Pakolaiset | Uusi Suomi Puheenvuoro
Olen pakolaisten lapsi. Sodanjälkeinen Suomi asutti rajan taakse kotinsa pakosta jättäneet. Me päädyimme puutalokortteliin, kaupungin keskustan tuntumaan. Ryssiä te ootte, sanoivat naapurit. Ketä, kysyivät isä ja äiti. Lapset eivät kysyneet mitään, vaan jatkoivat niinkuin ennenkin. Lapsille riitti vanhemmat. Nyt pakolaisuuden määrittää terroriuhka. Hallitus selittää asian turvallisuuskysymyksellä. He siis ovat uhka Suomen turvallisuudelle. Nuoret miehet siis jatkavat kärvistelyään rajapuomilla, toiset hyppäävät metsien suojaan ja sitä kautta maahamme. He ovat kustannusongelma. Se lienee todellinen syy. Kun Suomi kituu talousongelmissa, niin muualta tulleet eivät enää kuulu ongelmiemme listoille. Uutiskuvista voimme todeta, pyrkijöiden olevan nuoria. Miksi he lähtevät kotimaastaan? Tietävätkö he mitään esim. Suomesta. Epäilen. Ehkä he ajattelevat, että täällä kadut ovat vuorattu kullalla. Tai rahaa tulee, vaikka ei tekisi mitään. Ikuinen kysymys on miksi ei lähtömaata auteta, ettei sieltä väestön tarvitsisi ylipäätään lähteä? Tiedotusvälineet keskittyvät pakolaisuuteen, silloin kun ilmiö on kotimaan porteilla, näkökulma myy tietysti lehteä kuin lehteä. Mikään ei ole täydellistä, sanoi entinenkin kadun tallaaja. Kenelläkään siis ei ole lopullista ratkaisua ongelmaan. Hyväosaiset säälivät, köyhät pelkäävät, että tulijat vievät heidän viimeisetkin roponsa.
