Liberaalin imperiumin raunioilla | Uusi Suomi Puheenvuoro
Eurooppalaiset ulkoministerit kokoontuivat hiljattain keskustelemaan Ukrainalle luvattujen ammusten valmistamiseen ja toimittamiseen liittyvistä haasteista. Reilusti yli 400 päivää sotaa on jo takana ja edelleen Euroopassa diskuteerataan sodankäynnin peruskysymyksistä – siis siitä, että perinteisiin tykistöaseisiin riittäisi kranaatteja ammuttavaksi hyökkäävien venäläisjoukkojen niskaan. Kirjoitin kranaattiongelman taustoista hiljattain.
Samaan aikaan Kiinan suurlähettiläs sanaili Ranskassa, ettei entisestä Neuvostoliitosta irronneilla alueilla olisi kansainvälisesti tunnustettua oikeutta olla olemassa. Hän keskittyi erityisesti Krimin kysymykseen, mutta kansainvälinen keskustelu laajeni koskemaan hyvin nopeasti myös Baltian maita. Hälyn saattelemana Aasian suurimman diktatuurin tiedottaja korjailikin suurlähettilään sanomisia sitten varsin pikaisesti.
*****
Eurooppa näyttää sekoilevan niin pienissä kuin suurissakin asioissa, ja maailmalla vaikuttavat diktatuurit ottavat tilanteesta irti kaiken saatavissa olevan hyödyn. Esimerkiksi Ranska kokee ilmeisesti yhä edelleen olevan jonkin sortin maailmanvalta, vaikkei tälle tuntemukselle mitään todellisia perusteita löydy. Saksaa taas kiinnostaa lähinnä vain ulkomaankaupan sujuvuus Kiinan suuntaan – raha ratkaisee.
Euroopan yhtenäisyyttä ja siitä syntyvää vahvuutta on korostettu laajalti koko Ukrainassa käytävän sodan ajan. Todellisuudessa tämä yhtenäisyys on juuri niin mittavaa, kuin maanosamme suuret kansantaloudet sen haluavat olevan. Saksa, Ranska, Italia, Espanja ym. tekevät kansallisista intresseistä kumpuavaa politiikkansa EU:n sisällä myös selkeästi turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Itäisillä reuna-alueilla sijaitsevat valtiot joutuvat mukautumaan vallitseviin realiteetteihin.
*****
Kuppikuntaisessa Euroopassa herätellään kuitenkin puheita jopa uudesta liberaalista imperiumista. Brittiprofessori Timothy Garton Ash julkaisi hiljattain Foreign Affairs -lehdessä tekstin, missä tätä teemaa käsiteltiin laajalti. Ongelma taitaa vain olla siinä, että nykyiseltä EU:lta puuttuvat imperiumin rakentamisen peruselementit: 1) riittävä yhteenkuuluvuus, sekä 2) keskitetty johto ja päätöksentekokyky. Nykytilanteessa ollaan liian monessa asiassa konsensuksen vankeja. Tärkeissäkin, jolloin mikään ei sitten ota onnistuakseen.
Imperiumille sinällään löytyy kyllä ponnistuspohjaa maanosastamme. Historiasta tunnetuin on Rooman imperiumi, mutta myös myöhemmällä ajalla ovat imperiumin tapaan vaikuttaneet monet yhteenliittymät – esimerkkeinä Brittiläinen, Ranskalainen, Espanjalainen sekä Portugalilainen. Ehkäpä tästä menneestä suuruudesta myös kumpuaa eurooppalainen harhakuva maanosamme merkityksestä globaalissa maailmassa. Näissä pilvilinnoissahan Macronkin edelleen liitelee.
*****
Mutta palataanpa takaisin niihin Ukrainalle luvattuihin kranaatteihin, joista tämäkin tarina alkoi. Ulkoministerimme Pekka Haavisto purki hiljattain turhautumistaan prosessiin, missä monet maat yhä edelleen jarruttavat pitkälti kauppapoliittisista syistä tämänkin hankkeen etenemistä. Kysymys on siitä, missä korjataan toimituksista saatava taloudellinen hyöty. Ukrainan tarpeet ovat olleet jo pitkään täysin toisarvoinen asia.
Eurooppaa koossapitävä liberaali liima ei näytä tällä hetkellä kovinkaan vahvalta, kun katsoo, mitä eri osa-alueilla tapahtuu. Strateginen fokus on pahasti hukassa ja yksittäiset kansallisvaltiot pyrkivät vain maksimoimaan tilanteesta saatavan hetkellisen hyödyn. Mitään suuria visionäärejä ei keskeisten jäsenmaiden johtoportaista myöskään löydy, vaan ainoastaan osaoptimointiin taipuvaisia kyläpoliitikkoja. Erityisesti Ranskan Macron, Saksan Scholtz ja Italian Meloni edustavat tätä kyseistä ihmistyyppiä.
*****
Hajanainen Eurooppa tulee lopullisesti menettämään turvallisuuspoliittisen toimintakykynsä jos/kun Yhdysvallat joutuu Aasiassa kehittyvien paineiden myötä pienentämään rooliaan täällä. Mitään korvaavaa ei ole löydettävissä amerikkalaisten tilalle.
”Olemme vieläkin kuin unessa” totesi Mika Aaltola hiljattain tviitissään, kun hän kuvasi Euroopan tilaa suhteessa Ukrainassa käytävään sotaan. Vertaus on valitettavan laimea, sillä kysymys ei ole enää pitkään ollut mistään ymmärryksen puutteesta, vaan yksinkertaisesti vastuun tietoisesta pakoilemisesta. Venäläisten aiheuttamaa hävitystä ja inhimillistä kärsimystä taivastellaan päivittäin, mutta toimenpiteet sen pysäyttämiseksi ovat riittämättömiä.
*****
Kun Euroopan suhdetta kotiovella käytävään sotaan vertaa esimerkiksi takavuosien ilmastonmuutoksen torjuntaintoon, ei voi muuta kuin hämmästyä. Jälkimmäisen kohdalla oli jo lähtökohtaisesti selvää, ettei taantuvan maanosan toimilla ole ratkaisevaa globaalia merkitystä. Suuri kuva on ja pysyy – Kiina sekä muut kehittyvät taloudet puskevat eteenpäin hiilivoiman avulla vielä pitkään. Uutta kapasiteettia rakennetaan päivittäin ja vauhdilla.
Sota sen sijaan on juuri nyt Euroopassa ja siitä tulisi päästä pikaisesti eroon. Hyväksyttävissä olevan rauhan aikaansaaminen edellyttäisi kuitenkin nykyistä huomattavasti laajempien aseapupakettien toimittamista Ukrainaan, mutta siihen eivät tunnu eurooppalaiset pelimerkit riittävän. Ei löydy edes tykistön kranaatteja kuin muutaman aktiivisen taisteluviikon tarpeisiin.
Euroopassa taidetaankin parhaillaan olla professori Ashin kuvaileman liberaalin imperiumin raunioilla. Mistään nousukiidosta ei voida näillä näytöillä puhua.
