Poikkeanpa aiheistani: siis ”Kinkkukiusaus” | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

En minä aiemmin ole ruuista kirjoittanut. Olkoon ruoka oikea aihe niille, jotka sen hallitsevat. Mutta tänään, kun aiemmin en ole kehdannut, teen poikkkeuksen. Ja miksi? Omaishoitajana ostan valmisannoksia kaupasta, laittelen joskus vaikkapa lohikeittoa itsekin, tilaan illan annokset naapuriravintola Mamma Rosasta jos varman päälle lasken.

Ja se, joka minua on jatkuvasti harmittanut, on niitten kaupasta ostettavien valmisuokapakkausten nimi. Kertooko se tuotteesta siten, että se sisältää niitä aineksia, joihin nimi viittaa? Vai myydäänkö kekseliäällä nimellä tuotetta, joka on jotakin ihan muuta. Esim. lihapullien tulee olla ainakin lihapullilta näyttäviä – paljonko niissä on lihaa ja paljonko jotakin täytettä, se jää valmistajan salaisuudeksi ja ostajan arvioitavaksi.

Tänään sitten tuli mitta täyteen. Enpä ole ennen kokeillutkaan, mutta näitähän oma äitini kotonamme usein perheelle valmisti. Kiusauksia! Otin hyllyltä yhden Kinkkukiusauksen ja toiseksi Kirjolohikiusauksen. Näin Airi sitten kotona saa valita, kumpi häntä miellyttää ja minulle jää se toinen. Otti kinkkukisauksen ja minä sain sen kirjolohijutun. Kiusaus sekin.

Päivällisaika koitti, piikillä pikku reiät pakkausmuoviin, laatikot mikroon ja sitten pöytään. Muutama haarukallinen suuhun, sitten katseet kääntyivät toinen toisiimme. Kiusauksiahan nämä todella ovat! Ostajaa kiusataan sillä, löytyykö perunalohkojen ja valkean, ilmeisesti maitokastikkeen seasta mitä nimi lupaa. Ainakaan meille osuneista laatikoista ei kinkkua löytynyt ja kirjolohta oli yhden pikkusormen kynnen kokoinen hiutale. Kiusata siis ainakin osasivat!

Ehkä meille sattui huono tuuri – joillekin kenties parempi. Mutta ei tuote sitä ollut, mitä nimi lupasi. Tällaisia esimerkkejä löytyy – löytyypaljon ja löytyy päinvastaisiakin. Oli viikko sitten ihan suurin prosenttinumeroin ilmaistu paljonko luvattua uusi tuote sisältää! Mutta olen minä sitäkin ajatellut, onko finanssimies Marcus Wallenbergin varmaan erittäin korkeatasoiselta ruokalistalta löytynyt useinkin kanaa, koska yhden kaupan tuotteen otsikkona muistaakseni on Kana Wallenberg – tai sinnepäin.

Viranomaisia en apuun pyydä, vaikka meillä ihan Ruokavirastokin on. Jos se pantaisiin kontrolloijaksi, ainakin byrokratia kasvaisi. Mutta ntäpä jos valmistajat reilusti käyttäisivät tuota prosenttitunnustinta, kertoisivat reilusti, paljonko tuotteessa on sitä raaka-ainetta, mihin tuoteen nimi viittaa! Tai miten toinen vaihtoehto: Samasta tuotteesta halvempi ”perusannos” ja sitten ”Gourmet” tms lisänimike. Ensimmäinen halvempi, toinen kallimpi. Kuluttaja saisi sitten itse päättää, salliiko itseään kiusattavan vai haluaako sitä gourmetia ruokapöytän. Uskon, että nykykolleegani – toiset omaishoitajat ja varsinkin me miehet – arvostaisimme tätä suuresti. Kilpailuvalttikin se saattaisi sitäpaitsi ainakin ensimmäiselle idean soveltajalle olla …

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *