Minulla on ihmisoikeudet. Teilläpä ei ole…
Sain melekosen epifanian.
Tajusin sen lunta luodessa.
Tänä aamuna klo 6.14. .
Hokasin ilmestyksenomaisesti sen, että minun subjektiiviset tuntemukseni ovat muuttuneet objektiivisiksi tosiasioiksi ja heti sen jälkeen juridisiksi privilegioiksi, jota yhteiskunnan kaikkien tahojen pitää noudattaa edesvastuun uhalla – jos minä niin haluan.
Muilla luoduilla ei tietenkään tällaista ole.
Siis ihmisoikeuksia. Minulla on. Muilla ei.
Niitä minun ihmisoikeuksia vaan ikävästi rikotaan koko ajan. Lista on pitkä.
Lumien luonti vei aikaa ja tuli hiki – ihmisoikeuksiani rikottiin.
Oli kylmää ja lunta satoi päälleni – ihmisoikeuksiani tallottiin.
Aamuruuhkassa muut autot ohittivat minun autoni – ihmisoikeuksiani riepoteltiin.
Autoni ei ole Lambourghini – järkyttävä ihmisoikeusrikos.
Kadulla ja junassa istuvat ihmiset eivät hymyilleet tai tarjonneet kurkkupastillia – julma ihmisoikeusrikos!
Jouduin taas aamulla töihin – melekonen immeisoikeusrikos.
Joudun maksamaan veroja ja noudattamaan liikennesääntöjä – rikos, ihan selvä ihmisoikeusrikos!
Muilla ihmisillä on toisenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä kuin minulla – ihmisoikeusrikos ihan viimosen päälle.
En voi muuttua 25 vuotiaaksi – häpeällinen ihmisoikeusrikos!
Ilmasto on muuttunut huonommaksi, on lunta ja ei ole lunta, sataa ja paistaa sekä leijonat eivät syö heinää tahi alfa-alfaa kuten lapsuudessa ne söi Tarzanin kanssa, eikä presidentti ole Kekkonen – ihmisoikeusrikkomuksia selvintä laatua.
En voi muuta kuin todeta: kärsimyksen malja kukkuroillaan on.
Ahdistuin muiden ihmisoikeuskokemuksista ja suljin kommentoinnin. Se on minun ihmisoikeus.
Disclaimer: H.
