Hoivapalvelut realisoivat enimmät omaisuuserät ja kuivaavat pankkitilit.

Joku poliitikko esitti ajatuksen, että omaisuus saattaa jatkossa vaikuttaa hoivapalveluiden hintaan. Epäilemättä näin käykin. Se vaikuttaa olleen järkyttävä uutinen varsinkin sellaisille ikääntyneille henkilöille, jotka ovat keränneet varallisuutta ja yhtäkkiä vaikuttaa että turvatuksi ajateltu omaisuus onkin yhtäkkiä vaarassa kadota jollekin kasvottomalle yhtiölle. Sitten kun vielä tuo lähtö hoivapalveluiden käyttäjäksi saattaa tapahtua täysin odottamatta ja nopeasti.

Ajatellaanpa jotain todellista 75-vuotiasta teräksenharmaata mahtimiestä. Kovan luokan työuran tehnyt johtajatyyppi, työssään pelätty ja kunnioitettu, monivuotinen urheiluseuran kunniapuheenjohtaja, metsästysseuran rahastonhoitaja, monen yhdistyksen ja seuran kantava voima, reservin kapteeni, ikäisekseen poikkeuksellisen hyväkuntoinen, taloudellisesti vankalla pohjalla oleva suurmies, kirkkokuoron kokoava voima ja äänikin kuin kaukainen ukkosenjyrinä talvisodan aattona. Sanalla sanoen yhteiskunnan tukipilari.

Mahtimies oli varsinkin ennen somen aikaa tunnettu jylisevistä yleisönosastokirjoituksista, joissa hän terävästi arvosteli nuorisoa velttoudesta, kritisoi kaupunkia holtittomasta taloudenpidosta, moitti ev.lut. kirkkoa liiallisesta liberaalisuudesta ja peräänkuulutti kansalaisia ryhdistäytymään.

Kuinka ollakaan 76-vuotiaana mahtimiehellä tapahtui joku pieni napsahdus kehossa ja hän meni täysin toimintakyvyttömäksi. Ensin vaimoraasu koitti toimia omaishoitajana, mutta eihän siitä mitään tullut. Hento naishenkilö, joka oli tehnyt työuransa kirjastossa, ei pystynyt millään hoitamaan täysin autettavassa kunnossa olevaa miestään. Kun vielä tuo hentoluinen naishenkilö kaatui pahasti talven liukkailla työntyessään pyörätuolissa olevaa miestään, niin seurauksena oli lonkkamurtuma.

Ei murtuneella lonkalla paljoa omaishoitajan töitä tehdä, ja niinpä edessä oli hoitopaikan hankinta mahtimiehelle. Siihen asiaan tuli vielä eräs nolo piirre. Kukaan tuon pariskunnan kolmesta kaukana asuvasta tyttärestä ja ulkomailla asuvasta pojasta puhumattakaan ei ehtinyt kiireiltään isäänsä auttamaan kun kaupungin sosiaalitoimi viimein vyöräsi hänet hoitokotiin.

Olihan se kiusallisen noloa kun tuo mahtimies oli ikänsä pelotellut sosialismilla ja nyt kaupunki hankki hoitopaikan ja kuljetti hänet sinne ”yhteiskunnan arkistoihin”.

Sattui vielä niin, että asiaa hoitanut sosiaalihoitaja oli sos.dem. puolueen edustajana samassa koulutuskuntayhtymän valtuustossa, jossa mahtimies oli ollut vielä muutamia vuosia sitten vankkana porvarien edustajana. Mahtimies oli muutaman kerran yhtymävaltuuston kokouksen aloituskahvilla sanonut tuolle 33-vuotiaalle demarinaiselle, että kyllä noin kauniin naisen pitäisi olla heidän ryhmässään ja menee hukkaan demareissa. Ymmärrettävistä syistä tuo sosiaalihoitaja, jonka äidinisä oli ollut aikanaan yli 30 vuotta SKDL:n kansanedustajana toisesta vaalipiiristä, ei ollut kovinkaan innostunut mahtimiehen vitsailusta.

Siellä mahtimies sitten makasi hoitokodin sänkyyn sidottuna. Hän vielä jotenkin ymmärsi surkeutensa, mutta oli täysin kyvytön mitenkään asiaan edes vaikuttamaan, kun puhekykykin oli osaksi mennyt.

Hän sai yllättäen joitain pelkoreaktiota hoitokodin nuoresta thaihoitajasta. Ei tiedä vaikka aivot olisivat jotenkin sumeutensa keskellä sekoittaneet nykyhetken liki 40 vuoden takaisiin asioihin. Silloin he olivat olleet jonkun miesporukan kesken Thaimaassa charterpurjehduksella. Jossain vaiheessa illanviettoja oli mahtimieskin lähtenyt hotellihuoneeseensa parikymppisen thaitytön kanssa.

Silloin oli miesporukan kesken päätetty jämerästi, että näistä ei sitten puhuta kotona. Semminkin oli syytä olla hiiskumatta, koska reissun loppupäivinä kävi ilmi että mahtimiehen työkaverina ollut ekonomi oli ryskännyt monta yötä ns. ladyboyn kanssa, kun oli humalapäissään luullut tätä nuoreksi naiseksi.

Surkeaa oli mahtimiehen elämän viimeiset 10 vuotta. Vaimokin sairasteli lonkkaansa ja hyvin huonosti pääsi enää kulkemaan ja käynnit hoitokodissa harvenivat.

Suomessa asuvat tyttäret kävivät ehkä kerran vuodessa katsomassa isäänsä, mutta välit olivat muuttuneet heilläkin jo kotoa muuttamisen jälkeen etäisiksi. Mahtimies oli aikanaan valvonut kuin haukka tyttäriensä nuhteettomuutta. Monta poikaystäväehdokasta oli mahtimies saanut karkotettua pois milloin kandidaatin hippimäisen olemuksen tai milloin sopimattoman kotitaustan vuoksi. Tämä oli jättänyt isäsuhteeseen jännitteitä.

Poika asui ulkomailla Kanadassa saakka ja välit sinne olivat hyvin ohuet. Pojan vaimo sattui vielä olemaan ranskankielinen eikä mahtimies kankealla englannillaan pystynyt edes kommunikoimaan miniänsä kanssa. Vieläpä oli käynyt niin, että pojalla oli todettu heti asevelvollisuuden alussa vakava sairaus, jonka vuoksi hänet vapautettiin palveluksesta. Tämä oli kova kolaus mahtimiehelle, joka oli jopa koittanut ohjata poikaa sotilasuralle.

Viimein kuolema armahti mahtimiehen.

Helppo ei ollut leskenkään osa. Neljän lapsen vuoksi hän oli kymmenkunta vuotta pois työelämästä ja pienipalkkaisen kirjastovirkailijan uran jälkeen eläkekin jäi pieneksi. Miesvainajan eläke oli mennyt hoitomaksuihin. 1970-luvulla rakennetun komean omakotitalon ylläpito oli tullut kalliiksi, korjauksiin ei ollut leskellä varoja ja kaksikerroksissa talossa lonkkavikaisena oli hankala asua. Ei muu auttanut kuin myydä talo ja kuten arvata saattaa, myyntihinta 50 vuotta vanhassa talossa jäi hyvin pieneksi. Leski sai myyntituloilla pienen kerrostaloasunnon ja joutui kitkuttelemaan hyvin pienillä tuloilla elämänsä ehtoon.

Pieni episodi sattui vielä mahtimiehen kuoleman jälkeen. Vanhat elossa olevat työkaverit ja yhdistysten ja seurojen henkilöt olivat yhteydessä toisiinsa ja puhuivat että kait meidän jonkinlainen muistokirjoitus tulisi laatia kun leskikin oli sitä toivonut. Joku opettajataustainen sen sitten kirjoitti tavanomaiseen tyyliin.

Siihen se sitten mahtui mahtimiehen elämänkaari, 150 palstamillimetriin vasemmanpuoleisen sivun alakulmaan

Lähde