Digioppimisessako ykköset ja nollat ikään kuin virtaavat aivoihin?
Ihmisen aivoissa ei ole mitään digitaalista, eikä oppiminenkaan tapahdu mitenkään suoraviivaisesti. Jokainen yksilö oppii vähän omalla tavallaan, joten opettajan opetus ei aina välttämättä tuota oppimista, varsinkin jos oppilaan oma motivaatio uusien asioiden käsittelyyn ja oppimiseen on vähäistä.
Kaikki tuntuu toisinaan olevan yhtä digiä. Puhutaan digioppimisesta tai digitaalisesta oppimisesta. Lopulta kyse on kuitenkin tietokoneavusteisesta opetuksesta ja oppimisesta. Tällöin hyödynnetään erilaisia ohjelmistoja, joiden sisäisen toiminnan perustana on toki digitaalisuus.
Ihminen ei kuitenkaan kykene vastaanottamaan mitään digitaalista, vaan kaikki on muutettava näkö- ja kuuloaistille sopivaan muotoon tietokoneen ruudulle ja kaiuttimiin. Vasta tällöin oppimisprosessi voi alkaa. On toki tutkittu, että paperilta luettu teksti muistetaan paremmin ja käsin kirjoitettaessa oppii paremmin kuin näppäimistöä naputettaessa.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli vain todeta, että sanoja digi ja digitaalinen tulisi käyttää oppimisen yhteydessä paljon vähemmän, sillä oppimisella ei ole mitään tekemistä digitaalisuuden kanssa. Digiloikan tekeminen koulussa saattaa kuulostaa hienolta. Samalla oppimisesta tulisi helppoa, vaikka totuus on tietysti hieman erilainen.
Oppiminen vaatii yleensä aina vaivannäköä, aikaa ja toistoja. Kannattaako siis oppimisen apuna hyödyntää tietokoneita, vai toimivatko kirja ja paperi paremmin?
