Mistä Turkin kanssa neuvotellaan? | Uusi Suomi Puheenvuoro
Ei tietenkään vaikuta Turkin, Suomen ja Ruotsin kesken kovin älykkäältä neuvottelukonsepti, jossa kerta toisensa jälkeen Turkki sanoo, että toimittakaa meille ne ja ne terroristeina pitämämme henkilöt ja Suomi ja Ruotsi vastaavat taas kerran, että meillä oikeuslaitos päättää rangaistuksista ja karkotuksista. Niinpä on tietysti selvää, ettei yksin tästä ole edes kysymys. Voisiko kysymys sittenkin olla Venäjästä, ei suinkaan niin, että Turkki toimisi Venäjä laskuun ja hyväksi, vaan Turkin varautumisesta Venäjän nousevaa reaalista uhkaa vastaan.
Sekä Venäjän että Turkin nykyiset johtajat tuntevat historian ja käyttävät valikoituja historian tapahtumia ja olotiloja politiikkansa välineinä. Vaikka kansa kummassakaan maassa arjen kamppailuissaan ei suuremmin piittaa historiasta, on sillekin sykähdyttävää omaksua jotakin hengenravintoa menneistä suuruuden ajoista ja sankaritarinoista.
Länsi oli Britannian johdolla liitossa Turkin kanssa Venäjää vastaan Krimin sodassa (Oolannin sota) 1850-luvulla, mutta Venäjä ja Turkki eivät koskaan ole olleet sotilaallisia liittolaisia. Päinvastoin tuhatvuotisen Bysantin, Konstantinopolin, Hagia Sofian, kreikkalaiskatolisuuden kehdon häviäminen osmaneille v 1453 on katkeroittanut kaikkia tsaareja ja siitä on seurannut toistakymmentä sotaa Venäjän ja Turkin (osmanien) välillä. Krimin niemimaa on ollut haluttua aluetta kummallekin puolelle. Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi sen aimo askelen lähemmäksi Istanbulia, Bosporin salmea. Mustanmeren koko pohjoisrannan hallinta antaisi Venäjälle hyvän tuen mahdolliselle Bysantin palauttamiselle. Toisaalta myös Turkissa vähittäinen lähinnä kyllä retorinen siirtymien Kemal Ataturkin turkkilaiskansalliselta ja sekulaariselta linjalta islamilaisen valtion suuntaan ilmentää kaipuuta suurvalta-asemaan, osmanien valtakuntaan. Vallan keskittäminen ja kansalaisten kontrolli ilmentävät myös pyrkimystä ulospäin vahvaan valtioon. Turkin nousun momentum on nyt, sillä Venäjä heikkenee ja länsi epäröi. Maanjäristykset vaikuttavat luultavasti niin, että nykyinen valta vahvistuu, mutta sen tuoma liennytysvara kansainvälisesti on vähäinen. Tavoitteet ovat suuria.
Varmasti neuvottelijat näkevätkin Turkin toimet kaupankäyntinä isommista asioista kuin muutaman kurdin palauttamisesta. Eihän Suomi ja Ruotsi kuitenkaan missään tapauksessa poliittisella päätöksellä ketään lähetä mihinkään? Molempien osapuolten turvallisuushuolet ovat aitoja. Sotilaallisesti vahvempi osapuoli on kuitenkin vahvempi myös neuvoteltaessa yhteistyön ehdoista. Suomalaisilla on kuitenkin kokemuksen tuomaa neuvotteluosaamista ja taito ohjata keskusteluja lähemmäksi juurisyitä. Tietenkään Suomi ei voi olla mukana osmanivaltakunnan palauttamishankkeissa, mutta esimerkiksi Naton viidennen artiklan vahvuuden edistämisessä ja sen käytännön toteutustapojen ideoinnissa kylläkin.
