Antropologia: Sanalla on merkitystä | Uusi Suomi Puheenvuoro
Antropologian tutkimusjuuret ovat länsimaisten tutkijoiden perustutkimuksessa, jossa on tutkittu sellaisten alueitten ihmisten käytöstä, joka ei vielä ole länsimaalaisuuden ”pilaamaa”. On tutkittu luonnonkansoja, kylien elämää syvällä viidakoissa ja pyritty tietämään tieteellisen tutkimuksen perusteella ihmislajin käytöksestä samaan tapaan kuin tutkitaan jonkin eläinlajin elämää. Kirjoituksessani Filosofia: Antropologian tutkimusmenetelmistä kerron nykyisestä tutkimuksestani kaupunkiantropologian parissa. Edeltäjiäni kaupunkiantropologian tutkijoina ovat Hannah Arendt sekä Simone de Beauvoir. Hannah Arendt tutkimuksissaan selittää ihmisten ilmeistä joukkokäytöstä muun muassa 1900-luvun tapahtuneitten ilmiöiden perusteella, sodat, talouden kehitys, teollisuus. Hänen näkökulmansa toi esille niin sanotun totalitarismin käsitteen. Hän piti totalitarismia vaarallisena aseena ihmisten käsissä. Simone de Beauvoirin tutkimusalueena on ollut naisten yhteiskuntaosallisuus ja naisten yhteiskuntaosallistuminen. Molemmat tutkijat ja filosofit kirjoittivat 1900-luvulla, jolloin molempien elämään oli vaikuttamassa tuon ajan maailmansodat.
Ihmislajin ja ihmisen täyttä luonnetta maan päällä eläjänä ei tuolloin vielä täysin tiedetty, tai ainakaan siitä ei ole kirjallista tuotantoa suoraan teoriana tai väittämänä. Ehkä elävimmin kristillisen opin puolustajana Emmanuel Kant on ollut valistusfilosofina vahvimmin ihmisen todellisen luonteen kannalla. Kaikessa kirjoittamisessa on kyse ajasta, paikasta ja kirjoittajasta itsestään. Maailman sivu ihmiskunta on oppiva laji, joka tuottaa sitä tietoa omastakin lajistaan muun maailman ymmärtämisen kehityksen lomassa, jota kulloinenkin aikakausi mahdollistaa tuottaa. Vasta nykyään valistusfilosofien jälkeen on (uudelleen) mahdollista tietää ihmislajin alkuperästä ja merkityksestä maan päällä. Olen kirjoittanut aiheesta tutkielman Kristillinen filosofia (Tarja Kaltiomaa Mediapinta 2022) ja Ruusunmarjoja piikkipensaissa – Vuoropuhelu Simonen kanssa (Elisa Kirja 2016, Ellibs 2022). Lisäksi aiheesta on essee, jonka olen julkaissut verkkosivustollani Tyhjäpaperi (sivusto 2006 – 2022). Sen syynä, että ihmislajin oikean luonteen tuntemus on ollut parin viime vuosisadan aikana hiipuneena, on luultavasti taloudellinen voimakas kasvu, joka on vetänyt kiireisen ja työteliään elämäntavan rattaisiin kaikki tai lähes kaikki ajattelijat ja filosofit, kotirouvat ja vanhemman väenkin. Kenelläkään ei kiireen keskellä ole ollut aikaa ajatella. Ajatella tulevaisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Ajattelun tilalle on tullut kiire ja väsyneisyys, yleinen masentuneisuus.
Kirjassani tuon esille useita nykyantropologian peruskäsitteitä, joita ei aiemmilla tutkijoilla ole vielä ollut. Näitä käsitteitä ovat mielikuvamaisema, joita on sanallinen ja kuvallinen, käsite fenonyymi (julkaistu Suomen Filosofisen yhdistyksen kokouksessa vuonna 2019 ja internetissä) ja ihmisen henkinen jatkumo (yksi kirjan Kristillinen filosofia pääotsikoista, kirja kirjoitettu vuosina 2001 – 2005 tietokoneella). Näitä ja muita kirjassani esille tulevia uusia käsitteitä voidaan käyttää nykyisen kaupunkiantropologian laajempaan ja syvällisempään ymmärtämiseen.
Kun luin muutama vuosi sitten Hannah Arendtin kirjaa Totalitarismin synty, pidin hänen teorioitaan melko vaarallisina vääränlaisessa käytössä ja ymmärtämisessä. Ajattelin kuitenkin lukijana, että nykyihmiset ovat jo vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka eivät käytä väärin Arendtin syvällistä ihmiskuntatuntemusta. Kirjoitustensa väärin käyttämistä olisi tietenkin sellainen käyttö, jossa tietoja käytettäisiin elämää ja ihmiskuntaa vastaan, vaikka tuo kirjallinen tieto on Arendtin tuottamana ja kirjoittamana tarkoitettu filosofiseen keskusteluun elämän jatkumisen hyväksi, jolloin syvällinenkään elämän ymmärtäminen ei olisi ihmiskunnan vastaista. Miksi me ihmiset, jotka ihmisiä olemme, pelkäisimme lajin puolesta. Pelko synnyttää pelkoa ja pelko synnyttää jopa turhaa puolustautumisreagointia. Tiedon kuuluu olla ihmiskuntaa puolustavaa tietoa ja tiedon kuuluu olla hyvissä käsissä ihmisten parissa. Miten voitaisiin estää tietojen väärinkäyttö?
Nykyään politiikassa, taloudessa ja globaalitaloudessa on tietoisesti käytetty ihmiskunnan perusteita horjuttavia sanoja ja sanontoja keinoina horjuttaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa, joka länsimaalainen talousalue on. Länsimaalaisen talousalueen konsensus perustuu yhteiseen uskontoon, kristilliseen oppiin elämäntavan perustana. Näin kerron kirjassani Kristillinen filosofia. Kristillisessä opissa keskeistä on yksiavioisuus ja lähimmäisenrakkaus. Nämä ovat sellaisia voimavaroja, joita on monessa kiperässä maapallon rauhallista elämäntapaa uhkaavassa tilanteessa voitu käyttää länsimaalaisen elämäntavan turvaamisessa ja jatkossa.
Ihan meidän lehtien lukioiden muutaman vuosikymmenen takaisessa muistissa on lehdistö alkanut juntata sellaisilla käsitteillä, jotka ovat yhteiskuntarauhan vastaisia. Menetelmänä on luoda poliittinen käsite, jota aletaan ”mainostaa” ja tarjoilla lehdistön voimin. Käsitettä tyypillisesti perustellaan muun muassa sillä, että tuon uuden ajatuksen tai mahdollisuuden esteenä on vain perustelemattomia toimintatapoja, perinteitä ja uskontoa, jotka olisivat nykyaikana menettäneet merkityksensä. Tuollaisen juntan seurauksena Suomessa tuhottiin tai yritettiin tuhota normaali miehen ja naisen avioliitto tuomalla eduskunnan käsittelyyn samaa sukupuolta olevien avioliitto. Avioliitto on käsitteenä kuitenkin yksiselitteinen. Se on miehen ja naisen naimaliitto. Länsimaisen ihmisen pyhässä kirjassa Raamatussa samaa sukupuolta olevien ruumiillinen yhtyminen kielletään ankarasti. Tuo juntta mitätöi nykyihmisten tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden tuoksinassa avioliiton. Juntan käyttöön nostettiin eduskuntaa varten näennäisen viaton ja puolustettavissa oleva hanke kansalaisaloite. Lehdistö junttasi samaa sukupuolta olevien liiton puolesta ja samaan aikaan kansalaisaloitteen puolesta. Kaupunkiantropologian tutkimuksessa on syvälle luotaavia tutkimustuloksia siihen, että tuo juntta käytti tuhoisaa sanallista voimaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Avioliittohan turvaa normaalisti naisen oikeuden hyvään elämäntapaan ja hyvään elämänlaatuun silloinkin, kun avioliitossa nainen on raskautetumpi osapuoli sukupuolensa ja mahdollisen äitiyden puolesta. Naisen mahdollisuudet osallistua täysipainoisesti nykyaikaiseenkin työelämään ovat heikommat kuin miehen. Perustelen tämän seikan käsitteellä Ihmisen henkinen jatkumo, jota kirjassani Kristillinen filosofia käsittelen.
Ihmiskunta on tuottanut sellaista henkistä tietoa, jota kutsutaan NLP:ksi eli Neuro Lingvistinen Programming. Tuo on vaarallista tietoa ihmiskuntaa vastaan käytettynä. Tuokin tieto perustuu sanalliseen mielikuvamalliin. Tuo asia ei lienee niin tuhoisa silloin, kun länsimaiset ihmiset olisivat lukeneistoa ja valistuneita ihmisiä, jotka tuntevat moraalin ja moraliteetin perusteet elämässä ja ajattelussa. Kun filosofian piirissä kunnollinen moraliteetti on vallalla oleva käsitemalli, sitä on vaikeata tuhota erilaisilla liirumlaarumeilla ja vääränlaisilla opeilla. Siksi olen mielessäni usein rukoillut, että kirkossa käyvät ihmiset pelastavat maailman. Kirkossa käymisellä on moraalia ja moraliteettia vahvistavaa vaikutusta ihmiseen. Henkinen elämän puolustaminen ja elämän jatkuminen vahvistuu.
