Pahoinvoinnin taustalla on liikaa merkityksetöntä sanahelinää
Meillä on paljon ”maailman paras” -puhetta; ”Suomi on maailman onnellisin maa”, ”Helsinki on maailman paras paikka oppia”. ”Suomi tarjoaa maailman parasta varhaiskasvatusta 2040”, kertoo esim. koulutuspoliittinen selontekomme. Meillä on myös melko syvään juurrutettua ”huonoa onnea”; ”Itku pitkästä iloista”, ”Hetken kestää elämää ja sekin sykkää ja ikävää….”. Tätä listaa voisi jatkaa pitkälle…..
Sanat, käsitteet, hokemat ja niistä kumpuavat ajatukset painuvat mieleen. Kun sanoja ja asioita hoetaan riittävän pitkään, ne muuttuvat lopulta todellisuudeksi ajatustemme ja tekojemme kautta, koska suurin osa ajatuksistamme rakentuu mm. uskomuksille, mielipiteille, näkökulmille, asenteille sekä erittäin tunnepohjaiselle päättelylle.
Viisauden ja hyvinvoinnin avain on kuitenkin tttt- eli totuuden tiedostaminen ja tunnustaminen sekä tästä kumpuava toiminta. Tämä on myös tunnekasvatuksen sekä koko hyvinvointikasvatuksen ydintä. Tämä on myös hyvän itsetunnon ydintä – silloin kun saa uskoa itsestään hyvää, kun kasvuympäristö esimerkiksi on vahvistanut hyvää lapsessa hänen vahvuuksiaan sanoittaen, mutta samaan aikaan ympäristö on nähnyt ja tukenut myös lapsen muitakin tarpeita – myös niitä haastavia.
Kyse on siis elämän näkemisestä kokonaisuutena – mihin kuuluvat sekä ne haasteet että hyvät asiat. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työelämän haasteet nähdään ja kuullaan työntekijöiden kertomana ja kokemana, ja niihin vastataan niin, että työntekijä kokee tulleensa kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi -oman kokemuksensa kautta. Uupuminen syntyy kokemuksesta, että omaa työtä tai työntekijää itseään ei nähdä, kuulla tai arvosteta -aidosti.
Hyvinvointimme ei rakennu siis sillä, että toistamme epätosia hokemia ilman tietoista ajatusta, mitä edes puhumme. Silloin kun todellisuutta paetaan sanahelinän taakse, ei asiat muutu. Mutta pahoinvointi kasvaa, koska pahoinvointi saa voimaa todellisuuden peittelystä sekä ihmisten tunteiden ja tarpeiden mitätöimisestä.
Suomi ei ole maailman onnellisin maa. Suomen varhaiskasvatus tai opetus ei ole enää aikoihin ollut maailman kärjessä. Suomen perusterveydenhoito on todella heikolla tolalla. Mutta oleellista on, että meidän ei edes tarvitse olla ”maailman paras”, koska kyseessähän ei ole maailmanlaajuinen kilpailu, mikä toteutuisi vain kauniiden sanojen tasolla.
Vasta kun kohtaamme arjen haasteet silmästä silmään ja alamme rakentamaan todellisuutta yhdessä ratkaisukeskeisesti, voimme päästä siihen muutokseen ja tavoitteeseen, mihin haluamme. Lapsille ja nuorille riittää, että heidän arkensa on hyvää ja turvallista. Tämä riittää kaikille ihmisille. Arjen ei tarvitse olla ”maailman parasta tai onnellisinta”, koska sellaista todellisuutta ei ole edes olemassa – muuta kuin ehkä jossakin päättäjien juhlapuheissa.
Ihmisten hyvinvoivaa arkea pitää kuitenkin tietoisesti rakentaa ja tavoitella -sitoutuneesti ja pitkäjänteisesti. Kyllä, tämä maksaa, mutta pahoinvointi maksaa aina paljon, paljon enemmän. Sitten kun päättäjämme alkavat rakentamaan hyvinvointiamme -aidosti ja totuuteen perustuen, silloin sivutuotteena voi syntyä jopa aito kokemus siitä, että olemme aidosti onnellinen maa, missä asuu aidosti onnellisia sekä hyvinvoivia ihmisiä.
