Tarjouksia:

Tilastokeskuksen mukaan 16,3 % kotitalousväestöstä eli 894 000 henkilöä oli vuonna 2021 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. Riskissä olevien määrä kasvoi 117 000 henkilöllä vuodesta 2020 vuoteen 2023.

Tilastot tulevat viiveellä, mutta ylläolevaan tietoon voinee lisätä nykyisen ajan köyhät, joita lienee reilusti yli miljoonan.

* * * *

Suomi on tunnistettu hyvinvointivaltioksi, jota toistamiseen rankataan maailman onnellisimmaksi maaksi.

Suurimmalla osalla kansasta on perusturva, joka ei välttämättä riitä, mutta on kuitenkin.

Ei tarvitse mennä kerjäämään kaduille ja toreille, kuten joissakin Euroopan maissa, joista kerjäläisiä on tullut myös Suomeen.

Tosin, ns. leipäjonoissa käy muutama tuhat ihmistä viikoittain, mutta se ei liene koko totuus.

* * * *

Juuri luin Hesarista, että monet jättävät lemmikkinsä hoitamatta, kun ei ole varaa maksaa kalliita eläinlääkärimaksuja.

Myös eutanasia maksaa. Todennäköisesti pian näemme metsissä ja teiden varsilla hylättyjä sairaita kissoja ja koiria, joille omistajansa toivovat parempaa turvaa, kuin mihin itse pystyvät.

* * * *

Suomen eläkejärjestelmä kattaa moniasteisena turvan myös heille, joiden työssäoloaika ei ole ollut riittävä työeläkkeeseen.

On kansaneläke ja takuueläke ja onko vielä muita!

Ilmeisimmin nyt käynnissä oleva eläkelakiuudistus tuo muutoksia mm. eläkeikään.

* * * * *

Ihmisen aika on lyhyt. Ikuisuus pitkä.

On hyvä tarkastella elinaikaa ihmisen lähtökohdista ja mahdollisuuksistaan rakentaa omansa.

Tunnettu slogan – jokainen on oman onnensa seppä – on tavallaan totta, mutta myös julma.

Kun elämä ei ole vain onnea, vaan pitkää polkua, jonka varrelle mahtuu pieniä ja isoja muutoksia, on selvää, että isoimmat muutokset tapahtuvat ihmisessä itsessään.

Sanon tämän siksi, että meidät on erilaisin vahvuuksin varusteltu.

Joillekin perimä on ollut voimavara, toisille sairaus tai jopa uhka.

Siksi, on tarpeetonta verrata.

Ihmisesssä on itsessään voima, joka kannattelee. Se vain täytyy löytää.

* * * *

Olemme nyt seuranneet Orpon hallituksen toimia ja pakkoleikkauksia veronkorotuksineen, niin monien selviytymistä saattaa leimata voimattomuus.

Köyhyys ei ole koskaan ihmisen oma syy, vaan seuraus monista.

Köyhyydestä voi olla myös hyötyä, sillä sen voimalla energia nousee ja tarve näyttää!

Köyhyyteen ei tarvitse suostua, sillä tiedämme, miten pienetkin onnistumiset, ovat toivon alkulähde.

 

 

 

 

 

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *