Lakko jatkuu – Niinistö seuraa surullisena, Helle syyttää Elorantaa ja Eloranta syyttää hallitusta ja Hellettä

0
Tarjouksia:

A-Studiossa oli 27.3.2024 Annika Damströmin haastateltavana ensin presidentti Sauli Niinistö ja sitten yhdessä Teknologiateollisuus ry:n varatoimutusjohtaja Minna Helle ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

Presidentti Niinistö kertoi seuraavansa surullisin mielin poliittisen lakon jatkumista, minkä taloudelliset seuraamukset ovat Suomelle raskaat. Damström kysyi, miten tilanne pitäisi ratkaista? Niinistö totesi jättävänsä sen asianomaisten ratkaistavaksi. Sitten Damström kysyi, mitä Niinistö vastaisi, jos osapuolet pyytäisivät häntä selvittelemään tilannetta. Niinistö kertoi kerran ottaneensa vastaan vastaavan pyynnön, koska piti kiistanalaisen asian ratkaisemista tärkeänä.
Ymmärsin Niinistön olevan käytettävissä, jos pyydetään.

Kun Eloranta vaati Hellettä astumaan esiin, niin Helle totesi, ettei Teknologiateollisuus ry ole riidan osapuoli, vaan Eloranta ja kumppanit riitelevät Suomen hallituksen kanssa. Elorannan mukaan Helteen työnantaja on lakon osapuoli, koska Suomen hallituksen käytössä oleva uusi lakiluonnos on Helteen kynästä. Tähän Helle vastasi heidän kyllä olevan neuvotteluissa mukana tavalliseen tapaan ja antavan lausuntoja, mutta lakon varsinaiset osapuolet ovat SAK ja Suomen hallitus.
Helle toi esiin myös pian toteutuvat ensimmäiset konkurssit, jos poliittinen lakkoilu ei pian pääty.

Damström kysyi Elorannalta, eikö tätä huolestuta liittonsa jäsenten nykyisten ja tulevien työpaikkojen tulevaisuus, kun Helle kertoi yritysten jo tapahtuneista tuotannon siirtämisistä ulkomaille ja Suomeen kohdistuvien investointien merkittävästä vähenemisestä lakkoilun johdosta. Eloranta kuunteli vakavana, mutta ei vastannut esitettyyn kysymykseen, vaan sanoi heidän arvioivan tilannetta ensi viikolla.

Helteen työnantajan hiljattain tekemän kyselyn mukaan poliittisella lakolla oli muutama prosentti enemmän kannattajia kuin vastustajia kansan keskuudessa, mutta kuinka kauan.
Presidentti Niinistö toi esiin huoltaan nimen omaan niistä, jotka joutuvat kärsimään täysin syyttä ja ulkopuolisina 7.000 satamatyöntekijän poliittisesta lakkoilusta. Heidän määränsä kasvaa koko ajan, ja onkin vain päivien kysymys, milloin lakon vastustajat ovat enemmistönä.

SAK:n tiimalasin hiekka vähenee koko ajan, mitä toivon mukaan myös Jarkko Tapani Eloranta kumppaneineen seuraa tiukasti ja pitää myös toimintansa raamittajana.

Seppo Mäkinen
LKT

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *