Yleisradion asiantuntevuus
Yleisradio käyttää pientä joukkoa politiikan kommentaattoreita. Usein näiden lausunnot herättävät yleisössä suurta kummastelua. Lähde
Yleisradio käyttää pientä joukkoa politiikan kommentaattoreita. Usein näiden lausunnot herättävät yleisössä suurta kummastelua. Lähde
Toimittaja ja kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta esittää uudessa kirjassaan Kaikki tämä elämä ex-pääministeri Sanna Marinin käytöksen muuttuneen huomattavasti ja että...
Kaksi kansanedustajaa on kertonut, kuinka Yleisradion hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen on ottanut heihin yhteyttä sangen kummalliseen sävyyn. Tarkennus: Apunen ei...
Sosiaalidemokraattien kannatus hyppäsi korkeimmilleen lähes 20 vuoteen. Perussuomalaisen puolueen alamäki sen sijaan jatkuu. SDP myös julkaisi oman talouden sopeuttamisohjelmansa. Noh,...
Suomen sosiaalidemokraatit ovat valinneet hyvin aggressiivisen strategian eurovaaleihin. Puolue keskittyy uhkakuvien luomiseen etenkin perussuomalaisesta puolueesta. Lähde
Kolmisenkymmentä kokoomuksen kansanedustajaa esitti hallitukselle aloitteen TikTokin kieltämiseksi Suomessa. Mukana aloitteessa on mm. kansanedustaja Tere Sammallahti. Lähde
Kansanedustaja Timo Vornanen tuotti paljon vahinkoa puolueensa julkikuvalle. Lähde
Vihdoinkin todella järkeviä säästötoimenpiteitä hallitukselta. Suomi pärjännnee ilman tottelemattomuusakatemian kursseja ja muita ns. rauhanjärjestöjen toimintaa. Lähde
Korkein oikeus ottaa syyttäjän pyynnöstä käsiteltäväkseen kansanedustaja Päivi Räsästä koskevan asian, josta Räsänen on saanut jo kahdesta alemmasta oikeusasteesta vapauttavan...
EIT teki syvälle politiikan pelikentälle menevän kummallisen päätöksen. Lähde
EU:n elpymisvälineestä valui Italiassa 6 miljardia väärinkäytöksiin. Silti EU:n johtotasolla haaveillaan tällaisista tukipaketeista pysyvää mekanismia. Lähde
Ainoastaan hallituksen edustajat vaikuttavat tyytyväisiltä verojen korotuksiin ja säästöpäätöksiin. Lähde
Vihreät esitteli EU-ohjelmansa. Mukana on mm. feministinen ulkopolitiikka. Lähde
Suomi muiden silmin 2024 -raportti esitti, että Sanna Marin oli suomalaisista ylivertaisesti eniten otsikoissa ulkomailla. Millaista Suomi-kuvaa Marin oikein rakentaa?...
Vieraana eurovaaliehdokas ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Joonas Kiviranta. Lähde
Poliittiset ideologiat ja liikkeet nojaavat sanapeliin, jolla ne pyrkivät kytkemään itseensä hyveitä ja muihin negatiivisempia ajatuksia. Pohditaan vähän tätä vasemmiston...
Kertoilen kanavan kuulumisia ja suunnitelmia. Vastailen kysymyksiin mm. siitä, lähtisinkö itse politiikkaan mukaan ja miten nämä videot käytännössä syntyvät eli...
Otetaanko valtamediassa ensiaskeleita kohti journalistisiin periaatteisiin palaamista? Lähde
Katsotaan vähän suomalaisen vasemmiston poliittista retoriikkaa. Lähde
Saimme vieraaksi perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen. Puhuimme rajalakiuudistuksen merkityksen ja tärkeyden lisäksi mm. Vigeliuksen, Miko Bergbomin ja Sebastian Tynkkysen perustamasta...
Ympäristöliike Elokapinan toiminta ei osoita kasvun merkkejä. Lähde
Aamulehden palkittu toimittaja Matti Kuusela tunnisti keksineensä osan juttujensa sisällöstä. Tämän seurauksena Aamulehti poisti verkosta 551 toimittaja Kuuselan kirjoittamaa artikkelia....
THL:n raportin mukaan suomalaisten syntyvyys laski taas hurjasti. Lähde
Vieraana tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo. Keskustelemme mm. sananvapauden nykytilasta ja sitä rajoittavista ilmiöistä sekä ongelmista. Lähde