Näkymätön mies | Uusi Suomi Puheenvuoro
Kanibalisoin julkaistuja juttujani pitempiin teksteihin. Ja lyhyempiin.
2006 julkaisin Pohjolan Sanomissa arvioita runoilijoista; kymmenen tupakkatekstiä niitä taisi olla. Alla, kasvon kaikkivallan, yksi niistä.
”Näkymätön mies – Väinö Kirstinä
1936 syntynyt Väinö Kirstinä julkaisi esikoisteoksensa, Lakeus, vuonna 1961. Se oli runoilijan irtiotto Tyrnävästä, kasvumaisemasta.
Esikoinen on sumun lävitse maisemaa, omaa minuutta, katsovan miehen hallittu, tyyni voimannäyte.
Hitaat auringot -kokoelma, vuodelta -63, on esikoista latteampi; runoilijan sanottavan puute, aneemisuus, vaivaa ja merkitsee Kirstinälle kasvihuoneilmiön alkamista.
Puukotus, kuristus, tappelu -runo on kalpeahko jäljitelmä vuotta aikaisemmin ilmestyneestä Pentti Saarikosken Mitä todella tapahtuu kirjan säkeistä.
Kirstinä mainitsee Saarikosken Puhetta -kokoelmassaan. ”Jos lukee Saarikoskea 10 minuuttia, alkaa henki heti haista viinalle.”
Kirstinältä 2006 ilmestynyt, Näköpiirissä, sisältää hänen runojaan vuosilta 1961-94. Kirjan esipuheessa hänet mainitaan kielen puutarhuriksi.
Väinö Kirstinästä oli tullut siisteyden vaalija. Kasvihuonerunous ei ollut enää pelkkä ilmiö. Tekijälle ei tapahtunut mitään mainittavia elämyksiä. Tai hän kätki ne huolellisesti ulkopuolisten silmiltä.
Kirstinästä ei tullut kokopäiväitoimista runoilijaa, mutta kirjallinen elämä antoi hänelle tehtäviä ja toimeentulon. Samalla se liitti hänet elävänä kuolleiden runoilijoiden seuraan aivan liian nopeasti. Villi kukka ei viihdy asfaltissa. Sopeutuaksen sen olisi muututtava hengettömäksi, kalpeaksi ja keinotekoiseksi.
Esikoisen jälkeen Väinö Kirstinän teksti muuttui verettömäksi, persoonattomaksi. Hänestä tuli näkymätön mies runonkirjoitusten maailmaan.
Suomen kirjailijaliitto myönsi 2005 hänelle Eeva-Liisa Manner -palkinnon tunnustuksena elämäntyöstä; hän jos kuka, ansaitsi tuon palkinnon.”
Väinö Kirstinä kuoli v 2007. Tuskin sentään minun arvioni johdosta.
