Eheytys | Uusi Suomi Puheenvuoro
Vaikka rasismikohu ei ollut edes vielä laantunut, ainakaan kokonaan, saatiin aikaan jo seuraava, tällä kertaa eheytyshoidoista. Siinä on samoja, jos kohta myös eri piirteitä kuin rasismikohussa. En malta olla ”eheyttämättä” minäkään, vaikka uudemmat kohinat ovat ainakin väliaikaisesti tämänkin jo alleen haudanneet. Perusasia, homovastaisuuden lietsonta politiikan keppihevosena, ei kuitenkaan ole minnekään kadonnut.
Kun on ikää, on muistojakin kertynyt, ja kun muisti ei vielä ole mennyt, niitä palaa mieleen. ”Eheytys” tai ainakin ”eheyttäminen” tarkoitti aikoinaan ammattiyhdistysliikkeen eheytymistä sen oltua hajallaan sekä sosiaalidemokraattien ja kommunistien vastakkainasettelun että sittemmin myös ensin mainitun oman hajaantumisen seurauksena. ”Eheytyshoito” onnistui sittemmin, eikä tällaista hajaannusta enää ole vuosikymmeniin ollut, vaikka jakolinjoja säilyi kyllä pitkään ammattiyhdistysliikkeen eheytyneiden järjestöjen sisällä. Kommunismihan sittemmin mureni paitsi järjestövoimaltaan myös aatteellisesti, joten nuokin hajaannuksen merkit lienevät kadonnet. Nyt kun eduskunnan ainoa kommunistiksi ilmoittautunut (mutta kunnon kommunismin vallitessa luultavasti luodin niskaansa saanut) kansanedustaja kuulemma luopuu politiikasta, eheytyminen lienee sillä suunnalla kutakuinkin täydellistä. Päinvastoin, näyttää siltä, että organisoitunut vasemmisto ja vihreät alkavat vaikuttaa yhä enemmän yhdeltä ja samalta poliittiselta liikkeeltä, vaikka viimemainitun puheenjohtaja näyttää yrittävän puheissaan siitä irtaantua.
Mutta takaisin muistoista nykyiseen eheytykseen, homoseksuaalisten hoitamiseen heteroseksuaaleiksi; sitähän eheyttäminen tässä nykyisessä merkityksessä tarkoittaa (päinvastaisia hoitoja ei taida kukaan tarjota, kysynnän puutteen takia varmaankin, ja silläkin saattaisi olla signaaliarvoa, jos joku sellaiseen signaaliin huomiota kiinnittäisi). Termeillä ”eheytys” ja vielä enemmän ”hoito” pyritään paitsi vihjaillen leimaamaan homoseksuaalit sairaiksi myös teeskennellään myötätuntoa antamalla ymmärtää, että heidät voidaan ”hoitaa” terveiksi eli heteroseksuaaleiksi. Se on esimerkki positiivisia ja negatiivisia tunnereaktioita herättämään pyrkivästä kielellisestä manipulaatiosta, johon syyllistyvät niin padat kuin kattilatkin, niin tässä asiassa kuin vähän kaikkialla.
Tarkoitus on päätyä kommentoimaan tämän asian ympärillä tapahtuvaa politikointia, mutta ennen sitä muutama asian perusteisiin johdattava teesi. Kaiken taustalla on – tietenkin – homoseksuaalisuuteen ikiajat kohdistunut vastenmielisyys ja siitä kummunnut syrjintä, sortokin. Eri kulttuuripiireissä ja eri aikakausina ilmiöön on suhtauduttu eri tavoin, joissakin kuten antiikin Kreikassa ja Roomassa suhtkoht suvaitsevastikin, ikään kuin tiettyyn elämänvaiheeseen kuuluvana mutta aikuiseksi kypsymisen myötä poistumaan kuuluvana ilmiönä. Ainakin kaksi uskontoa, meille tuttu kristinusko ja islam, kuitenkin tuomitsevat sen jyrkin sanoin, ja ainakin yhtenä syynä siihen saattaa olla (ja itse uskonkin olevan) sen, että kristinusko oli alun perin spirituaalinen, varsin ekstreemi kapinaliike koko silloista antiikin maailmaa vastaan, maailmaa, jota hallitsi kristinuskon juutalaisilla syntysijoilla tuon alueen melko vastikään valloittanut samainen Rooma. Kun kristinusko kolmisen vuosisataa myöhemmin oli saavuttanut Rooman valtakunnassa valtauskonnon aseman, siinä tuli sitten mukana myös homoseksuaalisuuden tuomitseminen. Katolisen kirkon tuhantisen vuotta sitten asettama pappien selibaattipakko tuskin tuomitsemiskiihkoa laimensi, mutta eipä selibaattia soveltamaton protestantismi sen suvaitsevaisemmaksi osoittautunut. En väitä, että koko tarina olisi näin yksiviivainen, mutta voi sen näinkin kiteyttää.
Toinen perusasia on seksuaalisuus yhtenä ihmisen perustavanlaatuisista vieteistä ja heteroseksuaalisuus suvullisen lisääntymisen perusominaisuutena, ja tähän kymmenien ellei satojen tuhansien vuosien aikana kasaantunut myyttien, tabujen ja käytäntöjen kokonaisuus. Homoseksuaalisuus on siinä katsannossa vähemmistöllä oleva poikkeuskäyttäytymisen muoto. (Olisi muuten mielenkiintoista joskus nähdä luotettava arvio siitä, kuinka suurella tai pienellä vähemmistöllä se ilmenee.). Koska jälkeläisiä siitetään vain heteroseksiaktissa (nykyaikaiset tekniset vaihtoehdot eivät vielä asiaa muuksi muuta), mutta homoseksuaalisuutta silti esiintyy, lajinsäilymisen näkökulmasta (ja se on kaikkein perustavanlaatuisin näkökulma) sitä ei voi kuitenkaan pitää vahingollisena. Luonnonvalinta olisi sen muuten karsinut. Mikä sen yksilöissä tuottaa, on tieteellinen kysymys, johon en ole nähnyt vastausta löydetyn, mutta tuottipa mikä tahansa, yhteiskunnallisesta perspektiivistä – ja tässä kirjoituksessa – oleellista on, onko kyse sosiaalisesti ei-toivottavasta ilmiöstä, esimerkiksi juuri sairaudesta, jonka takia siitä olisi pyrittävä eroon, hoitamalla tai muuten.
Pannen sivuun moraaliset selitykset, on tietenkin sinänsä itsestään selvää, että tarpeeksi suuri enemmistö on aina ”normaali” ja siis tarpeeksi pieni vähemmistö aina ”poikkeus”. Ihmisillä on kuitenkin monia ominaisuuksia, joissa he jakaantuvat suureen enemmistöön ja pieneen vähemmistöön. On myös sellaisia vähemmistöjä, joita pidetään myönteisiinsä ilmiöinä, esimerkiksi erittäin älykkäät ja kauniit (niin katsojan silmässä kuin kauneus onkin). On myös sellaisia melko pienen vähemmistön ominaisuuksia, joita on pyritty poistamaan melko brutaaleinkin keinoin mutta ei pyritä enää, esimerkiksi vasenkätisyys. Siitä on tullut normaalia. Rationaalinen tapa ”testata”, olisiko homoseksuaalisuuden syrjinnän poistamisesta (mikä tietenkin on muodollisten normien osalta Suomen kaltaisissa maissa tehtykin, mutta asennetasolla yhä jatkuu), mitään konkreettista, aineellista haittaa heteroseksuaaleille ja koko yhteisölle. Ei tule mitään mieleen. Mikä puolestaan todistaa, että rationaalisuudella ei tässä pitkälle potkita. Mitä voimakkaampi vietti, sitä vähemmän järki voittaa.
Kolmanneksi, mitä tulee erityisesti homoseksuaalisuuden pitämiseen sairautena tai ”psykososiaalisena häiriötilana” kuten eräs tunnettu poliitikko sitä jokunen vuosi sitten luonnehti, se ei selvästikään ole sairaus; ei tietenkään fyysinen sairaus, mutta ei mielenkään sairaus. Psyykkiset ongelmat, joita siihen liittyy, eivät johdu homoseksuaalisuudesta, vaan stressistä, jota homoseksuaalisuuteen kohdistuva tuomitseminen ja syrjintä, sekä sen niiden takia salaileminen, homoseksuaaleille aiheuttaa. Mitä nimenomaisesti tulee ”eheytyshoitoihin”, jotkut niitä ajavat saattavat ehkä aidosti uskoa, että homoseksuaalisuus on joillakin konsteilla poistettavissa ja muutettavissa heteroseksuaalisuudeksi, mutta eiköhän siinä kuitenkin ole pääasiassa kysymys ”kiltimmästä” ja vallitsevassa ilmapiirissä sosiaalisesti hyväksyttävämpään ilmiasuun pyrkivästä homovastaisuudesta. Itse hoidot ovat ilmeistä, joissain muodoissaan potentiaalisesti vahingollistakin huuhaata, jolla ei ole mitään kliinistä vaikutusta; en tiedä keinoja, joilla sukupuolinen suuntautuminen ylipäänsä voidaan vaihtaa, mutta en väitä olevani siinä asiantuntija.
Sitten politiikkaa. Kuten on laita parin muunkin ilmiön, notamment rasismin ja fasismin, on tosiasia, että homovastasuutta ilmenee suomalaisessakin yhteiskunnassa sen verran laajalti, että senkin varaan voi rakentaa merkittävää poliittista kannatusta. Olletikin kun näiden ilmiöiden kannatus on korkeimmillaan melko suurelta osin samoissa väestöryhmissä. Kahdesta ensin mainitusta poiketen homovastaisuutta on laajalti myös kristillisdemokraattien piirissä, mutta perussuomalaiset ovat kuitenkin suurin poliittinen liike, joka tästäkin lähteestä ammentaa. Eheytyshoitojen kieltämistä koskeva kansalaisaloite ilmaantui ajallisesti sopivasti keinoksi, jolla heidän ideologiset vastustajansa pääsivät politikoimaan, ja samalla politikoimaan koko hallituksen elämän hankaloittamiseksi, koska tietävät, että Kokoomus joutuu hallitusta kasassa pitääkseen tässäkin asiassa hankalaan rakoseen.
Perussuomalaisia tällä asialla ei sen sijaan horjuteta, kuten ei horjuteta rasisminvastaisella kampanjallakaan. Selvästi on näkyvissä, että he ovat tämän oivaltaneet (elleivät olleet oivaltaneet jo alun alkaenkin), ja suorastaan lyövät näillä asioilla mynttiä (kuten kehitysministerin viimeisin tempaus todistaa) toivoen sillä kompensoivansa hallituksen talouslinjan kannatukselleen aiheuttaman, jo osittain aktualisoituneen uhkan. Mutta eipä hankalassa rakosessa oleminen näytä Kokoomuksenkaan kannatusta juuri horjuttaneen, ei ainakaan tähän asti, vaikka suunta juuri nyt näyttääkin olevan lievästi alaspäin.
