LEVELI FIGHT NIGHT 1 INFO 2.0
Laita esittelyteksti ja mahdollinen yksityinen esittely video linkki sähköpostiin: xdlsdmovement@gmail.com
OTTELIJOITA MAHTUU VIELÄ MUUTAMA MUKAAN!
LAITA SÄHKÖPOSTIN AIHEEKSI: OTTELU
Muussa tapauksessa se voi mennä roskapostiin, kiitos.
YHTEISTYÖSSÄ:
100MRK
SLAM! Wrestling Finland
MUAY TRIBE
K-1-otteluissa sallittavia tekniikoita ovat potkut jalkoihin, keskivartaloon ja päähän sekä nyrkkeilyssä sallitut lyönnit. Myös polvipotkut ovat sallittuja mutta kyynärpäälyönnit eivät, lähinnä siksi että ne aiheuttavat helposti verenvuotoja, jotka saattavat johtaa ottelun keskeyttämiseen. Nykyisin thainyrkkeilyssä suuressa osassa olevan pystypainin ja sitomisen aikana potku on sallittu ainoastaan yhden polvella suoritettavan potkun verran.
Perinteisesti K-1-turnaukseen osallistuu kahdeksan ottelijaa, jotka pudotuspelisysteemillä ottelevat toisiaan vastaan kolmesta kolmen minuutin erästä koostuvissa kamppailuissa. Otteluissa on kolme pistetuomaria, ja ottelut pisteytetään samalla tavalla kuin ammattilaisnyrkkeilyssä. Pisteratkaisun lisäksi ottelu voi päättyä tyrmäykseen, tekniseen tyrmäykseen, hylkäämiseen tai ratkaisemattomaan. Luvunlaskutilanteessa tuomari laskee aina kahdeksaan. Kolme luvunlaskua yhden erän aikana katsotaan tekniseksi tyrmäykseksi.
Jos kolmen erän jälkeen tilanne on ottelijoiden välillä tasan voidaan otella lisäerä, jolloin voittaja saadaan selville. Turnauksissa ottelu ei voi päättyä “ratkaisemattomaan” eli tasapeliin.
Painoluokka on raskassarja niinkuin K1 turnauksissa normaalistikkin mutta jos osallistujalla on kokemusta (Kaoklai vs Mighty Mo?) niin voi toki osallistua kevyempikin.
8 MIEHEN TURNAUS:
RESERVI OTTELU (JOS JOKU LOUKKAANTUU)
OTTELIJA 1 vs OTTELIJA 2
OTTELIJA 3 vs OTTELIJA 4
OTTELIJA 5 vs OTTELIJA 6
OTTELIJA 7 vs OTTELIJA 8
SEMIFINAALI 1
SEMIFINAALI 2
PRO WRESTLING OTTELU
FINAALI
Lähde