Päätoimittaja vältti vastuun – yleisökirjoittajien on syytä pysyä pykälissä

0
Tarjouksia:

Arto Vihavaisen tämän päiväinen blogin kirjoitus muun muassa sananvapaudesta antoi syyn palata aiheeseen; se kun on pysyvästi ajankohtainen, ja monille pykälistä välittämätön lyömäase. Vahingoittaminen ja vihan lietsonta eivät kuulu sananvapauteen. Selaillaan sen tueksi säädöksiä ja jo aiemmin esitettyä: vanhassa vara parempi:

Mediasssa on sananvapaudesta ja vastuusta esitetty kirjavia näkemyksiä, eli mitä saa sanoa ja mitä ei. Tuoreimpana tapaus HS vs. Viestikoelaitos. Puhutaan jopa maanpetoksesta.

Siinä päätoimittaja monille yllätyksenä pääsi vastuustaan kuin koira veräjästä; tuomiot sai pari toimittajaa salaisten tietojen julkaisemisesta. Viimeistä sanaa siinä tuskin on sanottu.

Tavallinen kansalainen ei vastuutaan sanomisistaan voi minnekään siirtää. Parempi onkin välillä selailla velvoittavia pykäliä. Suuret sanat kun eivät suuta halkaise, mutta voivat käydä turhan kalliiksi.

Perustuslaillisen sananvapauden käyttämistä joukkoviestinnässä säännellään pääasiassa sananvapauslaissa ja rikoslaissa. Lisäksi on lukuisia Korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ennakkoratkaisuja, ja runsaasti alan kirjallisuutta.

Sananvapauden käyttöä rajaava keskeinen säädös on perustuslain 10 § Yksityiselämän suoja: ”Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.” Mitä tahansa ei toisesta saa kirjoittaa; perustuslain yksilön suoja on vahva.

Siitä säätää tarkemmin rikoslain 24 luvun 8 ja 8 a § Yksityiselämää loukkaava tiedon esittäminen, 9 § Kunnianloukkaus, ja 10 § Törkeä kunnianloukkaus.

Yksityisyyden suoja

Luvun 8 ja 8 a §:n mukaan: Joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Lain perustelujen mukaan yksityiselämän käsitteen ydin sisältää sen, että yksilöllä tulee olla tietty rauhoitettu ala (yksityiselämä), johon kuuluviin asioihin ei muilla ole oikeutta puuttua. Totuudenmukaistakaan tietoa yksityiselämästä, esimerkiksi terveyden tilasta, ei saa luvatta esittää. Sekin voi olla vahingoittavaa.

Rangaistavuus ei edellytä vahingon tai kärsimyksen konkreettista aiheuttamista; pelkkä vihjaus on riittävä. Vahinko voi olla aineetonta, kuten halveksuntaa ja yleisen arvostuksen menettämistä.

Poikkeus poliitikkojen ja julkisuuden henkilöiden kohdalla:

Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.”

Taloudellisen ja poliittisen vallan käyttö eivät ole lain mukaan yksityiselämää.

Lain perustelujen ja oikeuskirjallisuuden mukaan yksityiselämän (ja myös kunnian) suoja jaetaan luokkiin henkilön aseman ja julkisuuden asteen perusteella:

Ensimmäisessä ryhmässä ovat tällöin yhteiskunnallisen vallan käyttäjät, toisessa viihdejulkisuuden henkilöt, eli ns. julkkikset ja kolmannessa tavalliset ihmiset (OTT Päivi Tiilikka).

Eduskunnan lakivaliokunnan mielestä myös Julkisen sanan neuvoston (JSN) luokittelua ”kolmen kerrokseen väkeen” voidaan tulkita siten, että yksityiselämän suoja on vähäisin poliittisen ja taloudellisen vallan käyttäjillä ja laajin tavallisilla kansalaisilla. (LaVM 6/2000).

Kunnianloukkaus

9 §:n mukaan: ”Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Tiedon ja vihjauksen sisällölle ei 1) kohdassa ole asetettu muita vaatimuksia, kuin että sen esittäminen on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa. 2) kohdan sanonnalla ”halventaa” on tarkoitettu kuvata kaikkia mahdollisia tekotapoja, joilla loukataan toisen kunniaa.

Myöskin totuudenmukaisen seikan esittäminen on rangaistavaa, kun esittäjä tietää sen olevan loukkaava.

Kunnianloukkauksen toteutuminen ei edellytä, että loukattu on mainittu nimeltä: Periaatteessa kunnianloukkauksen toteutumiseen riittää jo se, että loukattu itse tunnistaa väitteen kohdistuvan häneen (Tiilikka).

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Poliitikkoja ja julkkiksia koskee kunnianloukkauksessa sama rajoitus kuin yksityisyyden suojassa.

Törkeä kunninanloukkaus

10 §:n mukaan 9 §:ssä tarkoitetun kunnianloukkauksen tekee törkeäksi: 1. joukkotiedotusvälineen käyttö, ja 2. loukkauksen suuri tai pitkäaikainen kärsimys. Pitkäaikainen kärsimys voi olla suurta sen vuoksi, että loukkaus säilyy yleisön saatavilla pitkät ajat. Verkossa se säilyy iät ja ajat. Törkeästä kunnianloukkauksesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen eneintään kahdeksi vuodeksi.

Joukkotiedotusvälineen käsitteen tarkkaa rajaaminen ei ole välttämätöntä, koska säännöstä voidaan soveltaa myös silloin, kun loukkaava esitys on muulla tavalla toimitettu lukuisten ihmisten saataville, esimerkiksi yleisötilaisuudessa.

Mikä sallittua, mikä kiellettyä

Sananvapaussäädösten mukaan juttuja ja kirjoituksia voidaan arvostella ankarastikin, mutta henkilö tulee jättää rauhaan. Poliitikon pitää kuitenkin sietää voimakastakin kritiikkiä.

Kirjoitukset ja henkilöt olisi syytä pitää erillään, ja käyttää vain sallittua sananvapautta. Kyllä se riittää vahvaankin sanomiseen, toista silti vahingoittamatta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *