Kirjeitä tasavallan presidentille (I) | Uusi Suomi Puheenvuoro
Kuuntelin tänään sunnuntaina 1.9. presidentin kyselytuntia radiosta. On todettava heti kärkeen, että tuore presidenttimme on kiitettävän sujuvasanainen ja siinä mielessä monella tapaa ymmärrettävä – tai myös väärinymmärrettäväkin. Tapahtuihan Alxander Stubille joko tahaton (tai miten tuonkin ottaa psykologisesti) lipsahdus, jonka toimittaja joutui korjauttamaan ihan presidentin omalla suulla. Kyse oli Suomen asemoitumisesta mm. rauhaan, jota presidentimme sattumoisin luonnehti, että emme ole rauhan puolella. Toki asia tuli kireesti korjatuksi, että tokihan olemme nimen omaan rauhan puolella. Tässä taisi kuitenkin jäädä asian lisävahvistaminen näin, jotta ”rauhan puolella sotia vastaan”.
Oma kysymykseni yksi osa olisi ollut jotensakin näin, jotta voisiko presidentti armeijamme ylipäällikkönä vaikuttaa siihen, että Suomi asettaisi kaikki Israelista (hyökkäyssotaa pelstiinalaisia vastaan käyvä miehittäjämaa kun on) ostetut ja ostoaikeissa olevat aseet sulkuun? Onhan maamme jo satsannut yli 300 miljoonaa euroa Davidin linko – nimisiin ilmasota-aseisiin, ja lisäoptiona kuuluu olevan runsaat 200 miljoonaa euroa johonkin muuhun tappamiseen ja särkemiseen soveltuvaan kalustoon. Muuten nuo Davidin lingon ohjukset yltävät ilmeisestikin kauimmillaan 700 km:n etäisyydelle ja kaaren korkeuskin on stratosfääriluokkaa. Näitä samaisia ohjuksia Israel tuntuu käyttävän myös Gazan kaistan palestiinalaisia vastaan, lapsista vanhuksiin kuten olemme televisioistakin nähneet.
Olisin voinut ehkä kysäistä vielä tuosta presidenttimme jatkuvasti mainostamasta ”arvopohjaisesta realismista” jotain tarkennuksia, koska vaalikampanjoissaan niin Stubb kuin Halla-Ahokin kehuivat lukeneensa Machiavellia. Hänhän noin 500 vuotta sitten esitti eepoksessaan Ruhtinas, jotta vallankäytössä voi käyttää välineenä jyrkkyyttäkin. Hän puhui myös erosta ”välttämättömän kertaluontoisen ja mielivaltaisen, jatkuvan julmuuden välillä” siten, että jos kansa pitää johtajaansa julmana, ei siitä pidä välittää, kunhan kansalaiset pysyvät uskollisina ja kunnioittavat hallitsijaansa. Jotta vastaako presidentin arvopohjainen realismi ehkä jotenkin tätä Machiavellin ”arvopohjaista realismia” ja missä määrin? Tosin Stubbin rauhan puheista saattoi kyllä ymmärtää, että ihan näin tarkkaan ja yksi yhteen nämä arvopohjat eivät kohdanne.
Mutta sitten mietin, miten arvon presidenttimme on saattanut unhoittaa Machiavellin ohjeet ruhtinaille näistä liittoutumisasioista. Ulkopolitiikassa hän piti aikoinaan tärkeänä sitä, että ruhtinas ei liittoudu itseään voimakkaampien valtioiden kanssa, koska hän katsoi väistämättömänä seurauksena vahvempien ikeen alle joutumista. Nyt kun Suomi on Naton-sotilasliitossa ja on tehnyt myös DCA-sopimuksen itseään paljon vahvemman osapuolen USA:n kanssa, tämä Machiavellin varoitus vaikuttaa merkittävältä. Onhan Suomi nyt antanut 15 maa-alaansa USA:n sotakoneen käyttöön liki vastineetta omista oikeuksistaan.
Miten tasavallan presidenttimme tähänkin suhtautuu, olisi mielenkiintoista tietää. Mutta jatkan kirjeitteni kirjoittamista myöhemmin, ehkä tämäkin asia saa joskus vastauksensa.
