Muutama miete hintojen noususta | Uusi Suomi Puheenvuoro
Jokainen on arjessaan huomannut, että kaikki hinnat ovat lähteneet laukalle. Puhutaan 10 %:n inflaatiosta, mutta osa hinnoista on noussut huomattavasti enemmän. Sähkö, polttoaineet, korot ja ruoka ovat olleet keskustelun keskiössä. Kun ihmisten perustarpeisiin kuuluvat hinnat nousevat, niin oikeastaan mitään ei ole kuluttajalla tehtävissä nopealla aikataululla. Sähköä voi koittaa säästää ja ruokakoriin saattaa päätyä halvempia vaihtoehtoja kuin aikaisemmin, jne. Kuka sitten voi nostaa hintoja?
Harvoja hintoja säädellään mitenkään, joten hintojen nostoja voi tehdä ihan vapaasti. Tai ei ihan vapaasti, koska vapailla markkinoilla kilpailun pitäisi huolehtia siitä, että mielivaltaiset nostot eivät ole mahdollisia. Osalle tuottajista hintojen nosto tulee pakon sanelemana, kun muuten toimintaa ei voi jatkaa kannattavana. Seuraukset voivat olla moninaisia. Nosto voi onnistua ja kauppa jatkuu toimivasti. Voi käydä myös niin, että hintojen noston seurauksena kauppa tyrehtyy ja lappu pitää laittaa luukulle.
Tavalliselle kuluttajalle hintojen nosto aiheuttaa sen, että vaatimukset palkankorotuksista kasvavat. Kukaan ei halua laskea elintasoaan vapaaehtoisesti. Kun sitten päädytään nostamaan palkkoja, niin tuottajien kustannukset kasvavat. Senkin seuraukset voivat olla moninaiset. Osa yrityksistä pystyy jatkamaan tuotantoaan ilman hinnankorotuksia, mutta osa voi joutua tekemään korotuksia, jolla saattaa taas olla edellä kuvattuja seurauksia.
Mikä on Suomen ongelma? Ruokakauppa, sähkö- ja energiakauppa, pankki- ja vakuutustoiminta, kiinteistöbisnes, jne. ovat muutaman toimijan varassa. Kuluttajan kannalta kriittiset tavarat ja palvelut ovat toimijoilla, jotka voivat nostaa hintojaan varsin ongelmitta. Toista on partureiden tai vaikkapa farkkukauppojen pitäjillä.
Kun esim. energiasektori päättää nostaa hintoja, niin sen vaikutus menee läpi koko yrityskentän siten, että kaikkien yrittäjien on laskettava kannattavuus uudelleen ja alettava toimiin, jolla yrittämisen kannattavuus säilyy. Vapaassa markkinataloudessa puhutaan siitä, että kysyntä ja tarjonta hoitavat hinnoittelun ja vieläpä oikein. Meillä on kuitenkin pieni maa ja pienet ympyrät kaukana maailman foorumeista, joka mahdollistaa tarjonnan keskittymisen harvojen käsiin. Kampaamo tai vaateliike on melko helppoa perustaa kattamaan kasvanutta kysyntää vastaavaksi, mutta vesi- tai ydinvoimaloita ei moni pysty laittamaan pystyyn puhumattakaan pankeista tai vakuutusyhtiöistä.
Katson, että suurin ongelma meillä on siinä, että kriittisillä aloilla tuotantoa ja kilpailua ei ole tarpeeksi vapaan markkinan vaatimalla tasolla. On siis aloja, jossa vapaa kilpailu ei toimi optimaalisesti edes ns. vapailla markkinoilla. Sähkömarkkina on tästä hyvä esimerkki.
Lisää tarjontaa ei saada sillä, että EKP nostaa korkoja, jonka seurauksena rahan hinta kasvaa ja investoinnit tuotantoon jäävät vähäisiksi. Tilanne johtaa vain siihen, että yhä isompi osa liikkuvasta rahasta päätyy yhä harvempien käsiin. Varsinkin niiden käsiin, jotka hallitsevat tarjontaa. Kuluttajat ja iso osa yrityksistä ajautuvat tilanteeseen, jossa isompi osa ”tuotosta” valuu välttämättömyystuottajien syliin. EKP:n koronnosto vahvistaa euroa, jonka seurauksena ulkomailta ostettu tuote on entistä edullisempi korvaamaan kotimaisen tuotteen. Kriittisten alojen toimintaan se ei tuo lisää kilpailua.
Kun hintojennostokierre ja palkkavaatimukset yhdistetään yhteiseksi sirkukseksi, niin sen seurauksena voi olla viennin merkittävä vaikeutuminen ja tuonnin lisääntyminen. Jokainen ymmärtää, että seuraukset voivat olla hirvittävät kasvavien konkurssien ja työttömyyden osalta. Vanhan viisauden mukaan kansalle pitää tarjota leipää ja sirkushuveja. Nyt tarjotaan vain kallista leipää, kun huveista pitää tinkiä rahojen mennessä ihan muualle.
En usko, että EKP:n toimet parantavat tilannetta. Pelkään, että jatkuvien koronnostojen seurauksena tullaan näkemään konkursseja ja työttömyyttä. Sen seurauksena voi olla inflaation taittuminen, mutta samalla kansalaiset maksavat siitä kovaa hintaa. Kun ihmiset joutuvat kamppailemaan yhä enemmän perustarpeidensa rahoittamisesta, niin riskinä on se, että työmotivaatio ja työn tuottavuus tulevat laskemaan. Kansantalouden kannalta kaikella tällä voi olla merkittävä vaikutus maamme hyvinvoinnin kannalta.
