Presidentti Halosen toistuva presidentti Ahtisaaren sivuuttaminen – Kateutta ja katkeruutta?
Kateus on vaikea tunnistaa, vaikka se on selkeä merkki kadehtijan persoonallisuuden kasvusta ja
eriytymisestä syntymän jälkeisestä läheisestä, symbioottisesta äiti-lapsisuhteesta, jolla toivon mukaan meidän jokaisen yksilöitymiskehitys voisi aloittaa tiensä kohti aikuisuutta.
Kateus ilmenee pikkulapsella tyypillisesti sellaisen lelun, jota kadehtijalla itsellään ei ole, kiivaana haluamisena ja jopa riistämisenä lelun omistajalta.
Kateuden tunnistaminen itsessä vaatii kiinnostusta ymmärtää lapsen kasvua ja kehitystä sekä nöyryyttä: kateus kun on alhaista ja hävettävää, joten ainakaan minussa se ei pesi!
Kadehdimme sellaista, mitä toisella, meistä erillisellä ihmisellä, on ja jota meillä ei ole.
Aikuisilla raha ja rikkaus ja niiden mahdollistamat elämän ulkoiset puitteet ovat yleisin kateuden kohde silloin, kun yksilö mittaa ihmisarvoaan ja onnistumistaan elämässä taloudellisella menestyksellä.
Voimme kuitenkin kadehtia myös toisen kykyjä, älyä, persoonallisuuden ominaisuuksia, ammatillisia ja yhteiskunnallisia saavutuksia, fyysistä olemusta, puolisoa, lapsia, lastenlapsia ja jopa toisen ystävyyssuhteitakin, jos itseltämme ne puuttuvat – ainakin yhtä hyvinä ja laadukkaina!
Vanha kansanviisaus kuuluukin: ”Kateus vie kalatkin järvestä!”
Mitä parempi itsetunto yksilöllä on, sitä vähemmän hänellä on tarvetta kadehtia toisia. Kypsin tapa käsitellä kateutta on ryhtyä tekemään työtä sen eteen, mitä toiselta kadehtii. Jos toisella on hyvä koulutus ja sen tuomana hyvä tulotaso, niin oman koulutuksen vahvistaminen ja sen kautta haastavamman työn ja paremman palkan saaminen vähentää kateutta.
”Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista!” -tokaisu yrittää vähätellä kadehdittavaa asiaa eli kieltää sen merkitys itselle.
Yksi tapa käsitellä kateutta on kokea olevansa osa kateuden kohdetta. Tätä tapaa käyttävät niin Poppareiden kuin poliitikkojen ja kaikkien muidenkin ihmisten tai ihmisryhmien fanittajat.
Tarja Halosen äidinäiti Ida Öfverström oli aikalaistensa kuvausten mukaan punatukkainen, teräväkielinen ja huumorintajuinen nainen. Hän joutui antamaan Lyyli-tyttärensä, Halosen tulevan äidin, lastenkotiin sisällissodan jälkeen vuonna 1918.
Halosen äiti Lyyli Loimola muutti parikymppisenä Helsingin Kallioon ja eli siellä aina 1980-luvulle saakka.
Halosen vanhemmat, Lyyli Loimola ja rakennustyömies, naistenmiehen maineen saanut Vieno Halonen avioituivat toisen maailmansodan aikana Helsingissä.
Vieno Halonen oli Tarja-tyttärensä syntyessä rintamalla, ja Lyyli Halonen kävi ansiotöissä Kallion työläisvaimojen tapaan.
Halosen isä oli sekä talvi- ja jatkosodissa palkittu sotilas, jolla oli vaikeuksia sopeutua siviiliin palattuaan sodasta vuonna 1944. Tarja-tyttären ollessa kaksivuotias isä lähti kioskille ostamaan sanomalehteä eikä koskaan enää palanut perheensä luo.
Halosen vanhemmat erosivat vuonna 1945 ja Vieno-isä muutti Kouvolaan, jossa hän eli loppuelämänsä. Vieno Halonen kuoli 29. tammikuuta 1981 65-vuotiaana.
Halosen äiti Lyyli Halonen avioitui uudelleen vuonna 1950 sähköasentaja Thure Forssin kanssa. Forssista tuli Haloselle isähahmo ja aatteellinen esikuva. Myös vahvan Lyyli-äidin arvomaailma vaikutti kasvavan Tarja-tyttären maailmankuvaan. Lyyli-äiti arvosti hyviä ja vaatimattomia työihmisiä, rehellisyyttä sekä oikeudenmukaisuutta.
Halosen mukaan Vieno-isästä ei lapsuuden uusperheessä puhuttu koskaan mitään, ei hyvää eikä pahaa.
Halonen tapasi aikuisena isänsä toisen vaimon lapsia järjestellessään isänsä hautajaisia. Lapset eivät olleet Halosen Vieno-isän biologisia lapsia Halosen lailla. He pitivät kutenkin Halosen Vieno-isää, isäpuoltaan, hyvänä perheenisänä, ja Halonen piti tapaamista heidän kanssaan itselleen tärkeänä.
Haloselle syntyi vuonna 1978 Anna-tytär avoliitostaan (1977–1983) puoluetoverin ja SDP:ssä eri tehtävissä työskennelleen Kari Pekkosen (1945–2017) kanssa.
Halonen on koulutukseltaan oikeustieteiden kandidaatti. Hän työskenteli vuosina 1970–1979 SAK:n lakimiehenä. Halonen liittyi SDP:hen vuonna 1971. Hänet valittiin eduskuntaan 1. kerran vuonna 1979 ja sen jälkeen viidesti jatkokaudelle, kunnes hänet valittiin presidentiksi.
Halonen toimi kansanedustajakautenaan sosiaali- ja terveys-, oikeus- sekä ulkoministerinä.
Halonen toimi Suomen tasavallan 11. presidenttinä ja ensimmäisenä naispuolisena valtionpäämiehenämme 1. maaliskuutta 2000–1. maaliskuuta 2012. Hänet valittiin toiselle presidenttikaudelle vuonna 2006.
Olen seurannut kansalaisena presidentti Halosen elämää politiikkona jo ennen hänen presidenttikausiaan, koska hän oli aikoinaan niitä politiikan harvoja korkeaan virkaan nousseita naispoliitikkojamme.
Minun on ollut yrityksistäni huolimatta vaikea pitää hänestä: Halonen on kautta vuosikymmenien kärjistänyt nais- ja miespoliitikkojen ja myös yleisemmin naisten ja miesten välistä kanssakäymistä tietynlaisella tylyydellä, jolle tietenkin voi hakea selitystä ja ymmärrystä hänen lapsuutensa kasvuympäristöstä.
Halonen toimi myös helpoimman ratkaisun presidenttinä niinä kahtenatoista vuotenaan, joina hän johti Isänmaamme ulkopolitiikkaa. Vakavinta ja huolestuttavinta oli, että hän suorastaan vaati – kieltämällä Venäjän arvostelun – muita ajattelemaan hänen laillaan Suomen idänsuhteista.
Halosen presidentti Ahtisaareen kohdistamat toistuvat vähättelyt ja hänen elämänuransa mitätöinnit erityisesti Ahtisaaren kuoleman jälkeen menevät mitä ilmeisimmin kateuden ja katkeruuden piikkiin, mistä moni hänen ikätoverinsakin kärsii, kun ei ole yltänyt kaikkeen siihen, mihin on pyrkinyt saadakseen balsamia itsetuntonsa haavoihin ja lievitystä katkeruuden takana piileviin itsetunto-ongelmiinsa.
Presidentti Martti Ahtisaari syntyi Viipurissa 23. kesäkuuta 1937 ja kuoli Helsingissä pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 16. lokakuuta 2023. Ahtisaarella oli suomalaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia sukujuuria isänsä Oiva Ahtisaaren (1908–1976) puolelta.
Isä työskenteli armeijan palveluksessa sotilasteknikkona ja palveli Viipurissa huollon aliupseerina Ahtisaaren syntyessä. Ahtisaaren äiti oli Tyyne Karonen (1903–1967). Viipurista perhe muutti Kuopioon, missä Ahtisaari varttui Kuopion varuskunnan kasarmialueella.
Kuopiossa Ahtisaari tapasi myös ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa Eeva Hyvärisen.
Ahtisaaren vanhemmat saivat Kuopiossa asuessaan myös toisen lapsensa, tyttären.
Ahtisaari kävi keskikoulun loppuun Kuopiossa, minkä jälkeen perhe muutti isän työn vuoksi Ouluun vuonna 1952. Ahtisaari kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta vuonna 1956 ja suoritti sen jälkeen varusmiespalveluksen. Ahtisaari kotiutui varusmiespalveluksesta reservin vänrikkinä ja lähti opiskelemaan Oulun opettajakorkeakouluun. Hän valmistui kansakoulunopettajaksi vuonna 1959 yhtenä Oulun opettajakoulutuksen tähdistä.
Ahtisaari avioitui vuonna 1968 Eeva Hyvärisen kanssa, ja heille syntyi Marko-poika vuonna 1969.
Martti Ahtisaari varttui yhdessä molempien vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa ja sai rakkautta ja hyvät kasvuolosuhteet vanhemmiltaan. Hän sai myös hyvän itsetunnon, mitä kuvastaa hänen rohkeutensa mennä kesävänrikiksi samaan yksikköön, josta hän oli itse juuri valmistunut reservin vänrikiksi. Tuo nuoruuden rohkeus ja hyvän itsetunto yhdistyneenä lahjakkuuteen ja kykyyn pitkäjänteiseen ja päämäärähakuiseen työhön reunustivat hänen urapolkuaan elämän loppuun asti.
Mutta hänen tärkein ominaisuutensa oli kuitenkin myötäelävä ja uteliaan innostunut suhtautuminen elämään, niin omaansa kaikkea kaikkien muidenkin ihmisten elämään. Tämä teki Martti Ahtisaaresta niin Isänmaamme kuin koko maailman Suurmiehen. Miehen, jolle jokainen ihminen oli laulun, tarinan ja ihmisarvon arvoinen.
Martti Ahtisaari jos kuka rakasti lähimmäisiään ja koko maailman ihmisiä kuin itseään.
Presidentti Martti Ahtisaaren elämässä oli iloja ja murheita, kuten jokaisen elämässä. Siinä oli paljon sellaista hyvää, joka osuu kohdalle osuessaan, mutta myös sellaista hyvää, jonka on mahdollista saada osumaan kohdalleen pitkäjänteisellä ja ahkeralla työllä, mikä on aliarvostettu lahjakkuuden laji. Ennen sairastumistaan Altzheimerin tautiin muistan presidentti Ahtisaaren erittäin elämänmyönteisenä ja rohkeana miehenä, joka suhtautui elämään ja kohtaamiinsa ihmisiin arvostaen, myötäeläen ja uteliaan innostuneesti ja herätti ympäristössään toivoa paremmasta huomisen elämästä.
Ahtisaari valittiin Isänmaamme ensimmäisenä presidenttinä suoralla kansanvaalilla virkaansa ja hän toimi Suomen tasavallan 10. presidenttinä 1. maaliskuuta 1994–1. maaliskuuta 2000. SDP järjesti jäsenäänestyksen seuraavasta presidenttiehdokkaastaan Ahtisaaren ensimmäisen kauden ollessa lopuillaan. Ahtisaari ei asettunut ehdokkaaksi, ja jäsenvaalin voitti Tarja Halonen, josta tuli Isänmaamme 11. presidentti Ahtisaaren yhden kauden jälkeen. Ahtisaari oli SDP:n johdon silmissä liian kansanomainen ja länsimielinen, minkä vuoksi häntä ei haluttu toiselle presidenttikaudelle. Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon ensimmäisenä suomalaisena vuonna 2008, mikä oli arvostettu kiitos hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä ja taitavasta rauhantyöstään maailmanrauhan esitaistelijana ja sen edistäjänä.
Kun tarkastelee Tarja Halosen elämänkaarta, niin se on ydinperheen suhteen hyvin erilainen kuin Martti Ahtisaaren, kuten aikaisemmasta tekstistäni ilmenee. Merkittävin ero on Halosen biologisen isän puuttuminen kaksivuotiaasta lähtien hänen arjestaan.
Äiti on niin tytön kuin pojankin ensimmäinen rakkaus- ja samaistumiskohde. Nuoruusiässä heteroksi varttuva tyttö saa pitää äidin samaistumiskohteenaan, mutta joutuu vaihtamaan rakkauskohteensa äidistä isään. Poika puolestaan saa heteroksi varttuessaan pitää äidin rakkauskohteenaan, mutta joutuu vaihtamaan samaistumiskohteensa äidistä isään. Molemmille sukupuolille, niin tytölle kuin pojalle, isä on maailmaan johdattaja, joka auttaa niin poikaa kuin tyttöä irrottautumaan symbioottisesta varhaisesta suhteestaan äitiin ja uskaltautumaan ennemmin tai myöhemmin nousemaan omille siivilleen ja luottamaan niiden kantamiseen vanhemmiltaan saamansa rakkauden ja riittävän hyvän itsetunnon turvin.
Mikään psykoterapia ei voi koskaan korvata lapsellensa riittävästi omistautuneiden vanhempien lapselleen antamaa rakkautta, huolenpitoa, välittämistä ja ylpeyttä lapsensa varttumisesta aikuiseksi, joka kykenee rakastamaan elämää ja tekemään työtä yhteiskunnan jäsenenä sen hyväksi yhtenä joukossa.
Psykoterapia voi kuitenkin auttaa meitä tunnistamaan, näkemään, suremaan ja lopulta hyväksymään riittävästi kohtalomme kulun, jotteivät traumaattiset elämäntapahtumamme veisi enää kohtuuttomasti rajallista energiaamme, vaan voisimme saada sitä enemmän omaan käyttöömme voidaksemme rakentaa omanlaisemme elämän, jossa viihdymme ja jossa myös läheisemme – puoliso, lapset, ystävät, vanhemmat, sisarukset, appivanhemmat jne. – viihtyvät kanssamme.
Halonen ei noussut koskaan koko kansan presidentiksi, mihin ylsivät presidentti Ahtisaari sekä hänen edeltäjänsä, kaksi kautta Isänmaatamme presidenttinä luotsannut Mauno Koivisto.
Molemmat herrat nousivat myös arvojohtajiksi ja heidät koettiin myös Isänmaamme turvallisina isähahmoina, jotka asettivat kansan edun oman etunsa edelle.
Tähän Halonen ei yltänyt 12-vuotisen presidenttiytensä aikana.
Nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö on jatkanut Koivisto-Ahtisaari-linjalla: Niinistö on Isänmaamme luotettava, taitava ja kansan etua ajava presidentti ja johtaja, jonka kannatus ja suosio ovat olleet hyvin vahvoja pian 12 vuotta.
Toivokaamme saavamme alkuvuonna 2024 pidettävissä presidentinvaaleissa sellaisen johtajan Isänmaallemme, joka jatkaa arvojohtajana ja taitavana ulkopolitiikan johtajana Koivisto-Ahtisaari-Niinistö-linjalla.
Henkilökohtaisesti toivon voivani elämäni loppuun asti herätä useimpiin jäljellä oleviin aamuihini kiitollisena, myötäelävänä ja uteliaan innostuneena, kuten tänäkin aamuna.
Toivon tämän olevan myös uuden presidenttimme asenteen Elämään ja toimintaan Isänmaamme johtajana presidentti Martti Ahtisaaren lailla samalla hänen muistoaan ja elämäntyötään kunnioittaen!
Seppo Mäkinen
