Mädännäisyyden vuosi 2022 – hyvinvointivaltio uhattuna

0
Tarjouksia:

Kulunutta vuotta on leimannut maailmanhistoriallisesti erityinen piirre. Nimittäin aiemmin ei ihmiskunnan historiassa ole samanaikaisesti ollut kaikki profetiaaliset ennusmerkit yhtä selkeästi nähtävissä.

”tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin”- Luukkaan evankeliumi luku 21

Koronaepidemia oli ennennäkemätön mediasirkus joka ulotti lonkeronsa yhteiskunnan useille eri tasoille. Poikkeuslakeja asetettiin ennätystahtiin ja ihmisten sisällä kytevää vihamielisyyttä toisia ihmisiä kohtaan lietsottiin. Median huomion jo siirryttyä muualle tuli myös monia ruttoja ihmisten vaivaksi. Ihmisten vastustuskyky tauteja vastaan näyttäisi romahtaneen. Ihmiset jonottavat päivystyksissä todellisten tai keksittyjen vaivojen takia, odottaen hoitoa samalla kun suomessa kärsitään ennennäkemättömästä hoitajapulasta.

”Tunnistatko itsessäsi nämä oireet? Voivat olla merkki vakavasta sairaudesta” – Iltapäivälehti

Inflaation saavuttaessa ennätyslukemia on monipuolisesta ruokavaliosta muodostumassa eliitin herkkua. Ruuasta tehdään ennätysmääriä erilaisia polttoaineita vihreän siirtymän nimeen. Tätä uskontoa ei kosketa edes afrikan tai Afganistanin nälänhätä.

Vihreän uskonnon rinnalle on muodostunut uutta liikehdintää. Juuri vuonna 2022 koettiin suomessa herätys joka tunnetaan myös nimellä ”hurmoksellisuuden aikakausi”.

Yhteistä näille asioille on, ettei näitä ole suomessa keksitty vaan markkinoitu tänne kansainvälisten globalististen toimijoiden voimin.

Velkarahaa pumpataan ennätystahtiin suomeen. Asiantuntijat ovat arvioineet, että tällä menolla hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ei voida toteuttaa siinä mittakaavassa kuin nykyään. Tähän on ratkaisu. Se on kansallisen edun tavoittelu joka ei kumartele globaalien toimijoiden tahtoa. Suomi ottaa sisämarkkinoiden toiminnat haltuunsa tai erityisverotuksen alaisiksi. Myös vientialaa tulee tukea ja Suomeen kohdistuva tuonti tulee perustua vain ja ainoastaan kansalliseen etuun. Näin saamme rahoitettua syrjäisen kansamme talouden.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *