Annus Horribilis 2022 päättyy. Mietteitä

Tarjouksia:

Pahinta on että emme tiedä oliko tämä pohjakosketus, vai tuleeko 2023 olemaan vielä kurjempi, todennäköisesti kyllä.

Ehkä eniten olin ylpeä siitä, että näin että Euroopan ”Mutti” päättää uransa maailman vaikutusvaltaisimpana naisena ja Euroopan johtajana ”pahaan mahalaskuun”, kuten kirjoitin jo yli 7 vuotta sitten, ja näin oikein. Näin tai tunsin luissani, sehän on melkein sama asia, sen vain kokee niin tai sitten ei. Järjellisesti ajatellen eihän se voinut hyvin mennä, sellainen konjunktuuripoliitikko ja johtaja vailla johtajuutta. Ein Anführer ohne Führung.

Tähän ei vaikuta pätkääkään, siis näkemykseeni, se, että Eurooppaa – ja itseasiassa koko Maailmaa – johtaa nyt surkein johtaja sitten bunkkeri-johtajan, sen originaalin.

Mutta sikäli logiikka menee rautaisesti, että Saksan, joka on Euroopan suurin mahti, maailman neljänneksi suurin talous ja demokratia, johtajan tulisi olla Euroopan johtava mahti, ja viisas, aateluus velvoittaa, mutta se on jotain muuta. Mutta mitä? Presidentti Putinin myötäilijä ja pelokas katsomohahmo. Matkalla tähän tilaan maan johtajana toiminut Merkel on suurin vaikuttaja, heikko ja vailla ymmärrystä, vastuuton tuultenhaistelija, lyhytnäköinen wenden-poliitikko. Ei käännöksen tai muutoksen tekijä, vaan myötääjä, aallonkatsoja, kääntyri.

Tietysti on surkeaa ja Lännen heikkouden osoitus, että Maailman sävelen 2022 kirjoittaa nyt Putin, täysin mahdoton vaihtoehto, eikä jokin klassisen oikeuden ja viisauden nostama demokraatti. Mitä pahaa maailmassa tapahtuukaan, nyt ja huomenna, 2030-luvulla, se johtuu keskeiseltä osaltaan Lännestä. Ei meistä, vaan Lännen johtajista. Emmehän me, Suomessa, ole mitenkään voineet vaikuttaa siihen, kuka nousee, ja miksei nouse, meillä ei ole äänioikeutta Lännen fundamentteihin. Me olemme alakannen ja ruuman matkustajia, tuskin aurinkoa näemme, joskus vilahduksen kuusta. Ei miellä voi olla mitään vastuuta isosta ympyrästä, turha sitä on tänne tuputtaa, mehän olemme olosuhteiden armoilla, vuotavan laivan kastamia ja vanhan tervan likaamia.

Mutta elämämme hintana meillä on yksi oikeus, kritisoida, moittia, vaatia.

Kun erään nuorukaisen kanssa kävelin Berliinin keskustassa ja kohtasimme kantikkaan kivikasan, minun täytyi tunnustaa, etten ymmärtänyt. Olen sentään muutamankin pääkaupungin ja suuren kylän keskustoja kolunnut mutta en tämmöistä kokenut. Suuri mahti ja suuri kaupunki kunnioittaa menneisyyden painajaisiaan asettamalla geometrisia kiviä oman häpeänsä muistoksi, ikipysyväksi alleviivaukseksi, keskelle korkeinta keskustaansa! Hullua, hullujan, hullumpaakin. Jokainen itsensä kanssa tasapainossa, vaikka huonommassakin tasapainossa, oleva maa ja kansa ja kaupunki kunnioittaa ylpeintä ydintään jollain oman -v-muistamiseksi. Mutta mitä tekee Saksa, Euroopan mahtavin mahti? Jos kansakunta ja valtio olisi yksilö, taluttaisin hänet korvasta pitäen psykiatrille, saamaan hoitoa ja elvytystä: käskisin hänet tähän päivään, katse tiukasti (ei menneisyydessä vaan tulevassa) siihen kiinnitettynä, mikä on parasta, eilen, tänään ja aina: sitä kohti! – Jotain perustavasti vinksahtanutta on tällä meidän äskeisellä johtotähdellämme, esikuvallamme ja pönkämiehellämme. Emmekö muka näe sitä? Herää Saksa! Palaa hetkeen, nyt ja katse tulevaisuuteen. Kärrää nuo onnettomat kivet sivuun ja hanki elämä!

Sitten me lampaina seuraamme tällaisen sielusairaan askelissa!

Maa ja kansa joka on rikkain kaikista, maa vailla armeijaa ja voimaa. Huh. Sellaista pelätkäämme. Sellaisen perinnön 16-vuotisen hallintokautensa jälkeen Merkel jätti. Kun se ei ollut Brandt, eikä kukaan siinä välissä, eikö Iso-Helmut, niin sen täytyi olla Merkel, Saksan normaalistaja, sen oikean, todellisen mahdin palauttaja, enkä nyt puhu Saksan painajaisesta, kansakunnan unissakävelijäjaksosta, vaan aivan toisesta Saksasta, mahdollisuuksien Saksasta. Mutta ei Merkel pienestä ollut siihen.

Kuka Eurooppaa nyt johtaa? Siis Pietarin katupoika

Eurooppalaisina ja Euroopan osallisena meidän Suomessa tulee toivoa ennen kaikkea, että se on sivistynyt, kokenut, viisas Saksa, joka johtaa meitä ja Eurooppaa, eikä mikään katupoika Pietarin hämäriltä kujilta. Kun puhumme Euroopan suurimmasta petoksesta ja pettymyksestä – ne ovat saman asian eri ilmaisuja, samaa tarkoittavia – niin se ehdottomasti on tämä:

Eurooppaa ei johda demokraattisesti valittu ja demokraattisesti erotettavissa oleva Saksan viisaan kansan viisas johtaja, vaan Pietarin katujenkasvatti. Mikä häpeä! Mikä nöyryytys! Mikä petos ja pettymys Saksalle, ja koko Euroopalle.

Kaikki mikä tästä jatkuu vuoden 2023 aikana on menneisyyden ansaitsemaa. Voi meitä.

Tulevaisuus on menneisyyden lapsi.

PS.

Saksa käy kauppaa ja varoo ja varjelee suhdettaan Putiniin. Tuohon aikamme pahimpaan joukkomurhaajan.

Mutta samaan aikaan Saksa kaivelee maanisen neuroottisen sumeasilmäisesti omia ”sotaansyyllisiään”, vainoamalla satavuotiaita sodan ja hulluuden uhreja.

Ei absurdimpaa yhtälöä, asetelmaa.

Suurin aikamme konna on Scholzin varjeluksessa, mutta tikkua ristiin tuo hönö ei pistä omien vainottujensa hyväksi, tämän hulluuden lopettamiseksi.

Joulun alla luimme, miten Saksan keskitysleirillä sihteerinä toiminut 97-vuotias nainen on saanut kahden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen Saksassa. Irmgard Furchner tuomittiin Joulun alusviikon tiistaina 20.12.2022 ”osallisuudesta yli 10.000 ihmisen murhaan Stutthofin leirillä miehitetyssä Puolassa”.

Neiti Furchner työskenteli Stutthofin komentajan Paul Werner Hoppen sihteerinä. Oikeudenkäynnin päätyttyä oikeuden puheenjohtaja Dominik Gross luki annetun tuomion syytetyn roolista ”julmissa ja ilkeissä murhissa”. Fräulein F. oli tapahtumien aikaan 18 – 19 -vuotias.

Siinäpä todellinen syyllinen sotaan, julmaan ja raakaan.

Oikeudenkäynnin valmisteluvaiheessa Furchner yritti paeta vanhainkodista, jossa hän asui. Ja pakenikin. Hän käytti taksia. Poliisi tavoitti hänet joidenkin tuntien kuluttua Hampurista.

Kyllä minä niin toivoin, että vanhus joka pakeni vanhainkodista, olisi onnistunut pakenemaan lopullisesti!

Tässäpä Länsimaisen oikeudenkäytön todellinen helmi. Saatiinpahan suuri syyllinen kiikkiin ja tuomiolle. Kas kun eivät antaneet ehdotonta tuomiota. Tai peräti kuoleman. Niillä kytkennöillä, joita edellä olen yrittänyt kuvailla edellä, saanen hahmotelluksi perusteet siihen, minkä näen syvimmän eurooppalaisen epäonnistumisen syvimmäksi syyksi 2022. Jos en onnistu pyrkimyksessäni, en voi muuta kuin todeta. ainakin yritin.

Voi meitä.

Lähde