Keskustelunvapaus edellyttää vastullisuutta! | Uusi Suomi Puheenvuoro
Aika kuuma puheenaihe se on, sananvapaus. Muistuu mieleeni Helsingin Sanomien alkutaival Puolustusvoimain Koekeskusjutusta. Kun poliisitutkinta alkoi ja muutamat lehden toimittajat uhkasivat joutua tuomioistuimen penkeille, lehden ao. toimittajat silloisen päätoimittajansa johdolla matkustivat Tanskaan vastaanottamaan jonkun sikäläisen organisaation heille myöntämää sananvapauspalkintoa. Kun käräjäoikeus oli tehnyt päätöksenä, se langetti tuomiot. Lehti oli siis sekä sananvapauden asialla että sai siitä päinvastaiset tuomiot. Mielenkiintoista onkin nähdä, mitä asiasta lausuu Hovioikeus, jonne asia suurella todennäköisyydellä vietäneen.
Nyt ajatustenvaihtoa käydään mm. Iltalehden pilapiirtäjän julkaisemista varsin reippaista Turkin presidenttiä koskevista piloista. Taustalla on kysymys siitä, aiheuttavatko ne Suomen Natotielle samanlaisia vaikeuksia kun ovat Ruotsille tuoneet mukanaan lukuisat muut erilaiset Turkkia ärsyttäneet nukenpoltot ynnä muut toimet. Tätä vastakkainasettelua ei ratkaista tuomioistuimissa. Siitä päättää yksinomaan Turkin presidentti itsensä kannalta keskeisiin näkökohtiin perustuen.
Tätä päätöstä on näinollen syytä odottaa paljon laajapohjaisemmin kuin Helsingin Sanomien vastaavaa. Kukaan ei tiedä, mitkä seikat painavat siellä Turkissa eniten. Siksi meillä Suomessa kaivattaisiin sekä eri viranomaisten mielipiteitä että laajaa kansalaiskeskustelua. Suomen tie Natoonhan ei koske vain lehden toimitusta vaan heijastuu kaikkiin suomalaisiin ja maamme turvallisuusasetelmiin kokonaisuudessaan. Sana vastuu teoista on täten todella keskeinen..
Eikä mielipiteidenvaihtoa siitä, haittaavatko esim. tunnustetun taiteilijan pilapiirrokset Suomen pääsyä Natoon vaiko eivät, ole kaukokatseista hillitä toista linjaa edustavien viittaavan eräänlaisen suomettumisen uudelleennousuun keskustelijoitten piirissä; kansalaisten sananvapauden rajoittamiseenhan ne tähtäävät! Paikallaan on myös kriittisesti kysyä, mitä syytä ja kenen toimesta Vasemmistoliiton piirissä nostetaan nyt ihan 500 euron palkintoa lupaava keskustelu siitä, kuka rohkeimmin uskaltaa liikkua Turkkia ärsytävillä käytävillä. Entä j o s? Vastausta ei tiedä kukaan.