Onko Sinun lapsesi turvassa päiväkodissa?
Kuva: mac231, Pixabay
Norminpurkutalkoita ja suunnitelmia
Varhaiskasvatuksen norminpurkutalkoista on käyty kiivasta keskustelua. Tällä hetkellä trendaavimpana keskustelun aiheena ovat erilaiset varhaiskasvatuksessa tehtävät suunnitelmat (ks. esim. Varhaiskasvatus vaatii suunnittelua | HS.fi). Karkeasti jaotellen päättäjien mukaan norminpurkuun liittyen esim. juuri suunnitelmien laatimisen lakkauttaminen säästäisi aikaa ja resursseja ja suurimman osan varhaiskasvatuksen asiantuntijoista mukaan suunnitelmien laatiminen takaa laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisen. Ei liene yllätys, että mielipiteeni yhtenee jälkimmäiseen. Suunnitelma kuin suunnitelma virittää tietoisuutta, aktivoi tiedonkäsittelyprosesseja ja ohjaa näin yksilön toimintaa. Ilman aktiivista tietoisuuden herättelyä jäämme varsin helposti mukavuusalueelle ja jumitumme rutiineihimme (,jotka joissain tapauksessa toki ovat hyvä ja tarvittava asia).
Esimerkiksi kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma, ja velvollisuus laatia se, pakottaa työyhteisön jokaisen jäsenen virittämään asiaan liittyvää ajattelua. Tämä taas kohdentaa tarkkaavaisuutta arjen työssä niihin asioihin, joita saattaisi ilman suunnitelmantekoprosessia jättää huomaamattomuuttaan (ei suinkaan läheskään aina piittaamattomuuttaan) rekisteröimättä. Tämä yksinkertainen ihmisen toimintaan liittyvä prosessi on helppo todentaa arkipäivän esimerkeillä: raskaana oleva huomaa yhtäkkiä ympäristössään valtavasti muitakin raskaana olevia, radikaalia hiustyylivaihtoa suunnitteleva huomaa ympäristössään upeita radikaaleja kampauksia ja neliapiloita etsivät löytääkin yhtäkkiä jatkuvasti neliapiloita. Tarkkaavuus ohjautuu siihen, mihin se on suunnattu. Usein suuntaaminen vaatii suunnittelemista.
Kaikkein huolestuttavin varhaiskasvatuksen norminpurkutalkoisiin liittyvä ehdotus on mielestäni ollut lapsen yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman tekemisestä luopuminen. Yksilöllisistä suunnitelmista luopumisen ajatellaan vapauttavan aikaa lasten kanssa tehtävään työhön, mutta valitettavasti asia ei ole niin suoraviivainen. On nimittäin niin, että jokaisessa lapsiryhmässä on lapsia, jotka ottavat huomion itselleen ja näin ollen vapautuva aika tarkoittaa lähinnä lisäaikaa heille, jos asiassa ei olla tarpeeksi tarkkana. Lapsen yksilöllisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen sen velvoittavuudessaan saattaa olla huomaamattomalle lapselle se ainoa pakko ehtiä kohtaamaan myös hänet arjessa. Toki nämäkin asiat ovat paljolti riippuvaisia henkilökunnan ammattitaidosta ja kelpoisuuksista. Valitettavasti kuitenkin varhaiskasvatuksen alan ahdinko ja kelpoisten työntekijöiden pula pitäisi olla jo merkittävästi kaikkien tiedossa.
Mitä tapahtui maailman parhaalle varhaiskasvatukselle?
Suomen romahtanutta sijoitusta PISA-tuloksissa jaksetaan nostaa esille toistuvasti. Ymmärtämättä jää kuitenkin, että oppimisen pohja rakentuu jo varhaiskasvatuksessa. Tämän oppimisen pohjan rakentaminen vaatii asiantuntijuutta ja ammattitaitoa. Asiantuntijuus puolestaan rakentuu muodollisen koulutuksen myötä rakentuvasta tieteellisestä taustateoriasta, josta sitten käytännön työssä muovautuu elinikäisen oppimisen pohjalta jatkuvasti muovautuva käyttöteoria. Hienolta kuulostaa, mutta hienoa se onkin!
Olin ennen oman lapseni päiväkotiuran alkua erittäin varhaiskasvatusmyönteinen ja -uskovainen. Kuva maailman parhaasta varhaiskasvatuksesta muovautui minulle oikeastaan opiskeluaikanani luokanopettajakoulutuksessa, kun samoissa tiloissa kanssamme opiskelivat myös varhaiskasvatuksen opeopiskelijat. Oman lapseni halusin ehdottomasti viedä hyvissä ajoin varhaiskasvatukseen, koska uskoin sen etuihin niin voimakkaasti. Sitten sitä mentiinkin kantapään kautta syvään päätyyn uskoa upottamaan.
Lapseni ensimmäisessä päiväkodissa ei kelpoisia työntekijöitä ollut nimeksikään. Lapseni opettaja oli ihan mukava tyyppi ja omassa koulutustaan vastaavassa ammatissa (, joka ei ollut millään lailla varhaiskasvatukseen liittyvä) varmasti ihan mainio, mutta varhaiskasvatusikäisten lasten lapsiryhmän ohjaamisesta ja varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesta toiminnasta hänellä ei valitettavasti ollut juurikaan ymmärrystä. Lapsiryhmän tilaa kuvailisin kaoottiseksi: ryhmässä pienet hampaat purivat, jalat potkivat ja kädet löivät ja tönivät minkä ehtivät. Lapseni muuttui valtaisan ärtyisäksi ja alkoi lopulta nähdä kauhu-unia heräillen niihin useita kertoja yössä. Hän ei osannut tuolloin vielä puhua kunnolla, joten olimme sen varassa, mitä meille päiväkodissa kerrottiin: hyvin meni kuulemma. Lopulta ryhmän todellinen tilanne kuitenkin paljastui erinäisten mutkien kautta.
Oli täysin selvää, että lapseni ei ollut turvassa päiväkodissa. Aiemmin aurinkoinen ja muita lapsia innokkaasti lähestyvä pieni ihminen muuttui apeaksi ja leikkipuistoretkillämme hän vältteli ja kavahti toisia lapsia. Lapsen oireilu ja kauhu-unet kuormittivat koko perheen hyvinvointia, kunnes päätimme ottaa lapsen päiväkodista kokonaan pois. Lapsi toipui melko nopeaan, mutta äitinä ja myös opettajana minua jäi kalvamaan suuri huoli varhaiskasvatuksen todellisuudesta. Sittemmin tein aiheeseen liittyen kantelun, jonka vastineessa myönnettiin, että päiväkodin pitäisi kouluttaa henkilökuntaa mm. pienten lasten pedagogiikkaan liittyen. Kouluttaa: niinpä niin! Miksipä niitä varhaiskasvatuksen ammattilaisia koulutetaan? Sittemmin olen myös kohdannut näitä koulutettuja ammattilaisia ja ero koko varhaiskasvatuksen järjestämisessä on kuin yöllä ja päivällä. Varhaiskasvatuksen laatu on valitettavasti liikaa tuurista kiinni.
Voiko lasten turvallisuudesta säästää?
Norminpurkutalkoiden myötä uhkakuvaksi on noussut myös varhaiskasvatuksen työntekijöiden kelpoisuuksien höllentäminen. Säästöjä haetaan tällä hetkellä lähes kaikkialta julkisten palveluiden kentältä. Hetkellinen säästö on pitkällinen tappio, kun kyseeseen tulevat lapset. On perheitä, jotka eivät voi ottaa lastaan pois päiväkodista, jossa lapsi ei ole turvassa. Turvattomassa ympäristössä kasvava lapsi alkaa melko nopeasti voida pahoin. Lapsen pahoinvointi kuormittaa koko perhettä ja lisää merkittävästi stressiä perheen sisällä. Kaikki me varmasti taas tiedämme, mihin perheen sisäinen stressikierre pahimmillaan johtaa: riitoja, mielenterveysongelmia, eroja, päihteitä jne. Pahoinvoinnin kierteen katkaiseminen on hankalaa ja ennen kaikkea kallista. Kalliiksi tulee sekin, jos kierrettä ei katkaise.
Lapseni on ollut päiväkodista haettaessa joskus ylettömän likainen (=pitkään likaisena olleet vaipat, likainen naama ja varpaista päälakeen kuraiset ja likaiset vaatteet), todella ärtynyt ja onpa hänessä joskus ollut löydettävissä hampaanjälkiä, erinäisiä naarmuja ja epämääräisiä mustelmiakin. Jos veisin lapseni samanlaisessa kunnossa päiväkotiin, tehtäisiin hänestä aiheellisesti lastensuojeluilmoitus. On näin ollen täysin naurettavaa, että kukaan edes yrittää minulle kirkkain silmin vakuuttaa, että varhaiskasvatuksen normeista voitaisiin vähän nipistellä. Minä en voi tehdä päiväkodista lastensuojeluilmoitusta. Voin toki tehdä kantelun jonnekin jonoon, mutta avoimeksi jää silti kysymys siitä, kuka suojelee lapsia kelvottomalta ja normittomalta varhaiskasvatukselta?
Laadukkaan varhaiskasvatuksen edut tunnistetaan hyvin. Olen edelleen sikäli aiheelle uskovainen, että uskon niihin kyllä. Siinä missä turvattoman kotiympäristön haitat lapselle tunnistetaan myös hyvin, turvattoman varhaiskasvatuksen haittoja ei mielestäni taas tunnisteta ja tuoda esille tarpeeksi:
”Vakuuttavista tuloksista huolimatta on voitu osoittaa, että varhaiskasvatuksella on riskinsä. Rutterin (2002) mukaan lapselle on erityisen haitallista konfliktilatautunut ympäristö, ristiriidat ja lapseen kohdistuva kielteinen huomio. Myös huomion puute, vastavuoroisuuden vähäisyys sekä ryhmässä vallitseva negatiivinen eetos eli moraalinen mielenlatu ovat riskitekijöitä.”–Kronqvist, Eeva-Liisa teoksessa E. Hujala & L., Turja: Varhaiskasvatuksen käsikirja (2017).
Yllä kuvatun kaltainen toimintaympäristö muovautuu lapsiryhmään yllättävän nopeasti ja helposti ilman tiettyjä velvoittavia normeja ja jos kelpoisia työntekijöitä ei ole tarpeeksi ja työntekijöillä on osaamisvajetta tai ylikuormitusta. Eräs alanvaihtoa suunnitellut varhaiskasvatuksen ammattilainen kuvasi työnsä muuttuneen kyseisten tekijöiden myötä lähinnä mekaaniseksi ”joukkojen siirtelyksi”.
Jos varhaiskasvatuksen kurjistuminen ja kurjistaminen jatkuu, olisi mielestäni päättäjätasolla aiheellista tehdä ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat lasten hoitamisen kotona pidempään. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti vaikuta olevan se suunta, johon ollaan menossa. Sen sijaan lapset joudutaan viemään yhä pienempinä yhä pidemmiksi ajoiksi yhä kaoottisempiin päiväkotikomplekseihin, jotta aikuisten ahkeruudelle voidaan soittaa fanfaareja.
Oman kokemukseni myötä en enää uskalla toivoa lapsilleni varhaiskasvatukselta tulevaisuudessa juuri muuta kuin, että he olisivat turvassa. Toivon tietenkin, että he voisivat saada sitä maailman parasta varhaiskasvatusta, jollaista tiedän Suomessa yhä myös olevan paljonkin olemassa. Tuurista ei kuitenkaan saisi olla kiinni, kuka sellaista sattuu saamaan. Opettajana tiedän, miten suuri merkitys vertaisryhmällä on lapselle ja että siinä toimisen harjoitteleminen on aloitettava ennen kouluikää. Parhaimmillaan laadukas varhaiskasvatus helpottaa merkittävästi koulupolun alkua. Tätä olen saanut alkuopetuksessa todistaa itse.
Lisäävätkö norminpurkutalkoot lasten turvallisuutta varhaiskasvatuksessa? Se jäänee nähtäväksi. Sitä ennen melko ikävämielisesti voisin toivoa jokaisen asiasta päättävän kohtaavan kantapään kautta oman lapsensa kohdalla laadukkaan varhaiskasvatuksen merkityksellisyyden. Universaalin pedagogisen rakkauden nimissä en tosin oikeasti kehtaa niin toivoa: jokainen lapsi ansaitsee turvallisen kasvuympäristön, kotona ja varhaiskasvatuksessa. Lapset ovat ainoa tulevaisuutemme. Kohdelkaamme heitä sen mukaisesti.
