Kirje arkkipiispalle | Uusi Suomi Puheenvuoro

0
picture-62089-1489310505.jpg
Tarjouksia:

 

Kouvola 7.4.2024

 

Arvoisa arkkipiispa Tapio Luoma

Suomalainen pohtii järkyttyneenä, miten 12-vuotias koululainen voiampua ikäisiään. Uhrit ja tekijä läheisineen kärsivät lopun ikänsä.Tapahtunutta on syytä selvitellä myös yhteiskunnan muuttunut arvomaailma huomioiden. Moni kysyy, miksi Jumala sallii tällaista? Kuka hengellisistä johtajista uskaltaa sanoa, ettei Jumalaa voi syyttää pahuuden töistä. Jumalahan on ulkoistettu kouluista ja liialti kodeistakin. On astuttu varjeluksen ulkopuolelle.

Kirkon johdon on oikeutettua osaaottavasti kyynelehtiä koulusurman yhteydessä. Kuka kyynelehtii, kun kymmeniätuhansia syntymättömiä lapsia kevein perustein tapetaan? Kuka kyynelehtii, kun Luojamme järjestys miehen, naisen ja perheen suhteen on hajotettu? Kuka kyynelehtii, kun Jumalan ohjantaa ei oteta tosissaan?

Onko aihetta kyynelehtiä, kun kirkko on hajottamassa itse itsensä. Lienee korkea aika päättää, kunnioitetaanko Jumalaa vai kannatetaanko kaiken sallivaa humanismia.

Jatketaanko Jumalan ulkoistamista myös kirkosta? Ajaudutaanko sosiaalisia palveluja jakavaksi yhteisöksi. Sitä tehdään monessa muussakin paikassa, jossa ei Raamattua noteerata.

Toivon, että Suomessa löytyy hengellisiä johtajia, jotka tiedostavat vastuunsa niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä.

Ystävällisin terveisin

Jumalan armoa ja siunausta toivottaen

Hannu Hurri

Erikoislääkäri

Kouvola

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *