Petteri Orpo pääministerinä Italian tiellä rakentamassa Suomesta Uutta Unkaria, huomenlahjana Riikka Purralle
Suomen johtamisen Uudeksi Unkariksi pohjusti pääministeri Petteri Orpo luonnehtimalla Italian pääministeri Giorgia Meloninia yhteistyökykyiseksi ja Eurooppa-myönteiseksi.
Uuden Suomen otsikko paljastaa kuvion: ”Petteri Orpo nieli Giorgia Melonin huijauksen sellaisenaan – Asiantuntijat puhuvat samaan aikaan uudesta Unkarista.”
Perussuomalaisesti sinisilmäinen Orpo sulki silmänsä samalla logiikalla kuin mennessään perussuomalaisten kanssa liittosuhteeseen.
”Lisäksi Suomen pääministeri arvioi, että Melonin uusfasistinen tausta ei ole hyväksyttävä, mutta se, mitä hän on osoittanut toiminnallaan, on hyväksyttävää.”
Meloni maistuu Orpolle yhtä hävältä kuin ”riikan” kirjoitukset mustista säkeistä ja Halla-ahon holohölö hölinät. Orpolle nielee laitaoikeiston huijaukset, kun se, mikä on ennen sanottu, sanotaan ovelasti.
Mikä on Italian tie?
”Italiassa on pääministeri Giorgia Melonin hallituskauden aikana nähty useita esimerkkejä, jotka toimittajajärjestöjen mukaan kertovat lehdistönvapauden vaarantumisesta. Euroopan komission rahoittama Media Freedom Rapid Response -projekti arvioi vastikään tilanteen niin kiireelliseksi, että se aikaisti syksyksi Italiaan suunnitellun tarkastuskäyntinsä toukokuulle.”
”MFRR:n tarkastuskäyntiä edelsi Italian yleisradioyhtiön toimittajien lakko, jonka tavoitteena oli protestoida hallituksen yrityksiä muuttaa Italian yleisradioyhtiö Rai omaksi äänitorvekseen. Lakkopäivänä Roomassa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa useat toimittajat kertoivat kokemastaan painostuksesta ja hallitukselle epämieluisten uutisten sensuroinnista.”
Giorgia Melonin menneisyys, tapa toimia ja ajatelle, tuo mieleen Riikka Purran ja Jussi Halla-ahon.
”Giorgia Meloni aloitti poliittisen toimintansa 15-vuotiaana, jolloin hän liittyi Italian sosiaalisen liikkeen MSI:n nuoriso-osastoon. Kyseessä ei ole mikä tahansa poliittinen nuoriso-osasto, sillä MSI perustettiin toisen maailmansodan jälkeen Benito Mussolinin johtaman fasistisen puolueen raunioille.”
”MSI ei toimi enää virallisena puolueena, mutta sen kannattajat kokoontuvat vuosittain erilaisiin tapahtumiin. Yksi niistä nostatti rajun kohun viime tammikuussa, jolloin Italian poliisin mukaan noin sata osallistujaa teki siellä natsitervehdyksen (tapaus Vilhelm Junnila, blogistin huomio). Osa heistä on jäseniä Melonin johtamassa Italian pääministeripuolueessa Fratelli d’Italiassa.”
Giorgia Melonin kasvualusta MSI ei toimi enää virallisena puolueena.
Eikä toimi enää myöskään Riikka Purran kasvualusta Scripta-blogien vieraskirja virallisena pelikirjana.
Samoin kuin Italian laitaoikeisto toimii Suomen laitaoikeisto:
Näin paljon perussuomalaiset haluaa leikata Yleltä – Politiikka – Ilta-Sanomat