Perussuomalaiset vie Suomea sotaan | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
Tarjouksia:

Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu Asser Kinnunen kirjoitti harkitsemattomia asioita 31.12 blogissaan Suomen ja Euroopan sotilaallisesta kehityksestä.

Asser Kinnunen: ”Tulevien liittolaisten aseavun saapuminen voi kestää ja toisaalta poliittiset ja muut vitkastelut saattavat hidastaa entisestään liittolaistenkin aseapua. Siksi on syytä varata sellaiset varastot asejärjestelmiä sekä ampumatarvikkeita ja varaosia, jotta pärjätään pitkään itsekin. Toisaalta on syytä ylläpitää rauhan aikana asetuotantoa vientiin, jotta tuotantolinjastot ovat valmiina sitten, kun on tarpeen laittaa sotavaihde päälle.

Tässä asiassa olen Asserin kanssa samaa mieltä. Kannatan ehdottomasti Suomen omaa asetuotantoa, sillä se on jo iso veturi teknologian kehitykselle ja yrityksille. Ja että ollaan mahdollisen sodan syttyessä kriittisissä asioissa omavaraisia. Tietenkin realistina on pakko todeta, että minun on vaikea uskoa tähän nyky-Suomessa. Raaseporissa Oy Sisu Auto Ab ei käsittääkseni saa merkittäviä tilauksia puolustusvoimilta ja uskooko joku, että Suomessa rakennettaisiin jonain päivänä sellaista kuin ruotsalainen Gripen? Osaamista tähän varmasti löytyisi, mutta ei poliittista tahtoa ja osaamista ja sitä kautta rahoitusta.

Toivottavasti viimeistään helmikuun hyökkäys iskosti mieliin sen, ettei Venäjän aggressio johdu Ukrainasta, Suomesta, Venäjän naapurimaista tai niiden tahdosta, vaan Venäjän omasta aggressiosta ja tahdosta hyökätä.”

Ihailtavan naiivisti nuori poliitikko kirjoittaa. Unohtuu hienosti 2014 Maidan, vaaleilla valitun presidentti Janukovitsin syrjäyttäminen ja vaikka 2.5.2014 Odessan ammattiliittojen talon polttaminen, jossa oikea sektori poltti noin 50 ihmistä hengiltä. Mitä luulet Suomessa tapahtuvan, jos vastaavanlaisia asioita sattuisi? Suosittelen Asser Kinnusta tutustumaan Valtioneuvoston selvitykseen Govorit Moskva – Moskova puhuu. Siitä saa erittäin tarkkaa kuvaan Venäjän olemuksesta ja toimintatavoista.

Viimeisenä pohdintana: olisiko syytä lähettää Ukrainaan vapaaehtoisten suomalaisten muodostama pataljoonan taisteluosasto kalustoineen? Ensinnäkin, tuettaisiin Ukrainaa konkreettisesti, mutta toisekseen saataisiin tietoa suomalaisen taistelutavan, taktiikan ja kaluston toiminnasta kovassa tilanteessa. Uskoisin vapaaehtoisia löytyvän tarpeeksi ja toisaalta syntyisi mahdollisuus kehittää Suomen taistelutapaa oikeiden kokemusten pohjalta.

Huh huh huh… Nuoret sotaintoilijat eivät ymmärrä mitä kirjoittavat. Suomella on mennyt aina hyvin, kun suhteet itäiseen napuriin ovat olleet kunnossa ja kauppa on käynyt. Kun asia ei ole ollut näin, olemme olleet sodassa – yleensä ulkovallan renkinä niin kuin Suuressa Pohjan sodassa. Tämä paikka on meille Nato-Suomessa varattu.

Alla olevassa PosiTV:n 12 min ohjelmassa haastatellaan amerikkalaista eläkkeellä olevaa eversti Douglas Macgregoria. Hän mm. sanoo: ”Mutta mielestäni todellinen kysymys on, kuinka Suomi hyötyy liittymisestä tähän liittoutumaan? Mitä tämä liitto tekee Suomen hyväksi? Koska tiedämme aivan selvästi, mitä liitto haluaa Suomelta. He haluavat teidän käyttävän tietyn määrän rahaa sotilaalliseen voimaan. Mutta viimeisten 20 vuoden aikana olemme nähneet paljon todisteita – itse asiassa sanoisin, että kolmenkymmenen vuoden –  että amerikkalaisten johtama Nato haluaa käyttää joukkojanne muualla kuin Euroopassa. Joten kysymykseni kuuluu, miksi haluatte liittyä tähän juuri nyt? Oletteko aivan varmoja, että Venäjä on välitön uhka Suomelle? Jos olette, niin hyvä, liittykää Natoon. Mutta ymmärtäkää, että teihin kohdistuva paine osallistua alueen ulkopuolisiin operaatioihin tai mahdollisesti suurempaan sotaan Venäjän kanssa on erittäin vakava.”

Valitettavasti joudun toteamaan, että pelosta sekaisin olevat perussuomalaiset ovat vajonneet samanlaiseen kuplaan kuin vihreät. Molemmille maailma on loppumassa. Vihreät pelkää, että taivas putoaa niskaan ja perussuomalaiset, että Venäjä – jonka kanssa meillä on ollut hyvät välit – hyökkää tänne. Ja tämän takia lähdetään kiihtyvään EU-liittovaltion kehitykseen ja sotilaalliseen liittoutumiseen antaen viimeisetkin päätäntävallat Suomesta ulkomaille. Ei tule kunnian kukko laulamaan.

IS 28.11.2022 Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps): ”– Tähän liittyy toiveajattelua. Kaikki ehkä olisivat tyytyväisiä, jos Putin – miten sen nyt sanoisi – likvidoituisi omia aikojaan. Katteetonta optimismia ehkä, vaikka eihän hän kovin hyvävointiselta näytä.

Näin niitä suhteita pidetään yllä itäiseen naapuriimme, jonka kanssa meillä on yhteistä rajaa 1300 km ja joka on maailman suurin ydinasevaltio. Ollaan me vaan Hölmölä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *