Eduskuntavaalien kaksi kovaa teetä | Uusi Suomi Puheenvuoro
Huhtikuun eduskuntavaalit ovat pian edessä. Nyt ratkaistaan Suomen suunta taloudessa ja turvallisuuspolitiikassa. Seuraavan hallituksen on vastattava taantumaan ja epävarmaan turvallisuustilanteeseen. Linjaton johto ja holtiton velaksi eläminen eivät ole ratkaisuja, vaan vievät Suomen yhä syvempiin ongelmiin.
Marin – Rinne sosialistihallitus syö tällä hetkellä vuositasolla noin 10 miljardin euron edestä talouttamme pakkaselle. Ylisyönnin syyksi hallitus on väittänyt koronaa ja Ukrainan sotaa. Kuitenkin esimerkiksi valtiovarainministeriö on kritisoinut väitteitä. Hallitusohjelmassa todettuja hankkeita tulee myös voida jättää toteuttamatta, mikäli ne eivät mahdu kehykseen. Toiminta kriisien keskellä vaatii kykyä tehdä vaikeitakin valintoja tulevaisuutemme eteen. Ministeriön laskelmien mukaan myös valtionvelan korkomenot ovat kasvamassa aiemmin budjetoidusta lähes miljardilla. Korkomenojen kasvu kasvattaa Suomen alijäämää ja velkaa entisestään.
Talouden raamit pitää laittaa takaisin kuntoon ja kehyksiin on palattava tulevan hallituksen toimikauden aikana. Valtiovarainministeriö on painottanut, että talouden tasapainottamisessa tarvitaan kaikkia mahdollisia työkaluja. Kokoomus ajaa talouden kasvun edellytysten, reilun kilpailun ja paremman sääntelyn edistämistä sekä uudistuksia työmarkkinoihin ja työelämään, verotukseen sekä sosiaaliturvaan.
Jotta voimme edistää Suomen asemaa, tulee tulevan hallituksen selkeästi paaluttaa Suomen EU-linjat jo kevään hallitusneuvottelujen aikana. Emme voi hyväksyä tulevaisuudessa samanlaista hallituksen tietämättömyyttä ja suoraviivattomuutta, kuin mitä olemme tällä hallituskaudella nähneet elpymispaketin ja erityisesti Suomelle tärkeiden metsäkysymyksien kohdalla. Pienenä EU-jäsenmaana emme voi jäädä jalkoihin pohtimaan ollako vai eikö olla. Meiltä vaaditaan päättäväisyyttä, selkeitä linjoja ja aktiivisuutta, jotta voimme vaikuttaa meille tärkeissä asioissa.
Turvallisuus on noussut vaalikevään keskeisimmäksi puheenaiheeksi, ja syystäkin. Jos jäsenvaltioiden ratifioinnit ovat kasassa, on kaikkien etu, että Suomi juhlii Nato-jäsenyyttä 12.7. järjestettävässä Naton huippukokouksessa Vilnassa. Natoon on mentävä, vaikka Ruotsi tulisikin perässä vasta seuraavalla junalla. Myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on samaa mieltä, tärkeää ei ole samanaikaisuus vaan se, että molemmat saadaan osaksi Natoa mahdollisimman nopeasti.
Natossa Suomen on oltava aktiivinen jäsenmaa. Natosta on otettava kaikki irti. Tämä vaatii Suomen seuraavalta hallitukselta aktiivista ja aloitteellista toimintaa. Maantieteellinen sijaintimme vaikuttaa roolimme Natossa. Meillä on ensiluokkaista ja ainutlaatuista osaamista, jota on käytettävä hyväksi osana Natoa. Arktinen sijaintimme ja puolustusvoimiemme osaaminen luo erinomaisen mahdollisuuden perustaa tänne pysyviä tukikohtia. Naton jäsenyys ei tarkoita pelkästään sitä, mitä Nato antaa meille, vaan myös sitä mitä me itse jäsenmaana tuomme pöytään. Ollakseen vahva jäsenmaa, Suomen on oltava aktiivinen myös Naton toiminnassa. Ulkopolitiikkaa tehdään sekä kansallisesti, että osana yhteisöä.
Vakaa arki on myös turvallisuuspolitiikkaa. Vahva puolustus vaatii kestävää taloutta. Suomen on palattava kasvun uralle ja velkaantuminen on pysäytettävä. Äänestyskopeilla on mahdollisuus kääntää Suomen talous kohti parempaa ja tehdä turvallisuuspolitiikastamme entistä vahvempaa.