Haave yhdenvertaisesta terveydenhuollosta etääntyy – hyvinvointialueiden perustaminen vain pahensi tilannetta
Pelkkä kustannusten leikkaaminen ilman sisällön tarkastelua ja puoluepolitiikan rynnäkkö terveydenhuoltoon ovat tehneet siitä puoluepoliittisen peliareenan, jossa kansalaisten eduilla ei ole merki
Vuoden 2022 hyvinvointialueuudistus rajoittui uuden ja kalliin poliittisen hallinnon luomiseen ilman ensimmäisenkään sote-uudistukselle asetetun tavoitteen toteutumista. Syntyi joukko uusia ongelmia, jotka vaarantavat julkisen terveydenhuollon toiminnan.
1. Tarvitaan valtakunnallinen keskushallinto ja isoja linjauksia
Kaikki sote-uudistuksen tavoitteet lakaistiin sujuvasti hyvinvointialueiden toiveiksi. Ilman mitään perusteluja ja suunnitelmia ne ovat kuitenkin tyhjää täynnä. Jos poliitikot sorvasivat sote-uudistukselle sisältöä yli 15 vuotta pääsemättä lähtökohtaisesti itsestään selvää perus- ja erikoissairaanhoidon yhdentämistä pidemmälle, miten yksittäiset poliittiset aluevaltuustot voisivat sellaiseen kyetä? Ei valtakunnallisia ratkaisuja voida näin takaperoisesti hakea.
Hyvinvointialueista muodostuu sekalainen seurakunta, jossa taloudelliset voimavarat ja myös hoito eriytyvät, eli on edetty kuntatason ongelmista vain puoliksi eteenpäin. Monimutkaisen hallintorakenteen takia koko maan terveystalouden tasapainoinen hallinta ja rahoitus on erittäin vaikeaa ja alueiden välinen kilpailu haittaa sujuvaa toimintaa. Sen paremmin alueellinen osaaminen kuin resurssitkaan eivät riitä. Tarvitaan valtakunnallisen tason näkemys ja ohjaus. mutta kun edes vastuuministeri ei tällaista ymmärrä, ollaan niin hukassa kuin olla voi.
2. Vain maksuttomuudella saavutetaan suurin sujuvuus ja todellinen tasa-arvoisuus
Niin alueellisesti kuin henkilökohtaisesti tasa-arvoinen terveydenhoito oli sote-uudistuksen keskeisin tavoite, mutta se jäi pelkäksi iskulauseeksi. Jopa vasemmistoliitto on jostain syystä ajatukselle kovin nihkeä.
Todelliseen tasa-arvoon on vain yksi ja ilmiselvä tie: lääkkeineen maksuton terveydenhoito. Silloin ei koskaan tulisi valintatilannetta terveyden ja toimeentulon välille. Hoitoon hakeutumisen kynnyksen aletessa hoidon kustannuksetkaan eivät pääsisi tarpeettomasti riistäytymään.
On yleinen harhaluulo, että terveydenhoidon maksuttomuus tulisi kalliiksi. Se perustuu ajatteluun, että vain valtion maksamalla terveydenhoidolla on kansantaloudellista merkitystä. Kuitenkin totta kai myös yksityistalouden kustannukset merkitsevät, eli kansantalouden terveydenhuoltorasite on yksityisten ja julkisten menojen summa.
Maksuttomuus poistaisi laskutuksen ja siihen liittyvän korvaus- ja sääntelybyrokratian, joista kaikkine sivukuluineen kertyy joka vuosi miljardiluokan tarpeeton kuluerä. Näin ollen maksuttomuus olisi tuottava toimenpide, joka samalla parantaisi toiminnan sujuvuutta.
3. Hyvinvointialueiden välisestä kilpailusta pitää päästä yhteistyöhö
Hallitus kuvittelee hyvinvointialueiden kykenevän optimoimaan toimintansa ja tuottamaan valtakunnallisesti optimoidun terveydenhuollon. Se ei tajua, että aluepoliittinen osaoptimointi johtaa päinvastaiseen tulokseen.
4. Lääkkeiden suorajakelu terveyskeskuksista puolittaisi lääkekustannukset ja takaisi ylivertaisen varmuusvarastoinnin
Jostain syystä apteekit ovat kaikkien puolueiden suojeluksessa niin, ettei koko lääkejakelujärjestelmää ole voitu punnita. Näin ollen yli 100-vuotiaat lähtökohdat ovat edelleen voimassa, vaikka ne edustavat jo historiaa.
Totta kai olisi edullisinta keskittää koko terveydenhoito yhteen. Apteekki ei tuo farmaseuteille mitään lisäarvoa. Samalla voitaisiin ratkaista lääkkeiden saatavuusongelmat ja kriisitilanteiden lääkehuolto ja lääkkeiden hinta ainakin puolittuisi. (https://sites.google.com/view/pelkistetty-sote/etusivu)
5. Täydellinen valinnanvapaus johtaisi julkisen ja yksityisen terveydenhuollon tasapainotilaan ilman mitään sääntelyä
Tässä ehdotetun järjestelmän toteuttaminen johtaisi tilanteeseen, jossa julkinen ja yksityinen terveydenhuolto voisivat näyttää kilpailukykynsä. Se tarkoittaisi kansalaisille ja valtiolle alimpia mahdollisia kustannuksia.
