että samalla alleviivaa juuri sitä mitä yrittää torjua. Ja lisäksi: pakkovallan käyttö vieraannuttaa ihmisiä vallankäyttäjän intresseistä ja arvoista.
Ps. Kiitän jo ennakkoon kaikista kommenteista. Itse koen kirjoittaneeni lähinnä alustavia miettteitäni. Tieteentekijänä olen jo työni tehnyt, joskus jäähdyttelen mutta iltarusko on jo väkevä. Jos tarkkaan lukee tekstini, siitä pitäisi näkyä kuitenkin pyrkimykseni myötävaikuttaa kohden parempaa yhteiskuntaa. Ja nykyisenä aikana se olisi rasismin parempitasoinen tieteellinen tutkimus, joka olisi kiinnostunut itse ilmiön luonteesta. Eikä keräisi irtopisteitä huutamallaa luonnollisia prosesseja (erot ja rajanveto) kategorisesti asiattomiksi.