Kuitenkin lehdistön juntaksi kutsumani hyvän yhteiskuntarauhan rikkoja oli jo saanut Suomen lainsäädäntöön samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinnin. Pidin tätäkin noina aikoina vaarallisena ja vääränä ”saavutuksena”. Mutta se ei riittänyt heille. Ihmiskunnassa ja erityisesti Suomessa on sotien jälkeistä henkistä väsyneisyyttä. Ihmisiltä puuttuu tajua ja ymmärrystä omaksi hyväkseen elämässä. Lajin ja elämän jatkuvuuden mahdollisuuksia ei oikein jakseta ymmärtää ja hyväksyä, vaan sen sijaan voimakkaana taiteen ja tieteen trendeinä nähdään mortaalisuus, kuoleman kaipuu. Mortaalisuuden esillä oleminen nykyaikaisessa tiedotuksessa lietsoo elämänvastaisuutta ja maailmanlopun tunnelmia. Maailmanlopun tunnelmat suomalaisessa julkisessa mediassa olivat yleisiä 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella. Ihmiskunta totalitaarisuudenkin nimissä vaikuttaa olevan henkisessä väsyneisyyden tilassa.
Toipuminen henkisestä väsyneisyydestä tarkoittaa aikaa. Tarvitaan aikaa toipumiseen. Totaalisessa joukkotoipumisessa on kysymys samanlaisesta asiasta kuin yksilön toipumisessa masennuksesta. Tuolloin tärkeitä sanallisia ilmaisuja ovat valoa tunnelin päässä, kyllä elämä voittaa ja kyllä se siitä. Puhutaan paljon siitä, että pienetkin asiat voivat ilahduttaa ja tuoda elämään merkitystä. Näin sanotaan. Mutta silti elämän jatkumisen asiat yksilöiden elämässä ovat pieniä suuria asioita. Perheen perustaminen, lapsen syntymä, elämän monenlaiset kohokohdat perheen ja suvun piirissä, työelämässä ja harrastuksissa. Suomalainen kansanluonne vaikuttaa sellaiselta, että siihen näyttää mahtuvan sekä suuria globaalisia käsitteitä että niitä pieniäkin. Me yksilöinä kamppailemme näiden sanallisten mielikuvien maisemassa sisäisesti ihmisinä, vaikka todellinen maailma on jo ympärillemme luotu ja tuotettu. Miksi mortaalisuudenkaan vallassa oleva ihminen haluaisi tuhota maailman? Luultavasti Julius Caesarin jälkeläisinä ihmiset ajattelevat väsyneinä, että minun jälkeeni ei mitään. Emme olekaan niin kovin kristillisiä mielenlaadultamme kuin pitäisi olla, jotta soisimme tuleville sukupolville samat ja paremmat mahdollisuudet kuin itsellämme elämässä on ollut. Itsekin 1950-luvulla syntyneenä olen elänyt sotien jälkeistä loivaa talouden nousukautta koko ikäni. Enkö haluaisi hyvää kansantaloutta myös jo syntyneille ja syntyville sukupolville joistakin itsekkäistä syistäni? Kyllä haluan. Uskon elämän jatkumiseen. Vaikka olisin mortaalisuuden ja kuolemankaipuun vallassa oleva väsynyt ihminen, uskon myös omaan henkiseen elämänkipinääni. Minä itsekin olen tulevaisuuden ihminen myös ja mielestäni olemme kansakuntana ansainneet hyvän elämän myös tulevaisuudessa. Sen vuoksi olisi mukavaa alkaa nähdä lehdistön tuotossa julkiseen keskusteluun myös tulevaisuuden hyväksyntää ja kannustusta elämän jatkumisen voimien puolustusta.
Nykyinen julkinen keskustelu Ukrainan sodasta on ilmentymää henkisestä väsyneisyydestä ja mortaalisuudesta. Ihmisiä kiinnostaa sodasta toipilaina sodasta puhuminen. On järkyttävää, miten suomalaiset televisiosta toistuvasti vuosittain katsovat sotaelokuvia, joissa silppoutuu ihmisiä hengiltä. Olemme siis masennuksen kourissa kansakuntana? Rauhan ja elämän jatkumisen puolustamista on, että vaikka olisi tai on olemassa tuhovoimia ja tuhoaseita, niitä ei käytetä. Paljon on myös sitä toipumista nähtävissä. Toipumisen merkkejä on (olisi?) myös lainsäädännön palauttaminen normaaliksi näitten hullujen vuosien jälkeen. Samaa sukupuolta olevien liittojen julkinen puolustaminen on samaa kuin elämän päättyvien teiden valitseminen, maailman lopun valitseminen. Ne johtavat umpikujiin eivätkä tuota elämän jatkumisen ilmapiiriä, toiveikkuuden ilmapiiriä. Kansakuntaa pitää sanoilla ja teoilla nostattaa eikä masentaa entisestään. Tätä toivoisin julkiselta medialta ja eduskunnalta, parempaa vastuullisuutta ihmiskuntaa ja sen jatkumista kohtaan.
16.1.2023 Tarja Kaltiomaa
