Miljonääri köyhän ystävä | Uusi Suomi Puheenvuoro
Talousguru 2024 -kisan voittanut Patrick Itäniemi kertoo Yle Perjantaissa, miksi rikkaiden verotusta ei pitäisi enää nostaa.
Petterin täytyy ymmärtää, että miljonääri on köyhän paras ystävä. Suomeen pitää luoda kannustimet, että saadaan lisää pääomaa ja voidaan rahoittaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Älä Petteri enää nosta verotusta, Itäniemi pyytää.
Talousguru-kilpailun järjestävät Finanssiala ry yhdessä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) sekä FINE (Vakuutus- ja rahoitusneuvonta) kanssa. Kilpailua tukevat myös useat yliopistot ja oppilaitokset, jotka tarjoavat opiskelupaikkoja kilpailun finalisteille taloustieteen ja kauppatieteiden aloilla
Kilpailun tavoitteena on kehittää lukiolaisten taloustaitoja ja talouslukutaitoa. Siinä painotetaan erityisesti:
Talouden peruskäsitteiden ymmärrystä
Analyyttista ajattelua
Väittely- ja esiintymistaitoja
Ajankohtaisuuden ymmärtämistä
Näyttää siltä, että guru -kilpailussa historian painolasti stereotypioineen on vaikuttanut aivan liikaa talousgurun ajatteluun. Ainakin jos Patrick Itäniemiemeä pidetään guru -kilpailun ideaalityyppinä. Nykymuotoisen talouden ominaispiirteet loistavat poissaolollaan. Sen sijaan historia kyllä huutaa sen puolesta, että tuloerot johtavat ahkeruuteen ja talouden kukoistukseen. Katsotaanpa.
Klassinen liberalismi ja Adam Smithin ajattelu (1700-luvulla)
Adam Smith esitti ”The Wealth of Nations” -teoksessaan, että yksilöiden halu parantaa omaa elintasoaan on keskeinen moottori taloudelliselle toiminnalle. Tuloerot nähtiin luonnollisina, koska ne palkitsivat niitä, jotka olivat ahkerampia, taitavampia tai ottivat enemmän riskejä.
Teollinen vallankumous (1800-luku)
Teollisen vallankumouksen aikana tuloerot kasvoivat merkittävästi. Tuloerojen puolustajina toimineet taloustieteilijät, kuten David Ricardo ja John Stuart Mill, väittivät, että suuret erot tulivat ahkeruudesta ja olivat taloudellisen kasvun edellytys. Ajatuksena oli, että kapitalistinen järjestelmä, jossa palkkiot eroavat, kannustaa innovaatioihin ja riskinottoon. Esimerkiksi teollisuuspohatat ja yrittäjät, kuten Andrew Carnegie ja John D. Rockefeller, olivat esimerkkejä siitä, miten ahkeruus ja luovuus saattoivat johtaa varallisuuteen ja samalla yhteiskunnan vaurastumiseen.
Sosiaalidarwinismi (1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku)
Sosiaalidarwinistinen ajattelu, joka mukaili Charles Darwinin evoluutioteorian periaatteita, korosti kilpailun ja eriarvoisuuden välttämättömyyttä. Ajateltiin, että vain ahkerimmat ja kyvykkäimmät yksilöt menestyivät ja rikastuivat. Tämä nähtiin yhteiskunnan luonnollisena ”kehityksenä.” Tuloerot pakottivat ihmiset tekemään kovemmin töitä ja parantamaan asemaansa, koska vaihtoehtona oli jäädä yhteiskunnallisesti ”heikommaksi.”
Max Weber ja protestanttinen työetiikka (1905)
Max Weberin teesi protestanttisesta työetiikasta (The Protestant Ethic and the Spirit of Capitalism) korosti, että tiettyjen uskonnollisten arvojen vaikutuksesta ahkeruus ja säästäväisyys olivat keskeisiä vaurauden lähteitä. Weberin mukaan kapitalismi edellytti tietynlaista taloudellista eriarvoisuutta, koska se antoi yksilöille syyn ahkeroida ja parantaa asemaansa Jumalan edessä ja yhteiskunnassa.
Keynesiläinen näkemys tuloeroista ja työnteosta (1900-luvun keskivaiheilla)
John Maynard Keynes tunnusti, että tuloerot voivat edistää säästämistä ja investointeja, jotka puolestaan kiihdyttävät taloudellista kehitystä. Jos ihmisillä on mahdollisuus rikastua ja päästä ylempään tuloluokkaan, he ovat valmiita tekemään kovemmin töitä.
Neoliberalismi ja Friedmanin ajattelu (1900-luvun loppu)
Milton Friedmanin ja muiden neoliberaalien taloustieteilijöiden mukaan tuloerot ovat välttämättömiä markkinoiden tehokkuuden ja yksilönvapauden kannalta.Tuloerot kannustavat ahkeruuteen tarjoamalla palkkion innovatiivisuudesta, yrittäjyydestä ja työstä. Esimerkiksi Friedman väitti, että yhteiskunta, jossa ei ole tuloeroja, tukahduttaa yksilöllisen motivaation ja johtaa ”tasapäistymiseen.”
Historialliset esimerkit
Yhdysvaltojen ”American Dream” -ideaali: Tuloerot ja mahdollisuus nousta köyhyydestä rikkauteen motivoivat monia ihmisiä tekemään kovasti töitä ja tavoittelemaan parempaa elämää.
Saksan talousihme (Wirtschaftswunder): Toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen elpyminen tapahtui osin siksi, että ihmisillä oli taloudellisia kannustimia ahkeroida ja uudelleenrakentaa.
Finanssimarkkinat
Varallisuuden kasvu on viime vuosikymmeninä painottunut kuitenkin finanssimarkkinoihin, koska osakkeiden, velkakirjojen ja muiden omaisuuserien arvonnousu on ollut huomattava. Tämä näkyy erityisesti varakkaimpien joukossa, joiden pääoma kasvaa nopeammin kuin palkkatuloilla olisi koskaan mahdollista.
Finanssimarkkinat tarjoavat nopeamman ja eksponentiaalisen varallisuuden kasvun mahdollisuuden, mutta reaalitalouden kasvu on ollut kituliasta, suorastaan taantumuksellista. Finanssimarkkinoiden ja reaalitalouden suhde pitäisi olla symbioottinen, mutta nykyään finanssimarkkinat elävät aivan omaa elämäänsä. Irrallaan taloudellisesta perustastaan.
Edellisen perusteella voi sanoa, että laiskuus nimenomaan johtaa suuriin tuloeroihin, rikas ihminen ei viitsi tehdä työtä, koska voi rikastua muutenkin, jopa nopeammin ja helpommalla kuin raatamalla. Rikas voi pötkötellä kotisohvalla ja antaa sijoittajabotin koota rahaa, jota viimekädessä matalapalkkainen työväki tuottaa kapitalistisen riiston alaisuudessa. Tai peräti työtön, joka on velvoitettu tekemään työtä saamansa etuuden säilyttämiseksi. Puhe siitä, että miljonääri olisi jotenkin köyhän ystävä vaatisi konkreettisia ystävyyden osoituksia pikemminkin kuin Petterin manipulointia köyhän edelleen kurittamiseksi.
Rikastuminen perinteistä työtä tekemällä ei onnistu. Puhumattakaan, että ylenisi miljonääriksi sorvia polkemalla. Miljonääriksi yleneminen vaatii alkupääoman ja sen jälkeen sen sijoittamisen järkevästi. Tai luomalla niin kutsutun liikeidean, jonka sitten myy ja sijoittaa rahat finanssimarkkinoille. Ei tässä tuloerojen kasvattamisella ole osaa, ei arpaa yhtään mihinkään. Ei mihinkään muuhun kuin siihen, että tuloerot edelleen kasvaisivat.
Tuloerot eivät ole seuraus ahkeruuden ja laiskuuden jakautumisesta, vaan enemmänkin siitä, miten yhteiskunnan talousrakenteet suosivat pääomatuloja suhteessa palkkatyöhön.
Onneksi Petteri on tärkeiden kokousten aikaan muistaakseni kalassa tai piknikillä, joten on mahdollista, etteivät kaikkein hulluimmat ideat sentään lähde laukalle. Niitä on jo ennestäänkin aivan riittävästi.
