Jutta Urpilaisen (”ketään ei jätetä”) ehdokkuuden merkittävin peruste on pudottaa Pekka Haavisto toiselta kierrokselta?
kuvakaappaus mtvuutiset.fi 19.11.23
PRESIDENTTIEHDOKAS Jutta Urpilainen:
”Oikeistolaisten ja keskustaoikeistolaisten miesten rinnalle mahtuu hyvin – ja tarvitaankin – yksi eurooppalaisuuteen ja kansainvälisiin kumppanuuksiin sitoutunut punavihreä nainen. Suomalaisnainen, joka sanoo, että ketään ei jätetä.”
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tallaisella-puheella-jutta-urpilainen-lahti-presidenttikisaan-olen-kaytettavissa-presidenttiehdokkaaksi-jotta-ketaan-ei-jateta/8822434
…
EU-komissaari Urpilainen ei ole Suomen seuraava presidentti. Sen hän ja sdp tietävät. Silti ehdokkuudelle ja uskottavan oloiselle puoluejohtoiselle kampanjalle on ymmärretty olevan nykytilanteessa painavia yleissosialidemokraattisia syitä, ei niinkään ehdokkaan omia.
Tässä vaiheessa presidenttipelin pääehdokkaiden keskinäiset asetelmat alkoivat olla jo lopullisemmin hahmottumassa, ja viimeisenä mukaan tulevalla on tiedossaan enemmän analyysiaineksia kuin jo aiemmin kisaan ilmoittautuneilla oli. Niin myös vakavissaan parhaimmillaankin vain pronssitilaa tavoittelevien asetelmista sekä muuten vaan kisaan mukaan eli esille pääsevien mahdolliset vaikutuspotentiaalit kulloiseenkin ensimmäisen kierroksen tulosten muotoutumiseen.
DEMARIT lienevät harkinneet ja fundeeranneet, että kaiken kaikkiaan puolueen etu on, että Urpilainen lopulta päättää ja suostuu ehdokkaaksi. Syitä näyttäisi tässä vaiheessa olevan useita, eikä Urpilaisen ura mitenkään kärsi tai tyssää valtakunnan suurimman puolueen ehdokkaan sangen vaatimattomasta menestyksestä. Komissaarin maineelle tästä koituva haitta on olematon, mutta vuosien päästä osallistuminen lasketaan ceeveessä sekin plussapuolelle. Yleisdemaripointteja on useita:
1. Olisi noloa ja ’poliittisesti haitallista’ sdp:lle, jos keskipieneksi luettavan puolueen de facto -ehdokas Pekka Haavisto tulisi valituksi Suomen presidentiksi. Näin, vaikka sdp on gallupien mukaan suurin puolue. Sehän on pitänyt vihreitä käytännössä itse johtamansa vihervasemmistolaisen blokin kakkos- tai kolmosapupuolueena. Haaviston presidenttiys jättäisi Sanna Marinin supertähtiasemasta vaivoin toipuvat demarit ikävään gloriapaitsioon, ja mielelläänhän ketään ei jätetä.
2. Kokoomuslaisen, keskustalaisen tai puolueettomankin presidentin kanssa demarit voivat katsoa tulevansa toimeen ilman lähtökohtaista arvovaltatappiostigmaa, mutta ajatukseen apupuolue vihreistä presidenttipuolueena ei sdp voi suhtautua luontevasti. Kansallista yhteyttä vaativissa tilanteissa presidentin ympärille ja tueksi ryhmittyminen olisi vaivaannuttavaa. Muun muassa Sanna Marinin kaudella demarit sentään saattoivat jopa sanella, ketä vihreiden ja vasemmistoliittolaisten tulee äänestää äärioikeiston torjumiseksi.
3. Koska Urpilainen tai kukaan muu demari ei kaiken saatavissa olevan galluptiedon ja empiiristen havaintojen perusteella voine edetä presidentinvaalien toiselle kierrokselle, sdp:n relevantti julkilausumaton tähtäin on kerätä mahdollisimman paljon demarien naisääniä pois Pekka Haavistolta ja estää tämän pääsy toiselle kierrokselle ja näin tehdä hänen presidenttiytensä mahdottomaksi.
4. Myös sdp:ssä tiedetään punavihreytensä kuuluvasti kieltäneen Haaviston profiloituneen paitsi maltillisen liberaaliksi, myös markkinatalouden kannattajaksi ja melko hyväksyen myös kansallishenkisyyteen suhtautuvaksi. Vihreyttään Haavisto ei voi kieltää, vaikkei sitä hehkutakaan ainakaan Koijärven-veteraaniuttaan Linkolan ja Komsin juoksuhautatoverina. Myös punavihreäksi reilusti julistautuva Urpilainen profiloituu puolueensa sisäisissä jaoissa enemmän markkinataloussuuntautuneeksi liberaaliksi. Näin hän kilpailee ehdokkaana selvästi enemmänkin Pekka Haaviston kuin Li Anderssonin kannattajien erityisesti naisäänistä, ja ex-valtiovarainministerinä ehkä myös Olli Rehnin.
5. Anderssonille menevät luultavimmin joka tapauksessa useimmat sdp:n ammattiyhdistyssiiven äänet, joista sen kummemmin Urpilainen kuin Haavistokaan eivät edes pyri kilpailemaan. Urpilainen on toiminut kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavana komissaarina 2019 alkaen, mikä tekee hänestä ainakin auttavasti tasavertaisen kilpailijan Haaviston kansainvälisyysimagon kanssa. Urpilainen on myös toivonut, että talouselämässä puhuttaisiin enemmän siitä, mikä on oikein ja mikä on kohtuullista. Hän on puhunut myös uskosta ja uskonvapaudesta, ja mediassa on noteerattu hänen kaulassaan roikkuva ristikoru. Näillä eväillä hän kalastelee myös Aaltolan ja Stubbin kannattaja-apajilla.
6. EVAn taannoista tutkimusta referoinut Uuden Suomen Markku Huusko pani merkille, että Olli Rehn on ehdokkaista ainoana maininnut vähemmistöjen oikeuksien puolustamisen keskeiseksi roolikseen. Pekka Haavisto lienee harkinnut hyväksi jättää tuon kohdan pois, koska vähemmistöjen oikeuksista huolestuneet toki tietävät hänen vaalivan niitä itsestäänselvyytenä muutenkin. Asian korostettu esiin nostaminen voisi ehkä tasaväkisessä kampanjatilanteessa ärsyttää joitain yli puoluerajojen tavoiteltavia potentiaalisia äänestäjiä, ja joku saattaisi tuolloin muistuttaa huonossa valossa vaikkapa Isis-naisten kotiuttamisen vaiheista populistiseen sävyyn jonkinlaisena ylilyöntinä. ”Ketään ei jätetä”-Urpilainen puolestaan on kuvannut kristinuskoa kivijalkana, jonka päälle elämä on rakentunut. Kansainvälinen solidaarisuus ja ihmisoikeudet sisältyvät kuin itsestäänselvyytenä myös hänen arvomaailmaansa.
– Urpilainen asetetettiin sdp:n ehdokkaaksi presidentinvaaleissa 2024 viemään ääniä ja pudottamaan Pekka Haavisto toiselta kierrokselta.
…
P.S.
Speculare necesse est: Kokoomuksen ehdokasasettelu perustui tarkkoihin analyyseihin salaisten mielipidemittausten ja julkisten gallupien pohjalta. Stubb todettiin parhaaksi kokoomuslaiseksi ehdokkaaksi toisella kierroksella ketä vastaehdokasta vastaan tahansa. Luultavasti Mika Aaltolankaan pyytäminen kokoomuksen ehdokkaaksi ei sopinut juuri siksi, että hänen ei uskottu voivan saada toisella kierroksella riittävästi ns. liberaalikentän ääniä sekä oikealta että keskustavasemmalta. Kabineteissa on taatusti käyty läpi paitsi Aaltolan porvarikenttää hajottava uhka myös Haaviston yli puoluerajojen jakautuva potentiaalinen kannatus eri asetelmissaan.
Voitaneen olettaa, että merkittävimmät ehdokaskandidaatit ovat jo tiedossamme, eikä pääehdokkaiksi olettamieni merkittävää haastajaa enää liene tulossa. Toisaalta: erittäin laajan kansansuosion jopa toiselle kierrokselle yltäen olisi voinut teoriassa saavuttaa myös vaikkapa Sanna Marin, jos hänet jotenkin olisi onnistuttu käännyttämään mukaan pressapeliin nykyisistä kv. edustustehtävistään. Myös 12 vuoden Linna-kokemuksen ja maailman parhaan neuvonantajan Suomen presidentin tehtäviin lähipiirissään pitävä valtiotieteiden tohtori Jenni Haukio voisi kenties osoittautua todelliseksi valkeaksi tammaksi, jos hänet olisi kokoomuksen kauhuksi saatu loppumetreillä ylipuhutuksi ehdolle.
Koska muita varteenotettavia ehdokkaita ei tähän päivään mennessä ilmaantunut, Jutta Urpilainen lähti verottamaan Pekka Haaviston äänisaalista. Saattaa olla, että vaalitaiston tuoksinassa jossain vaiheessa muistellaan myös eri ehdokkaiden mokia tai muita hieman epäedullisia ulostuloja. Olisi liian vanhan kaivelua nostaa enää esiin pitkään kotimaanpolitiikasta poissa olleiden kuten Urpilaisen sukkahousuja ja unelmahöttöjä tai Stubbin polvihousuja 080808-ansiota himmentämään, mutta Pekka Haaviston tuore hurskas toive -luonteinen kannanotto itärajan kiristyvään tilanteeseen saatetaan nähdä muiden ehdokkaiden kannattajakunnissa kelvollisena muistutuksena siitä, että sanasta miestä ja sarvesta härkää!
Kuvakaappaus Yle Areenasta, keltaiset tekstit lisätty
Lue myös:
