Isojako | Uusi Suomi Puheenvuoro
Harrastelun erottaa harrastamisesta tavoite. Lapset leikkivät ja räpiköivät. Aikuiset alkavat katsoa, mitä saavat aikaan, ja asettaa tavoitteita sille, mitä tulisi tai voisi saavuttaa.
Liikunnan yhteydessä, tavoite voi olla esim aika, tai matka. Ruokailun yhteydessä, terveellisten ainesten lisääminen, ja vähemmän terveellisten vähentäminen / lopettaminen.
Harrastelu ei tähtää mihinkään erikoisempaan, vaan on toimijalähtöisempää,… sanotaan vaikka impulsikointia. Toisaalta, harrastelun liittäminen tähän voi olla niin ja näin, samoin leikin.
Päämäärätön toiminta eri ihmisiä koskien, on vähän kuin ei-suomenkieliset sanat hän-tahosta, sukupuolen perusteella. Mitähän kaikkea voisi olla päämäärättömyyteen liittyvä kieli omine sanoineen, eri ihmisten toteuttamana (KX).
***
Tarkoitus ei ollut kuitenkaan puhua päämääristä, ja päämäärättömyydestä… niin merkittäviä vaikutuksia kuin noilla molemmilla voi olla sopivuutta ja vähemmän sellaista tuovina.
Pitkäjänteisyyttä jos ajattelee… tavoite on tähän kuuluvaa, joten ei ihme, että jos jollain tasolla tiedostaa jossain tavoitteessa merkitystä, ja kun toimintaa on mahdollisuus kasata paljon ryhdikkäämmin tai valikoiden… tavoitemenettely osoittaa paikkansa, ihmistä palvelevana, tai ainakin ihmiseen vaikutusta tuovana.
Tavoite on suorasti koettavaa todellisuutta laajempi-lähtöistä. Merkittävää tässä on tiedostavampi, objetiivisempi tai kielellisempi taso, miten tätä linkkiä sitten perusteleekin yhteenkuuluvaksi.
Kielellisyys tuo mukaan ulkoisemman suhteen omaan toimintaan, ja tavoite omaksi käsitettynä… voi olla osin sitä, mitä se on muualta saatuna, tai muualta annettuna.
Koska tavoite muualta (saatuna/otettuna) on hyvin merkittävä osa ihmisenä olemista… tavoitteet korostuvat entisestään, ollen kiinteämpi osa ympäristöä, jolloin pärjäämisenkin voi relevantisti liittää tavoitteenmukaisuuteen, tavoitteissa, linjoissa tai periaatteissa pärjäämiseen, johonkin itseä suurempaan, joka vaikuttaa joka tapauksessa.
***
Tavoite tosiaan tarkoittaa kielellisyyden, sosiaalisuuden ja usein toteutumienkin puolesta jotain myös ei-subjektiivista, ja se subjektiivisuus joka tavoitteisiin liittyy… voi olla parhaimmillaan ja toimivimmillaan sisäistettyä, ja mieluusti usein tavalla,… josta ei itse niin tavoita tietoisesti, mikä auttaa vaihtoehtoisemmissa harhailua.
Mennäänkin kohta superegon suuntaisemmalla… jos nyt asiaa ajattelee Freudin (tai Jungin?) käsittein… on tosiaan se maailma, joka on yksittäistä toimijaa laajempi, ja monella tapaa vaikuttavampi, ts kokonaisempi ympäristö, ihmisen tapauksessa (ihmisreviiri).
Kaikki mikä on julkisempaa, on ihmisyksilöä ja toimijatahoa ajatellen osa sitä ympäristöä, joka huomioitavan arvoista oletuksellisesti. Vaikka tätä ei suoraan näin tiedostaisi… vaikutus voi olla suurempi, ja viittaan taas tiedostamattoman siihen vientivoimaan, joka ylittää tiedostavan mahdolliset kulut.
Rankin vetäjä ihmisyksilöitten tapauksessa noin kerrontaa rakennellen on siten sisäistykset, jotka koskevat ympäristöä, jonka suhteen toimittava, ja jos sisäistämiseen liittyy yhtenäisempää… tällainen näkyy ympäristössä, kunkin sisäistämistä ylläpitävästi ja vahvistavasti.
Ympäristö ja todellisuus luo ihmistä, ja siinä kun vaikuttavaan havaittavaan ja koettavaan ympäristöön vaikutetaan… vaikutus asettuu erityisasemaan, ihmistoimijoita ajatellen.
***
Ajassa on tapahtunut selkeä muutos siinä, mitä suvaitaan ilmenevän julkisesti. Ollaan tarkkoja kielen ja kertomistavan kanssa, ja jopa aiheiden.
Samaan aikaan, julkisemmin (pakko)tavoittavan kerronnan mahdollisuuteen satsataan paljon, ja tavoittava viestintä on mahdollista kohdentaa jokaiselle entistä paremmin, jopa henkilökohtaisesti räätälöiden.
Tila jota eletään, on julkikerrottavaksi saatettavan materiaalin suhteen aiempaa valppaampaa, tai ainakin jollain tapaa toiminta-valmiimpaa/herkempää. Liekkö osoitus mitä, esim demokratisoitumista, ja erikoistumisen yleistymistä, mikä ajastaan yleensä helposti toteutuu.
Itse joskus ihmettelin sitä, että kun talous ja politiikka ovat tosi tärkeitä… voivat samalla olla hyvin heikosti toleroituja ja epäsuvaittavia. Vasta kun valtaa selkeästi takana… töryn voi ottaa vastaan… ja suhtautuminen voi kääntyä jopa positiiviseksi, tai yhteisyyttä kantavaksi, jolloin kritiikki tästä yhteiseksi nostetusta, ei voi asettua kuin epähyveeksi (automaattikategorisointuminen).
EM kertoen, ihmiskunnan voi ajatella olevan ”Suomettunut”, suhteessa effektiivisiin toimijoihin, joilla erikoisvalmiudet, ts viestintää koskevaa eliittiroolia.
***
Koska ihminen on tavoiteorjentoituva, ja perusalaisen (tärkeyksiä) seuraileva, mitä tavoitehakuisempiin toimintoihin kuuluu,.. ja muu etenkin varteenotettavan vastuullisilla vähemmän tästä poikkeavaa… kaikki julkisuusmateriaali, mikä varteenotettavasti ilmeten otettava… saa tällaisissa toimijoissa helposti aikaan, täysodotettua vastaanottoa.
Jotain mätsäjäistä tapahtuu, ts automaattista sisäistämisen vahvuista sen suhteen mikä odotus, ja mitä voidaan odotuksen arvoisena ottaa elettäväksi ja läpivietäväksi. Kutsunnat tässä eivät ole aina avoimia, vaikka avoimia kutsuntojakin ilmenee, ja vajetilanteessa… tällaisia melkein kaivataan, ts päädytään hakemaan jollain tapaa aktiviisesti.
Oleellista on tässä se ristiriita, mikä syntyy alueelle ja toimijoille,.. ketkä eivät kuulu EM automaatiotoimi(jan/nnan) piiriin, ts (vaikka se) kone tai toimija jota edellä kuvattu, ja se tosiaan hyvin vankkana… poikkeama tästä, tulee samassa suhteessa herkästi havaittavaksi (tai jotenkin huomioiduksi).
Enemmistön, tai peruseliitin automaattiset sidokset, perussuhtautumiset,… elimellisyys, luo todellisuuden tietyistä vaiheista sillä tavoin vankan oloista, miten tätä koemme, ja mitä ehkä voimme joskus tiedostaa tästä, vaikka kokemus todellisuudessa, on yllättävän paljon tiedostamista vaikeuttavaa.
***
Elämisen pohja, selkeästi elimisellisen vankaksi kuvatun toimijan tapauksessa, on tällä tavoin löydettynä ja kerrotttuna jotain, jota vasten toimintaamme voi olla ratkaisevasti paremmin ymmärrettävissä.
Mikä nimike EM toimijalla, että aiheesta olisi helppo kertoa yhdellä sanalla? En keksi, eikä varmaan ehkä viisasta yrittää rutistaa sopivaa nimeke-ehdokasta tässä vaiheessa.
Sovelluksia effektiivirakenteesta voisi kuitenkin mainita. Eräs niistä on 1 (yksi), siis kokonaisuusajatuksen korostuminen, ei ”monitahosekalaation”.
Ihmiset ovat helpon taipuvaisia luomaan poissulkevia rakenteita, jopa runnovuudesta ja kulmikkuudesta huolimatta, jotta se yksi, eli käytässä.. mikä?
On aikoja, jolloin mm monijumallisuus on toiminut, ts samanaikaisesti on voinut olla virtauksia ja elämää tavalla, jossa soveltuu moninaisemmat kokoonpanotekijät.
Vaikka kattavaluonteinen analyysi ihmisestä on tällaisen purkamisen jälkeen tosi paljon mahdollisempi… ihan samassa yhteydestä, vaikea kyetä käyttämään löydettyä työkalua samalla kertaa tavalla… jossa tosiaan selkeämpää ja konkreettista tilannekuvausta ja käytännön sovellettavuutta yhteiskuntaan, konflikteihin, elämäntapaan, ja ylipäätään mahdolliseen, ja mahdottomaan.
***
Kun joskus sanotaan, että kaikki on määrätty, mitä tulee olemaan (A), … ja toisaalta ajattelemme myös niin, että voimme paljon vaikuttaa siihen, mitä tulee olemaan jatkossa (B)…
Ristiriitatulkinta on selkeän mahdollinen (A, B). Jos kehkeytymiä ajattelee mahdollisen puolesta… ristiriitaa ei välttämättä ole, vaan mahdotonta ei yksinkertaisesti pysty saavuttamaan, jolloin vaihtoehdoksi jää vain mahdollinen.
Edellinen tarkoittaa yksilölle (toimijataholle) sitä, onko mahdollisen mukainen vai ei, ja vaikka olisi, ovatko muut sitä vai ei. Toisaalta, jos mahdollisen mukainen ei yhteisponnistuksin oikein löydy… tai ilmene seurattavaksi otettavana… eikö periaatteessa tavoitteellisemmat (finaalisuunta) ole utopiaa.
Maailmankäsityksestä määräytyy paljon se, millä tavoin kestävyyttä ja tasapainoa voi ajatella liittyvän keskinäisyyteen, ja siihen, mitä otamme elettäväksi.
Perimmäisempien päätelmien ja onglema-asettelujen sijaan, piti kirjoittaa ajankohtaisemmista kysymyksistä ja päätelmistä, joita tehtävä, tai joiden tekemisen pohjaa rakennettava. Koska parhaillaan menossa Waltaria, ei edellistä (filosfisluontoista) osiota voinut olla liittämättä mukaan pohdintaan.
***
Ikiasetelmallisuuden esiinnosta ainakin tässä tapauksessa toisaalta sitä, mikä soveltuu hyvin myös väliaikaisempia konteksteja koskien. Jotain fraktaaleille ominaista siinä, että kuvio toistaa itseään, ja monimääräisenä on samaa. Näistä viritellään joskus teorioita, enkä ole kovin perehtynyt tähän aiheeseen.
Mitä tukea EM fraktalismi tmv voi tarjota, päätöksiä ja elämäntapaa yksinkertamaan pyrkiessä, ja mieluusta sillä tavalla, että mukaan tulee tosiaan yleisen tarvittavaa, ja mahdollisemman vähän rikkovasti… ei tietoa.
Ihmisten käytäntöä jos katselee… hyvin paljon keskitytään ohi sen, mikä on päivänpolttavaa.
Kuten sanotaan usein, koulutus antaa eväitä, tiede toimii, jne. Samaa ei voi sanoa yhtä vakuuttavan varmasti ainakaan vielä alueilla, jotka enemmän pehmeisiin tieteisiin kuuluvia.
Jos ajattelee malleja, ja maailmankäsityksiä, ja niiden potentiaalisia sovelluksia yleisesti… soveltaminen ja tekniikka tulee mukaan, mutta viiveellä.
Kun puhutaan kulttuurisesta tuotannoista, joka on paljon mielikuvituksellista… tästä osataan ajatella, että voi tarkoittaa tulevaisuudessa jotain. Empiirisesti epäkonkreettisen ”työläisyyden” osuus konkreettisemmassa soveltamisessa, on ainakin näin havaiten todistettavissa.
Epäkonkreettisen todistaminen hyödylliseksi (EKTH), ei ollut tosiaan kerronnan lähtöidea, mutta jos toteutui (tai ei), kerronta päätymänä vähän yllätyksellinen. Sen verran kaukaa kelattu, että EKTH aiheena (ilmestyksellisen) syntynyt (taas kerran). (?!)
Mitä itse hoksannut näitä kelatessa, että kun pystyy kahlaamaan sitä sun tätä maailmassa olevaa… aivan toisin valmiuksin on mahdollista purkaa yksittäisiä kysymyksiä, jopa suoraan lennosta.
Toimija ja päättelijä -valmiudellisesti, materiaalirouskutus tähän tapaan, on kehittävän potentiaalista. Mukaan jos ottaa toimintaa… tilanne menee haastavammaksi, jopa vaaralliseksi… vaikka saatavat positiivisenakin voi lisääntyä.
***
Kauttaaltaan menevässä yleiskerronnassa on se hyvä puoli, että asioita voi löytää neutraalimmin, kun mitään ei ole aina väittää tai tavoittaa, ja kulkua voi verrata viidakossa tarpomiseen, jos edes siihenkään.
Kerronta noin vain päämäärättömän oloisesti latustellen, voi joskus tarkoittaa mitä parhaita löydöksiä, ihan tuloksellisuuttakin jos arvioi, joidenkin (kerronta)tekemisten jälkeen.
Intuitiivistys (epähallittu rakentelu) voi kasaantua joissain tilanteissa sen verran hyvin, että tuloksissa on tolkkua myös järjellisemmin hahmottavalle. Tämä koskee myös unia, mitä osataan nykyään ajatella järjellisyyden vinkkeliinkin kuuluvina (+tulkintavaikkeus).
Sillä tavalla tällaiset ”rakentamiset” voi olla relevanttia tässä yhteydessä… että kun toimijoita on paljon, asioita on tosi paljon epähallittavina, tavan yksittäiseen toimijaan ja myös toimitahoon nähden.
AI voi odotuksena olla jotain, tosin pahimmassa tapauksessa, sen osuus voi räjäyttää esiin sen tarpeen, jota nytkin on paljon tällaisella höttötoimijalla, mitä ihmiset kokonaisuutena on pakosti jonkin verran, vaikka haluttaisiin myös rajatumpaa, Impivaaran suuntaista.
***
Rakentumisen ja rakentamisen teemaa ei voi kuin raapasta. Tällaiset yhden istuman koonnat voivat olla (joskus) niitä parhaita, koska näissä toteutuu väistämättä jotain samana hetkenä, ts liittyvästi.
Kun aiempia tutkailuja summailee, eräs merkittävä aihe on höttöisyys, ja usein vain sen saattaminen varteenotettavaksi yhteisempää koskevaksi rakentelumateriaaliksi. Tähän nähden, ristiriitainenkin pohjamateriaali voi olla sointuvaksi saatettava, vaikka vaikuttaisi sinkoilevan (sinkoilisi) sinne tänne.
Erottaa on tosiaan tässä kohden jo paremmin se vaikeus, joka liittyy ehyen oloiseksi rakennettuun, ja ehyenä tuntuvaan järjestelmään ja rakenteeseen, joka tulisi kuitenkin pystyä kelaamaan auki sen suhteen, mihin oikeasti perustuu.
Kun ihminen hakee EMtua, sitä mukaa tarkastelu käy vaikeaksi. Joku sanoisi, että todellinen rakentelija, joka ei törmää mihinkään epätoimivaan… voi ahdistua, ja hyvästä syystä.
Ei tuossa koko totuus.
