Marinille povaillaan motivaatiopuhujan uraa – hyödyksi vai haitaksi Suomelle?

0
7AE4DA0B-A9C6-4635-AA01-82D0BA41FF1B-766x1024.jpeg
Tarjouksia:

Iltalehden pääkirjoituksessa 20.5.2023 vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen povaa Sanna Marinille ainakin lyhytaikaista motivaatiopuhujan uraa kansainvälisillä lavoilla. Kauppisen mukaan kansainvälisen lehdistön poikkeuksellinen huomio on keskittynyt Marinin hallituskaudella etupäässä tämän persoonaan. Samalla Marin kuitenkin onnistui Kauppisen mielestä levittämään myönteistä ja modernia kuvaa Suomesta ja lisäämään yleistä kiinnostusta Suomea kohtaan.

Näinkin voi ajatella.

Marinin New Yorkin yliopistossa pitämästä puheesta ja sen pitäjästä, joka samalla vihittiin yliopiston kunniatohtoriksi,  tulee mieleen Yhdysvaltojen entinen presidentti Donald Trump, joka suureen ääneen julisti mieleensä nousevia asioita ilman mitään kritiikkiä kuulijoilleen, ja Trumpin  avustajat sitten yrittivät selitellä tämän sanomisia parhain päin.

Marinin puheessa otettiin esille muun muassa naisten oikeuksien huononeminen, kun yhä useammassa USA:n osavaltiossa ei saa enää tehdä laillisesti eli turvallisesti aborttia. Entinen ulkoministeri Timo Soini suivaantui, kun Marinin abortin puolustuspuheeseen ei ole Suomessa puututtu, kuten puututtiin aikoinaan siihen, kun hän vieraili ulkoministerinä Kanadassa ja osallistui vapaa-ajallaan tuntemattomana ja mitään sanomattomana henkilönä abortoitujen lasten muistoksi järjestettyyn iltavigiliaan.

No, Soini otettiin vakavasti toisin kuin Marin, jonka tekemisistä ja sanomisista on valitettu oikeuskanslerillekin kai eniten kuin kenestäkään ministeristämme ennen häntä.

Summa summarum.

En pidä Suomen maineen kannalta hyödyllisenä vaan suorastaan vahingollisena, jos Marin toimisi Suomen brändilähettiläänä.

Tilanne olisi vastaava, jos Trump toimisi USA:n brändilähettiläänä: se vain huonontaisi USA:n mainetta, kun Trumpin kaltainen henkilö on ensin päässyt nousemaan maansa vaikutusvaltaisimpaan virkaan ja toimii vielä sen jälkeen maansa brändilähettiläänä.

Seppo Mäkinen

LKT

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *