Huijasiko länsi Ukrainaa? | Uusi Suomi Puheenvuoro
Tallinnassa kauppakeskus SadaMarketissa ottamani kuva Kekkos-aiheisesta T-paidasta. Kun katsoo, miten läntinen yhteisö Yhdysvaltojen johdolla on hoitanut asioita Ukrainassa vastapuolen ollessa Venäjä, niin eipä tuolle joukkiolle voisi muuta huutaa kuin saatanan tunarit! Asetta pitäisi nyt heiluttaa. Edes hieman tomeruutta kaivattaisiin, ettei hukka meitä täysin peri Venäjän kanssa. Kuva: Ari Pesonen.
Ensimmäisen kerran otsikon asiaa olisi pitänyt kysyä jo silloin, kun Ukraina luopui alueellaan olevista Neuvostoliiton ydinaseista Yhdysvaltojen vaatimuksesta. Presidentti Bill Clinton on pahoitellut tuota Yhdysvaltojen vaatimuksen toteutumista (US-blogi 23.6.2023).
Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton, Ukrainan presidentti Leonid Kutšma, Venäjän presidentti Boris Jeltsin sekä Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin pääministeri John Major allekirjoittivat Ukrainan ydinaseluopumissopimuksen päivämäärällä 7.12.1994.
Tuon sopimuksen junailijana Yhdysvalloilla on nyt erityinen rooli tukea Ukrainaa sodassa Venäjää vastaan. Yhdysvalloilla ei ole edes hieman uskottavuuttaan säilyttäen varaa pettää Ukrainaa kahteen kertaan.
Kun Venäjä on kohdellut Ukrainaa kaltoin, niin on myös länsi kohdellut Ukrainaa kaltoin, ja näyttää edelleen kohtelevan.
Niin pitkään kun Ukrainalla ei ole suojanaan ydinaseita, kestävää rauhaa ei ole lopullisesti saavutettu.
****
Olen seurannut tarkasti koko sodan ajan ja jo ennen päivämäärää 24.2.2022 venäläisten sotilasasiantuntijoiden kannanottoja ja näkemyksiä Venäjän Ukrainassa käymään sotaan. Nuo sotilasasiantuntijat ovat useimmiten Venäjän armeijassa palvelleita ja jo eläkkeelle siirtyneitä upseereita, joiden sotilasura on alkanut jo Neuvostoliiton aikaan. Tunnen heistä yhden 1990-luvulta Ukrainasta.
Vaikuttaa suuresti siltä, ettei lännessä eikä etenkään Suomessa ole seurattu Venäjällä käytävää sodan asiantuntijakeskustelua. Sitä ei ole pidetty arvossaan eikä seuraamisen väärtinä.
Sodan voittaminen edellyttää aina, että vihollisen ajatusmaailma sodankäynnistä on tiedettävä. Jos et tiedä, ei sinulla ole edellytyksiä voittaa sotaa. Sinulla ei ole kyvykkyyttä voittaa vihollisen strategiaa heikkouksineen ja vahvuuksineen, jos et tunne strategiaa ja sen päämääriä.
Kesäkuu 2023 ja Ukrainan vastahyökkäys. Mikä länneltä ja Ukrainalta meni pieleen?
Referoin tässä blogikirjoituksessa joitakin venäläisten sotilasasiantuntijoiden kannanottoja ja näkemyksiä satunnaisesti. Referoidut näkemykset eivät ole minun ajatuksiani vaan nimenomaan venäläisiä ajatuksia. Jokainen asettakoon ne mieleiseensä arvoon.
****
Heti sodan alkupäivinä presidentti Joe Biden kertoi Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden virkamiehille Valkoisessa talossa ja puolustusministeriössä, että Yhdysvalloilla on kolme tärkeää poliittista intressiä Ukrainassa.
“One, we are not going to allow this to suck us into a war with Russia.”
“Two, we need to make sure we can meet our Article 5 commitments with NATO.”
“Three, we will do what we can to help Ukraine succeed on the battlefield.”
Vapaasti suomennettuna nuo presidentti Joe Bidenin ja Yhdysvaltojen asettamat reunaehdot:
”Ensinnäkin emme aio antaa tämän viedä meitä sotaan Venäjän kanssa.”
”Toiseksi meidän on varmistettava, että voimme täyttää 5 artiklan mukaiset sitoumuksemme Natossa.”
”Kolmanneksi teemme kaikkemme auttaaksemme Ukrainaa menestymään taistelukentällä.”
Tuo edellä kirjattu on lainaus blogikirjoituksestani otsikolla Venäjän ohjusiskut – On aika luoda Ukrainalle mahdollisuus iskeä myös Venäjän puolelle laukaisu- ja varastointipaikkoihin (US-blogi 27.11.2022).
Minun ohellani myös Venäjällä luettiin hyvin huolella nuo presidentti Bidenin sanat. Siis, missä järjestyksessä Biden oli asettanut sodassa Yhdysvaltojen toiminnalle asetetut reunaehdot. Sodan alkuvaiheen varovainen näkemys oli, että Yhdysvallat auttaa Ukrainaa vain ”menestymään taistelukentällä”, mutta ei välttämättä valloittamaan Ukrainan menettämiä alueita takaisin.
Nuo kolme reunaehtoa tuossa järjestyksessä kiteyttävät Yhdysvaltojen harjoittaman politiikan ja sotilasavunannon Venäjän Ukrainassa käymässä sodassa. Jo tuo järjestys antoi Venäjälle melko vapaat kädet toimia sotilaallisesti Ukrainan alueella. Venäjällä ei ollut vaaraa joutua sotaan Nato-maiden kanssa. Se on vain Ukraina, joka Venäjän oli voitettava. Yhdysvallat ja Nato eivät tule väliin.
Bidenin sanat olivat Yhdysvaltojen ja lännen ensimmäinen virhe. Virhe oli antaa Venäjälle tarkat raamirajat sodankäynnille. Koko strateginen perusta paljastettiin heti sodan alkumetreillä.
Tuon ensimmäisen virheen jälkeen noita virheitä on Yhdysvalloillakin todella riittänyt. Vaikea kuvitella, että kyseessä olisi yksi maailman supervalloista, jonka pitäisi olla myös maailman suurin asemahti.
****
Venäjällä Bidenin sanat tulkittiin myös niin, että Yhdysvalloilla ja Natolla on sodan suhteen kaksi konseptia. Yhdysvallat ja Nato ovat valmiita lisäämään asetoimituksilla Venäjän kärsimyksiä ja pitkittämään sotatapahtumia niin paljon kuin mahdollista, mutta kuitenkin niin, ettei kummankaan osapuolen anneta saada ratkaisevaa voittoa. Suunnitelma olisi vähän samanlainen kuin Neuvostoliiton Afganistanissa käymässä sodassa, joka lopulta päättyi Neuvostoliiton häviöön ja oli osaltaan vauhdittamassa Neuvostoliiton hajoamista. Asetetuilla pakotteilla oli puolestaan määrä edistää Venäjän päätymistä nopeasti katastrofiin.
Venäjä tulkitsi, että Yhdysvallat ja Nato eivät kuitenkaan halua nähdä Venäjän ratkaisevaa strategista häviötä Yhdysvaltojen ja lännen asettamana Venäjän ydinaseiden vuoksi.
Minkä Venäjä olisi kokenut ratkaisevaksi strategiseksi häviöksi, sen määrittää vain Venäjä. Yhdysvalloissa ja lännessä ajateltiin, että Venäjän strateginen häviö olisi Venäjän työntäminen täysin pois Ukrainasta jopa Krimin niemimaata myöten. Strategisen häviön myötä riski Venäjän taktisten ydinaseiden käytölle nousisi liian suureksi. Yksinkertaisesti sanottuna Kremlin sotilaspoliittinen johto päättäisi ydiniskusta, jos se aistisi tulevan strategisen tappion, joka olisi vaikkapa palaaminen tilanteeseen rajoilla ennen 24.2.2022 tai peräti 20.2.2014.
Olisivatko päivien 24.2.2022 ja 20.2.2014 rajat olleet oikeita Venäjän ratkaisevan strategisen häviön kokemiselle? Missä Venäjä olisi nähnyt tappionsa ja missä Yhdysvallat olisi nähnyt Venäjän tappion? Oliko koko ydinase-eskalaatiopelolla mitään todellista perustaa Venäjän sotilaallisessa käyttäytymisessä?
Эскалации для деэскалации eli eskalaatio deskalaation hyväksi, englanniksi escalation to deescalate. Ydinaseiden käytössä tuo termi viittaa ydinaseiden taktiseen käyttöön taistelukenttien voittojen saavuttamiseksi Venäjän määrittelemässä paikallisessa tai alueellisessa sodassa. Ilmaus on tuttu yhdysvaltalaisessa turvallisuussanastossa ja erinäisten strategisten asiakirjojen sivuilla. Termin syntyhistoria juontaa jo vuosituhannen alkuun (Актуальные задачи развития Вооруженных сил Российской Федерации 11.10.2003). Toisin sanoen Venäjä laajentaisi sotaa taktisiin ydinaseisiin, jotta se voittaisi sodan lopulta.
Yhdysvallat oli viestittänyt jo vuoden 2022 syksyllä Venäjän sotarintamilla kokemien tappioiden jälkeen, että Venäjä saattaisi olla valmis escalation to deescalation -konseptin puitteissa aloittamaan rajoitetun ydiniskun.
Venäjällä asia nähtiin, että Yhdysvallat Ukrainan tärkeimpänä sotilaallisena avustajana pyrki kaikesta huolimatta estämään Venäjän strategisen tappion varmistaakseen, ettei ydinaseita käytetä eikä seurauksena olisi ydinaseapokalypsi. Toisin sanoen Yhdysvallat ei haluaisi nähdä Venäjän strategista tappiota, mutta ei myöskään Yhdysvaltojen ja Naton omaa strategista tappiota.
Venäjällä aivan oikein nähdään, että kyse tässä on Yhdysvallat-Venäjä-suurvaltakamppailusta, jossa Ukrainalla on vain välinerooli. Venäjälle vain Yhdysvallat ja Kiina ovat suurvaltoja, EU ei ole. Niin, oikeassahan Venäjä on, ettei EU ole mikään suurvalta. Venäjällä, Kiinalla ja Yhdysvalloilla on myös ydinaseet, EU:lla ei ole.
Venäjä luotti vahvasti ydinaseisiinsa ja siihen, miten kaksi vastakkaista ydinasemahtia olivat sopineet ydinaseiden pohjalta asioista läpi koko kylmän sodan ajan toisesta maailmansodasta lähtien. Venäjä tehosti etenkin syksyllä 2022 ydinasestrategiaansa omalla retoriikallaan, joka oli suunnattu Yhdysvaltoihin ja länteen.
Kun Ukrainalla ei ollut eikä ole ydinasesuojaa, niin ei ole. Ukraina on tosiaankin vain Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen pelinappula, siinä venäläiset ovat oikeassa.
****
Riittämättömästi valmistautuneen ja varustetun Ukrainan vastahyökkäys vuoden 2023 alkupuolella oli suuri virhe Yhdysvaltojen ja lännen sotastrategiassa. Katastrofaalimunaus, johon Yhdysvallat syyllistyi. Yhdysvaltalaiskenraalejakaan ei ole syytä laskea asiassa helpolla. Pieleenmeno mikä pieleenmeno.
Hyökkääjä tarvitsee 2-3-kertaisen sotilaallisen ylivoiman lyödäkseen puolustajan. Sellaista kalustoylivoimaa Yhdysvallat ja länsi eivät kyenneet Ukrainalle järjestämään.
Venäjän mobilisointipotentiaali on 5-7 kertaa suurempi kuin Ukrainan. Venäjä on kyennyt kokoamaan sotatoimiin riittävästi tarvitsemansa potentiaalin syksystä 2022 lähtien.
Ukrainalla Venäjää merkittävästi pienemmän väestön vuoksi ja samalla demokraattisena maana ei ole varaa Venäjän vertaisiin tappioihin. Ukrainan pitkälti vapaaehtoiseen osallistumiseen perustuva mobilisaatiostrategia saavuttaa rajansa paljon nopeammin kuin Venäjällä.
Venäläisten mahdollisuus hyökätä ja tehdä sotilasoperaatioita ukrainalaisjoukkoja vastaan oli vastahyökkäyksen alkaessa laaja. Ukrainalla ei ollut eikä edelleenkään ole turvattua rajaa kuin vain Nato-maita vastaan olevat rajat.
Venäläiset tiesivät valmistautuessaan Ukrainan, Yhdysvaltojen ja lännen vastahyökkäykseen, että huomioiden tuo taistelukentän tärkein strateginen epätasapaino, Ukrainan asevoimilla on heikko asema ennen hyökkäystä. Ukrainan oli turvattava rajansa myös Valko-Venäjää sekä Venäjää vasten niillä alueilla, joihin ei liittynyt rintamalinjoja.
Venäjä pääsee Ukrainaan oman alueen lisäksi myös Valko-Venäjän alueelta. Venäjä sitoi Valko-Venäjän mukaan sotaan jo hyvin varhain. Kun katsoo karttaa, huomaa yhdellä silmäyksellä, kuinka paljon Ukrainalla on puolustettavaa myös vastahyökkäyksessä. Venäjän ja Valko-Venäjän vastainen raja on pitkä Ukrainan pinta-alaan nähden.
Ukraina joutui siis hajauttamaan sotavoimaansa. Tehokkaan läpimurron ajan ja paikan valitsemiseksi Ukrainan oli otettava huomioon vastahyökkäyksen mahdollisuus rintamalinjojen ulkopuolella. Ukraina joutui pitämään reservejä, joita se ei voinut liittää vastahyökkäykseen. Kyse on strategisista reserveistä (strategic reserve). Venäläiset käyttävät tuon laatuisista reserveistä termiä резерв верховного главнокомандования tai termejä стратегический резерв ja войска резерва главного командования.
****
Venäläiset olivat laskeneet, että Ukraina oli muodostanut vastahyökkäykseensä lisää kolme erillistä armeijakuntaa, joissa sotilaita yhteensä vain noin 75 000. Venäläiset olivat laskeneet, että tuolla lisäjoukolla Ukrainalla ei ole mitään mahdollisuuksia lävistää Venäjä rakentamia puolustuslinjoja. Kuinka paljon Ukraina oli koonnut sotajoukkoja vastahyökkäykseen kaiken kaikkiaan, tuskin oli Venäjänkään tiedossa.
Tuo lisäksi Venäjä oli huomannut, että vastahyökkäyksessä Ukrainan sotakalusto oli täysin lännestä saadun sotakaluston varassa eikä länsi kykene toimittamaan sotakalustoa eikä etenkään sotakaluston varaosia sillä volyymilla ja intensiteetillä, mitä onnistunut vastahyökkäys edellyttäisi. Esimerkiksi Leopard- ja Abrams-taistelupanssarivaunujen toimitukset olivat olleet aikaa vievää tuhertamista lännen keskinäisellä riitelyllä höystettynä. Venäläiset olivat laskeskelleet, että esimerkiksi Rheimetallin Rh120 L-44 -kanuunan vaihtoa Leopard 2A5 -taistelupanssarivaunuun ukrainalaiset joutuisivat odottamaan 36-48 kuukautta.
Venäläisten mukaan ukrainalaisilla oli heikot valmiudet huoltaa monimutkaisinta läntistä sotkalustoa eikä huoltoa kyettäisi tekemään lähellä rintamalinjoja. Myös ukrainalaisen miehistön koulutus käyttää länsimaista kalustoa oli alhainen.
Venäläiset tiesivät siis jo hyvissä ajoin ennen vastahyökkäyksen alkamista, että Yhdysvaltojen ja lännen kyvykkyys toimittaa perinteistä konventionaalista sotakalustoa varaosineen on varsin rajoitettuja ja Venäjää heikompi.
Länsimaiden juustohöylämallilla toimivan sotakalustotäydennyksen mahdollistamana Venäjän armeijalla oli liian monta ja liian pitkää hengitystaukoa, joissa se voi nopeasti toipua ja vakiintua jokaisen ukrainalaisen sotamenestyksen jälkeen.
Yhdysvallat ja länsi eivät kyenneet luomaan koko sodan ajan alusta loppuun kestävää strategiaa ja taktiikkaa.
****
Kun edellisessä luvussa oli kirjattuna Leopard-panssarivaunut, niin tähän yhteyteen minun on pakko ottaa asia, josta varoittelin jo ennen kuin länsi oli lahjoittanut yhtään Leopard-taistelupanssarivaunua Ukrainan käyttöön. Alla olevat kolme kuvaa kertovat kaiken. Kuvissa on Leopard-panssarivaunu ja kaksi Stridsvagn 122 -panssarivaunua Ukrainan pelloilla, jotka ovat tekemässä jotain muuta kuin Ukrainalle sotatulosta.
Jo toisen maailmasodan ajoilta oli tiedossa, että raskailla taistelupanssarivaunuilla on vaikea liikkua ukrainalaispelloilla ja niiden käyttö pelloilla ei voi olla jatkuva-aikaista.
Käsittelin jo ennen sodan toisen vaiheen alkua Ukrainan huonoa maastoa raskaille panssarivaunuille kirjoituksessa otsikolla FGM-148 vai 3ВД35 – Ja miksi Venäjä olisi hyökkäämässä Ukrainaan juuri kylmimmässä talvessa? (US-blogi 13.12.2021). Tuon kirjoituksen julkaisun aikaan joulukuussa 2021 oli jo sataprosenttisen varmaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mutta ajankohdan arvioin väärin. Ajattelin, että hyökkäys alkaa heti, kun maa on niin jäässä, että se kestää myös taistelupanssarivaunut. Sota alkoikin vasta 24.2.2022.
Venäläiset ovat listanneet sotilaskalustoaan, millaisia maaperän kantokykyä se tarvitsee. Käsittelen tuota listaa tuossa kirjoituksessa.
VKontakte-verkkosivustolta (ВКонтакте) löytyy mielenkiintoinen 29 sekunnin video, jossa ruotsalaisia Leopard-panssarivaunukopioita (Stridsvagn 122) on ajettu kiinni peltoon useampia kappaleita ja kuinka niitä sitten kaivetaan käsipelissä ylös pistolapiolla (ВКонтакте, Шведские версии танков Leopard 2 застряли в грязи).
Ei noin voi sotaa käydä. Vahinkoja aina sattuu, mutta kuitenkin.
Leopard 2 -vaunujen taistelupaino alkaa olla jo yli 60 tonnia ja pienimmillään 55 tonnia. Vanhan neuvostovenäläisen T-55-taistelupanssarivaunun paino on vain 35 tonnia, T-62- ja T-72-vaunujen 41,5 tonnia. T-80- T-90-vaunujen taistelupainot ovat puolestaan 46 ja 46,5 tonnia. Leopard 2 -vaunujen telapaineeksi on ilmoitettu 0,83 kg/cm2, T-80-vaunun puolestaan 0,92 kg/cm². Raskas paino ei siis selitä sinänsä uppoamista peltoon. 0,83 kg/cm2 ja 0,92 kg/cm² tarkoittavat kuitenkin 8 300 kg/m2 (83 kN/m2) ja 9 200 kg/m2 (92 kN/m2).
Tuo paine on niin suuri, ettei panssarivaunuilla ole menemistä heikosti kantavalle maalle. Tuon tietävät etenkin perustuksia mitoittavat rakennusinsinöörit, joille alle 100 kN/m2:n kantavuus ei oikein mitään.
Leopard 2-taitelupanssarivaunu (alin kuva) ja kaksi Stridsvagn 122 -taitelupanssarivaunua (ylemmät kuvat) ajettuna hetteikköön niin, etteivät ne omin avuin nouse. Alinta vaunua tuskin on saatu enää taistelukentälle ilman korjauksia. Olisi ihan hyvä, kun länsi ei kyennyt lahjoittamaan Ukrainalle suurta määrää panssarivaunuja, niin edes ne kaikki säilytettäisiin käyttökuntoisina ajamatta niitä kiinni suohon. Kun ajourat alkavat pettää, ei sinne ole uhalla menemistä, vaan eteneminen on keskeytettävä. Kun panssarivaunu on kiinni suossa pohjan varassa, niin hyökkäyksen kannalta se on sama kuin Venäjä olisi tuhonnut vaunun. Ylin kuva kertoo, että edes koko panssarivaunun pohja ei jaksa kantaa vaunua, vaan myös koko pohja uppoaa peltoon. Pellolla ei ole mitään kantokykyä panssarivaunulle. Kuvat: vapaat lähteet (kaksi ylintä kuvaa kuvakaappaukset Vkontakte-verkkosivuston videonauhalta, alin kuva kuvakaappaus Telegram-viestintäsovelluksesta).
****
Ukrainalla oli sinänsä mahdollisuus valita melko vapaasti vastahyökkäyksen ajankohta ja paikka Venäjän joukkoja vastaan.
The Washington Post uutisoi joulukuun alussa, että Yhdysvaltojen puolustusministeriö olisi toivonut vastahyökkäyksen alkavan jo huhtikuun puolivälissä, kun Ukrainan mukaan se ei olisi valmis ilman lisää aseita ja sotilaskoulutusta (The Washington Post 4.12.2023). Lehden mukaan Yhdysvallat suositteli yhtä keskitettyä hyökkäystä, kun Ukraina halusi puolestaan hyökätä kolmella eri rintamaosuudella. Ukraina halusi siis hajauttaa läpimurtoihin päättyvät sotatoimet.
Venäjällä oli tieto vastahyökkäyksen Yhdysvaltojen ja Ukrainan toisistaan poikkeavista strategisista prioriteeteista. Ukraina piti maan itäosaa ratkaisevana, Yhdysvallat asetti etusijalle miehitetyn etelärannikon.
Erimielisyydet johtivat vähäisellä kalustolla varustettujen vähäisten joukkojen jakamiseen eikä Ukraina halunnut sitoutua vain yhteen hyökkäykseen. Ilmavoiman puuttuminen maayksiköiden suojaamiseksi lisäsi haasteita.
Venäjän rakentama perinteinen ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikainen kymmeniä kilometriä syvä puolustus valtavine miinakenttineen ja nykyajasta moderni sotakalusto drooneilla vahvistettuna ovat muuttaneet mekanisoidun sodankäynnin ohjausta Ukrainassa. Droonien valtava käyttö on muuttanut taistelukentän havainnoinnin luonnetta, mikä tekee kummallekin osapuolelle haastavaa tehdä ja hyödyntää läpimurtoja ilman havaitsemista.
Venäjän käyttämä valtava drooniarmeija häiritsi Ukrainan sotajoukkojen viestintää, helpotti miinanraivausryhmien paikantamista ja helpotti kohdennettujen vastaiskujen suorittamista.
Venäläiset kummastelivat, mikä idea Ukraina asevoimilla oli vastahyökkäyksessään siirtyä keskitettyjen panssarivoimien avustamasta klassisesta puolustusasemien läpimurrosta pieniin ryhmiin. Venäläiset näkevät edelleen läpimurrossa tärkeäksi nimenomaan keskitetyt panssarivoimat.
Venäjänkielinen termi panssarivoimien avustamasta on бронетанковый кулак, jossa кулак-sana (kulak) tarkoittaa keskitettyä voimaa tai nyrkkiä ja бронетанковый (bronetankovij) panssaroitua tai panssari-liitettä. Кулак-sana tarkoittaa myös kulakkia, mikä on meille sangen tuttu termi.
On kuitenkin erityinen kysymys, miten muka ukrainalaiset olisivat kyenneet lävistämään panssarivoimillaan kymmeniä kilometriä syvät miinakentät. Se ei olisi onnistunut vastaavasti kuin maailmansotien aikana.
****
Venäläiset sotilasasiantuntijat näkivät jo muutaman päivän kuluttua vastahyökkäyksen alkamisesta, ettei Ukrainan armeijan nopea taktiikan muutos tuota tulosta vaan johtaa epäonnistumiseen. Venäläisten mukaan nuo ukrainalaisryhmät etenivät pääasiassa jalan ja yöllä, jotta ne eivät altistuisi Venäjän panssarintorjuntaohjuksille ja tykistötulelle. Tuota samaa taktiikkaa olivat harrastaneet myös Wagnerin joukot laajasti hyökätessään ukrainalaisia vastaan.
Venäläiset siis kummastelivat, miksi Ukraina ei yrittänyt murtaa venäläisten raskaita puolustuslinjoja puolustuksen läpimurrolla (прорыв обороны), joka on kuitenkin toimivaksi osoitettu ainoa tapa päästä läpi ja joka on hyvin klassinen tapa lävistää puolustuslinjat.
Puolustuksen läpimurto oli klassinen tapa lävistää puolustuslinjat aikanaan, mutta aivan vastaavasti se ei enää onnistu mm. drooniarmeijoiden alla.
Otan tähän yhden neuvostoaikaisen teoksen vuodelta 1941, jossa käsitellään hyvin puolustuslinjojen murtamista. Kirjan on kirjoittanut kenraalimajuri P. S. Smirnov (П. С. Смирнов) ja kirjan otsikko on Linnoituslinjan läpimurto (Прорыв укрепленной полосы). 484-sivuinen kirja löytyy netistä esim. Belinskin elektronisesta kirjastosta (Электронная библиотека Белинки) ja on tutustumisen arvoinen kirja (С314294, 5747). Suomalaisia kiinnostava Mannerheim-linjan läpimurto (Прорыв линии Маннергейма) on käsitelty sivulta 292 alkaen.
Olen useassa blogikirjoituksessa suositellut tutustumaan toisen maailmasodan sotakokemusten perusteella laadittua sotakirjallisuutta. Kirjoittajat ovat vaikkapa saksalaisia tai venäläisiä korkea-arvoisa upseereita, joilla oli vankka henkilökohtainen kokemus sodankäynnistä. Vaikka elämmekin 2020-lukua, on Ukrainassa käytävän sodan sodankäyntitavat ja sotataktiikat monilta osin pohjimmaisilta perusteiltaan hyvin tuttuja jo 80 vuoden takaa. Noita oppeja ei välttämättä enää nykyisin tunneta, joten niihin on syytä tutustua, ettei jatkuvasti tule sellaisia kömmähdyksiä, joita Ukrainassa on syntynyt.
****
Puolustuslinnoitetut rintamalinjat huomioiden Venäjän puolustuksessa ei ole ollut avoimia kylkiä. Läpimurron toteuttaminen tarkoittaa vihollisen puolustuslinjojen koko syvyyden katkaisemista. Tuohon Ukrainalla ei ollut edellytyksiä valitulla taktiikalla eikä Ukrainan käytössä olleella sotilas- ja kalustomäärällä.
Taistelu Robotinen kylästä (Роботине, Работино, 47°26’53.0″N 35°50’07.0″E) symboloi Ukrainan vastahyökkäyksen epäonnistuneita pyrkimyksiä. Robotynen pienestä kylästä ei tullut odotettua läpimurtoa. Ukrainan sotilasjohto ilmoitti Ukrainan valloittaneen kylän 28.8.2023 ja piti sitä merkittävänä askeleena Venäjän huoltoreittien katkaisemisessa.
Todellisuus kuitenkin oli toista. Huoltoreittien katkaisu olisi edellyttänyt etenemistä Tokmakiin (Токмак, Токмак, 47°15’05.0″N 35°42’21.0″E) saakka. Ukrainan asevoimien 47. mekanisoitu prikaati (47-ма окрема механізована бригада, 47 ОМБр, в/ч А4699), joka on yksi Yhdysvaltojen kouluttamasta yhdeksästä prikaatista, kärsi suuria tappioita. Tuon sodankäynnin lopputuloksena Robotynen kylä oli raunioina, ja Venäjän keskeiset huoltoreitit ovat edelleen toimivia. Keskitalven lähestyessä Ukrainan joukot ovat edelleen eräänlaisessa jumissa Robotinen laitamilla sivustojen ollessa hieman auki.
Venäläiset itse perustelivat Robotinen kylän hylkäämistä sillä, että kohde oli tasaisella alueella, jota Venäjän oli vaikea puolustaa sillä puolustuslinjoihin perustuvalla puolustustaktiikalla, joka perustuu puolustamiseen kukkuloilta näkemällä ja toimimalla kauas.
Ukraina läpimurtoyritys Robotinen kylän kohdalta kohti Tomakia. Vasemmalla tilanne 5.9.2023 ja oikealla tilanne 15.12.2023. Vihreällä on esitetty alueet, jotka Ukraina oli saanut haltuunsa varmuudella. Sinisellä alueet, joiden haltuunotosta ei ollut varmuutta vielä syyskuun alussa 2023. Kuvat kertovat, kuinka paljon rintamalinja pitenee suhteessa vallattuun alueeseen. Valtauksen jälkeen Ukrainalla on puolustettavana noin 2,5-3-kertainen raja lähtötilanteeseen nähden. Hyökkääjä tarvitsee juuri mm. tuosta syystä 2-3-kertaiset voimat puolustajaan nähden, muuten puolustuslinjojen läpäisystä ei tule mitään. Kyljet on miehitettävä yhtä hyvin kuin etenemissuunta. Kärjellään oleva punainen neliö kuvaa vihollisjoukkoja. Oikeanpuoleinen kuva kertoo, että Venäjä on siirtänyt joukkojaan sivustoille. Kuvat eivät ole mittakaavassa eikä siten pinta-alat ole verrannollisia. Kuvat: vapaa lähde (DeepStateMap, joka on avoimen lähdekoodin tiedustelupalvelun interaktiivinen online-kartta Venäjän ja Ukrainan armeijoiden sotilaallisista operaatioista Venäjän hyökkäyksen aikana Ukrainaan).
Venäläiset arvostivat kuitenkin Ukrainan asevoimien komentajan Valeri Zalužnyin tapaa johtaa Ukrainan asevoimia siten, ettei hän antanut joukoilleen mahdollisuutta rynnätä hyökkäykseen niin, että kyljet jäisivät auki provosoiden Venäjän komentoa suorittamaan vastahyökkäyksen.
****
Ukrainan asevoimat yliarvioivat tykistönsä kyvyn tuhota Venäjän rakentamat puolustuslinjat. Venäläiset panivat merkille jo vastahyökkäyksen toisella kuukaudella heinäkuussa, että Ukrainalta olisivat loppumassa tykistöammukset siihen sodankäynti-intensiteettiin, johon vastahyökkäyksellä oli lähdetty. Venäläiset vetivät tuon johtopäätökset siitä, että Yhdysvallat joutui toimittamaan rypäleammuksia kun muutakaan toimitettavaa nopeana toimituksena ei ollut. Venäläisten mukaan Ukrainan tykistö ei koskaan kyennyt tekemään pääasiaansa hyökkäyksen aikana: antamaan tehokasta sulkutulta (заградительный огонь, ЗО) jalkaväkensä ja panssarivaunujensa eteen.
Venäläisten mukaan Ukrainan käytössä ollut 155 mm:n Excalibur-ammuksilla (M982 Excalibur) varustetut tarkkuusohjatut tykit tai Himars-raketinheitinjärjestelmät (M142 Himars) eivät pystyneet tarjoamaan ratkaisevaa etua Ukrainan joukoille, koska noiden aseiden määrä Ukrainalla oli niin vähäinen, ettei sodankäynnin kokonaiskuvaa noilla myös Venäjän pelkäämillä aseilla muutettu. Sodankäynnin kokonaiskuva perustui perinteiseen tykistöön ja tuon perinteisen tykistön raskaaseen käyttöön.
Venäläiset laskevat Ukrainan asevoimien taktisiin virheisiin myös Venäjän armeijan ilmavoimien toiminnan aliarvioinnin. Ukrainalaiset eivät kyenneet torjumaan Kamov Ka-52 -helikopterien (Ка-52 «Аллигатор») hyökkäyksiä rintamalinjoilla. Ka-52:t laukaisivat 9K121 Vikhr -panssarintorjuntaohjuksia (9К121 «Вихрь») jopa kymmenen kilometrin etäisyydeltä rintamalinjalta, joihin Ukraina armeija ei kyennyt vastamaan ilmapuolustusyksiköiden puuttuessa. Venäjän näkemys oli jo vastahyökkäyksen alussa, etteivät ilman riittävää ilmatilan hallintaa vastahyökkäystoimet voi onnistua.
****
Venäläiset ovat hieman ihmetelleet, miten he kykenivät sijoittamaan puolustuslinjoille joukkojensa sijainnit niin, että niiden tarkkaa sijaintia eivät kyenneet selvittämään Ukraina eikä Ukrainan Nato-liittolaiset satelliittitiedustelulla eikä muutoinkaan.
Venäjän puolustus pitkällä rintamalinjalla ei toki ollut monoliittinen, vaan siinä oli myös heikommin varustettuja osia. Venäläiset imettelivät, ettei Nato enää kyennyt selvittämään tiedustelupotentiaalillaan rintamalinjojen venäläisjoukkoja, vaan ukrainalaiset joutuivat etsimään heikommin varustettuja kohtia koehyökkäyksillä. Oliko Naton tiedustelukyvykkyys heikentynyt vai oliko Venäjä oppinut puolentoistavuoden aikana sopeutumaan Naton tiedustelukyvykkyyksiin, venäläiset sotilasasiantuntijat kyselivät.
Lisäksi venäläisten mukaan Ukrainan suorituskyky käydä elektronista sotaa on ollut vastahyökkäyksessä heikko. Venäläisten mukaan Ukraina ei enää pärjää kuten sodan alkuvaiheessa määrällisesti Venäjälle FPV-drooneissa, olipa kyse tiedustelu- tai itsevalmisteuista taisteludrooneista.
FPV-liite (first person view, first person video) tarkoittaa, että droonia ohjataan näköyhteyden sijasta videolinkin kautta lähetetyllä reaaliaikaisella videokuvalla. Kyse on yleensä siviilituotannon halvoista drooneista, joita modifioidaan sotilaskäyttöön.
****
Keskeisin syy Venäjän menestymisessä sodankäynnissä löytyy Venäjän maajoukkojen hyvin kehittyneistä ja valmistelluista puolustusasemista. Vanhoilla opeilla rakennetut puolustuslinjat ovat pitäneet ilman merkittäviä lävistyksiä ja ilman ensimmäistäkään läpimurtoa. Venäjä on päässyt hyvin mukaan droonien käyttöön puolustuslinjan sotatoimissa.
Surullista on, ettei Yhdysvallat ole kyennyt löytämään toimivaa vastavoimaa Venäjää vastaan. Yhdysvaltalaiskenraalien on syytä tehdä vielä hyvin itsekriittinen tarkastelu, missä kaikessa he epäonnistuivat, kun edes sodankäynnin pohjimmaisetkaan resurssimitoitukset eivät olleet oikein laskettuja kaikkien muiden strategia- ja taktiikkakömmähdysten lisäksi.
Yhdysvallat ja Nato osaavat kyllä käydä hyvin sotaa omalla sodankäyntitavalla ja se riittäisi varmasti lyömään Venäjän, mutta kun Ukrainassa ei ole käyty sotaa Yhdysvaltojen ja Naton ehdoilla vaan Venäjän ehdoilla. Virhe tehtiin siinä, että sodankäyntimalleja ei valittu sen mukaan, mihin Ukrainan armeija ja sen sotilaat kykenevät. Ei mitään armeijaa opeteta uuteen yhdessä tai kahdessa vuodessa. Lähtökohtaoletukset vastahyökkäykselle tehtiin täysin vääristä oletuksista toivoen onnenpotkua.
Vanha syvätaistelun strategia (глубокая операция, deep operation) Neuvostoliiton 1920- ja 1930-luvuilta oli vielä 2010-luvulla Venäjällä voimissaan ja käsite muodosti Venäjän asevoimien sotilasdoktriinin perustan. Strategian periaate painotti vihollisjoukkojen tuhoamista, tukahduttamista tai hajottamista ei vain kosketuslinjalla, vaan myös koko taistelukentän syvyydessä.
Sota Ukrainassa on osoittanut syvätaistelun monien periaatteiden olevan edelleen Venäjän sodankäynnissä keskeisiä. Jos syvätaistelun juuret historiassa jotakin venäjän kielen taitoista lukijaa kiinnostaa, kirja otsikolla Puna-armeijan väliaikainen kenttäkäsikirja (PU-36) vuodelta 1936 antaa tietoa (Временный Полевой устав РККА (ПУ-36)).
Yhdysvaltojen konsepti on puolestaan verkkokeskeinen sodankäynti (сетецентрическая война, network-centric warfare/network-centric operations/net-centric warfare), joka on sisältynyt Yhdysvaltain sotilasdoktriineihin jo pitkän aikaa (Joint Vision 2010 ja Joint Vision 2020). Strategian perusta on tietotekniikan laaja hyväksikäyttö sotatoimissa.
Onko Yhdysvallat esittänyt tai ollut peräti vaatimassa Ukrainalta sellaista sodankäyntitapaa, jonka se itse hallitsee, mutta jota Ukraina ei hallitse?
****
Yhdysvallat tulee maksamaan vielä paljon epäonnistumisestaan Ukrainassa. Lisäksi Yhdysvaltojen uskottavuutta nykyisestä ajankohdasta eteenpäin syö yleinen kyvyttömyys avustaa Ukrainaa, kun sisä- ja ulkopolitiikka on sekoitettu ennennäkemättömällä tavalla. Vastaava kyvyttömyys päättää avustuspaketeista vaivaa myös EU:ta.
Yhdysvallat ja EU jumittavat 110 miljardin avustuspakettia Ukrainalle näillä näkymin maailman tappiin.
Kuka tuollaisiin pelleihin voi jatkossa luottaa?
Nyt sitten viimeisenä oljenkortena sotaonnen kääntämiseksi on nähty Ukrainan onnistuneet risteilyohjusiskut länsikalustolla Krimin niemimaalle.
On kuitenkin muistettava, ettei noilla iskuilla Ukraina siirrä rintamalinjoja eikä valtaa menettämiään alueita takaisin. Iskut ovat hyviä, mutta eivät muuta sodan kokonaiskuvaa. Tällä hetkellä Ukraina kykenee tekemään noita iskuja britannialaisranskalaisilla yli kolme miljoonaa dollaria maksavilla Storm Shadow -ohjuksilla (MBDA, SCALP EG). Ukraina voisi tehdä iskuja myös ruotsalaissaksalaisilla yli miljoona dollaria maksavilla Taurus-ohjuksilla (TAURUS KEPD 350), mutta toistaiseksi Saksa ei ole niitä Ukrainalle suostunut luovuttamaan.
Iso-Britannian Storm Shadow -ohjusten määrä ei ole julkisessa tiedossa. Jo kauan sitten arvioitiin, että Iso-Britannialla olisi 700-1 000 ohjusta. Saksalla on arvioitu puolestaan oleva noin 600 Taurus-ohjusta, joista tosin vain 150 käyttövalmiina (DW 8.11.2023).
Noihin ohjuksiin liittyy sama ongelma kuin tarkkuusohjattuun tykistöön tai raketinheitinjärjestelmiin. Lännellä ei taida olla sitä määrää kokonaismäärästä Ukrainalle luovutettavaksi, millä sodankäynnin luonne muutettaisiin. Ohjuksia pitäisi olla satoja. Muutamalla kymmenellä ohjuksella ei vielä paljonkaan tuhota, tosin kyllä tuolla määrällä hyvässä lykyssä jo yhden laivaston tuhoaisi.
Ukrainan Venäjän asevoimille aiheuttamat raskaat tappiot ovat johtaneet muutoksiin Venäjän asevoimien taistelutavoissa. Venäjän armeija on pystynyt oppimaan paljon uutta taistelutekniikasta ja sopeutumaan sodankäyntiin sen mukaisesti. Venäjä on kyennyt sopeutumaan ukrainalaisten käyttämiin uusiin länsimaisiin asejärjestelmiin. Enää nuo asejärjestelmät eivät Venäjää juurikaan yllätä nimenomaan rintamalinjoilla.
Lännessä ja Suomessakin Pekka Toverin johdolla syötetty mielikuva Venäjän asevoimista on ollut, että Venäjän asevoimia johtavat pelkästään amatöörit. Tuo on amatöörimäisintä, mihin sotilas – tässä tapauksessa Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri – voi syyllistyä. Aliarvioida vihollisen kyvykkyydet ja suhtautua viholliseen aliarvioiden.
Yhdenkään sotilaan ei koskaan pitäisi koskaan tuohon syyllistyä.
Tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen, että Venäjän armeija päätyy sodasta ulos vahvempana kuin mitä se meni sisään. Onko yhdelläkään maalla Ukrainaa lukuun ottamatta Euroopassa vastaavaa sodan kokenutta sotilasmäärää, mikä Venäjällä on? Vastaavaa kokemusta etsittäessä on mentävä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Venäjän sotakaluston tuotantokyky alkaa olla viritetty huippuunsa vastaavasti kuin myös toisen maailmansodan aikaan.
Venäjän muutaman vuoden sotilaskalustotuotanto muuttaa paljon turvallisuusuhkia Euroopassa. Niihin läntinen Eurooppa ei ole varautunut vielä ollenkaan.
Yhdysvallat ja länsi tulevat maksamaan korkean hinnan epäonnistumisestaan Ukrainassa.
